Siirry pääsisältöön

hammastahna ON myrkkyä


Mä päätin aamulla - tai oikeastaan eilen - että meillä ON tänään hyvä ja kiva päivä. Me mennään lasten kanssa puistoon, syödään pikniklounas ja nautitaan viimeisistä kesälomapäivistä... Näin huolimatta siitä että kello kymmeneen mennessä olin ehtinyt jo laastaroida tyttäreni polven ja valella sen siinä sivussa hydrokortisonilla hoitaakseni laastariliimasta syntynyttä ihottumaa (sillä on vaikea laastarifetissi), JA soittaa myrkytystietokeskukseen selvittääkseni kuinka paljon kaksivuotias 13kg painava lapsi voi syödä hammastahanaa joutumatta sairaalaan – raja on muuten 4 ruokalusikallista – ja meillä riitti kotihoitona pari kalsiumtablettia neutraloimaan fluoria, JA laastaroimaan sen samaisen lapsen pohkeen sen osuttua ties mihin (lopputulemana parisenttinen verta vuotava naarmu) JA lähettämään sen samaisen parivuotiaan yläkertaan jäähylle sen purtua omaa veljeään (täähän on siis ihan standardi touhua meillä). 

Lopulta meillä oli kuitenkin eväät ja vaihtovaatteet ja pyyhkeet pakattuna, koira ulkoilutettu ja lapset autossa - ja silläkin riskillä että hukkaan lapset puistossa tai joku putoaa kiipeilytelineestä ja katkaisee jalkansa - lähdimme matkaan. Moni olis varmaan luovuttanut ja ajanut suoraan lääkäriasemalle odottamaan maailmanloppua, mutta mikään ei onnistunut kaatamaan mun positiivista mielialaa tänä aamuna, ei edes se että myrkytystietokeskuksen täti kysyi kaikki meidän tiedot ja sen jälkeen vakuutti ettei tietoja luovuteta kenellekään - sieluni silmin näin heti lastensuojeluviranomaiset kärppänä, mutta ei kai hammastahnan syöminen niin tavatonta kai kuitenkaan ole... Eihän?

Puistossa meillä oli ihan aikuisten oikeesti kivaa, lounas maistui hyvälle ja elämä oli leppoisaa kuten kuvista näkyy... 



Vaan hullut kastelee itsensä vapaaehtoisesti...
Korista ilman palloa
Hyvä ostos
Klinikalla odottelemassa
Klinikalla homma vähän luisui käsistä ja meitä vastapäätä istuva intialaisnainen mulkoili mua pahasti kun nää ajeli autoilla pitkin lattioita, mutta siellä ON tylsää odottaa ja O:lla oli hyvä sessio toimintaterapiassa eli lopputulos jäi selkeästi positiivisen puolelle. Siellä sain samalla viilattua loppuun meidän syksyn terapiat ja nyt ollaan valmiita syksyyn ja kouluun ja kaikkeen... kuin partiolaiset – koskaan en ole käynyt partiossa.  Lykkäsin unisen O:n kotona suoraan sänkyyn joten  toiveissa on että me saadaan hoidettua tää päivä kunnialla loppuun asti – siis ilman että mä saan itkupotkuraivaria.



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Tähtönen5. syyskuuta 2012 klo 2.36

    Tää teksti oli just se mitä tarvitsin tähän hetkeen: vetraistukea. Ihailen suunnattomasti kykyäsi pysyä järkymättömästi positiivisena tuon alun sähellyksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa5. syyskuuta 2012 klo 7.21

      Parasta tuke on huomata ettei ole yksin vaan että muutkin elää samassa kaaoksessa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää