Siirry pääsisältöön

ranneke


Taas päästii sähläämään... klo 8:40 ne soitti klinikalta että sosiaalisentoiminnan ryhmät alkaa vasta ensi viikolla ja mulla oli näin ollen 20 minuuttia aikaa pakata pojat autoon ja ajaa 30 minuutin matka aamuruuhkassa... olin perillä 9:07 ja ylpeä itsestäni. Sen puhelimen soidessa istuin nimittäin koneella yöpaidassa kahvikupin kanssa ja olin just aloittelemassa opettajaprofiilin kirjoittamista.  Klinikalta kauppaan ostamaan vaippoja, kauppa aukes kymmeneltä ja oltiin siellä 9:27... laulettiin lasten kanssa autossa. Kaupassa joku saattoi kiinnittää huomiota poikien yöpaitoihin ja siihen ettei K:lla ollut housuja ollenkaan, mutta kerrankos sitä. Kaupasta kotiin laittamaan lounasta... jätkät unille, M:n kanssa vähän Afrikan Tähteä ja takaisin sen opettajaprofiilin kimppuun. O nukkuu, K mesoaa O:n nukkuessa.

Opeprofiili on kirjoitettu ja hetkellisen kirjoittajan blokin jälkeen tekstiä syntyi ihan kiitettävästi ja nopeasti lukemalla saatan jopa vaikuttaa ihan ammattitaitoiseltakin. Toivottavasti vähintään innokkaalta enkä ollenkaan niin valmistautumattomalta kuin oikeesti olen.

Tällä kertaa lähestyn siis sitä lääkärikäyntiä siitä vinkkelistä että pojat – tai ainakin toinen – on nukkuneet päiväunet ja pakkaan niille herkkupussit mukaan. Katsotaan kuinka eukon käy – ämmäksi en suostu itseäni kutsumaan, IKINÄ.

***

Ei käynyt hyvin... tai siis hengissä ollaan, mutta siinä mä yritin keskustella farmaseutin kanssa ja lapset kirkui ja huusi ja kaatoi mukista vettä lattialle ja kaatui ja huusi lisää ja... mä yritän keskustella sen tyypin kanssa ja kuulla mitä se sanoo – koska sehän ei luentoansa keskeyttänyt – ja hymyillä ja huokua rentoa äitiyttä ja olla tappamatta kaikkia kolmea kerralla... Sellainen mulla on homma hanskassa ilme tilanteessa, jossa homma on karannut käsistä jo aikaa sitten. Mä kiltisti vastailin sen kysymyksiin, ainakin niihin jotka kuulin... Onneksi ne rauhoittui ihailemaan sitä hetkeä kun mua pistettiin ja mun sormesta puristettiin verta siihen liuskalle.

Hyytymättömyysklinikalta kun päästiin hyytymättä ulos pysähdyttiin samalla alakerrassa lapsettomuusklinikalla. Meidän lääkärikin oli paikalla... miten mies voi noin paljon vanhentua näin lyhyessä ajassa? Se ihaili onnellisen näköisenä meidän apinalaumaa, omien kättensä työtä... jotenkin musta vaan tuntui hyvältä ajatukselta käydä esittelemässä mun katrasta. Se kysyi olenko nyt onnellinen, erikoinen kysymys lapsettomuuslääkäriltä... vähän kuin se olis kysynyt että kaduttaako, vastasin että olen ja se näýtti itse vielä iloisemmalta... tämä mies, tämä vanha setä, on antanut meille neljä lasta. Kolme elävää ja yhden kuolleen. Se kysyi tietysti myös ne tavallisemmat kysymykset, koska ne syntyi, kuinka paljon ne painoi, kuka oli synnytyslääkäri jne... ei tosiaan kaduta yhtään – oikeesti.

***

Mä oon varmaan jotenkin tyhmä tai ehkä mä oon jossakin ”denial” tilassa, kun en ollut tullut ajatelleeksi että mulla ehkä tosiaan pitäis olla ranteessa se ”medical bracelet”. Täti käski mun tilata sellaisen tänään ja niinpä olen iltani iloksi surffaillut niitä rannekkeita. Ehkä mun pitäis jossakin välissä yrittää sisäistää se tosiasia että mulla on aika vakava vika ja että jos sitä ei hoida voi siihen kuolla. Milläköhän mä ymmärtäisin sen? No, ainakin on hauskaa ostaa korua, olkoon kuinka lääketieteellinen apuneuvo tahansa... hopeeta vai terästä? Teräkseen mahtuu enemmän asiaa mut hopeinen olis hienompi... laitetaanko lisäkilluttimia? Punaisia vai sinisiä vai vaan hopeanvärisiä? Minkälainen ketju? Entä lukko? Viiskymppiä vai satanen?

***

Sellainen päivä tänään... enää 4 päivää koulunalkuun. Ylihuomenna tavataan M:n uusi opettaja, se jännittää M:aa, me puhutaan aiheesta paljon – liian paljon, se puhuu muutenkin liikaa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...