Siirry pääsisältöön

meillä on perhe


Arki lyö vasten kasvoja kuin kylmä tuuli... kaikki on nukkuneet huonosti – menneet liian myöhään nukkumaan ja heränneet aikaisin – väsyttää kiukuttaa... voi äiti kun meidät hylkäsit... kymmentä yli kuusi kaikki kolme itkee ja huutaa suoraa huutoa ja kymmenen minuuttia myöhemmin kaikki kolme on sängyssä – aika avata se punkku.

Väsyjä lapsia...
Seuraavaksi paasaus varoitus, tai siis lähinnä puran tänne ärtymystäni huolimattomasti käytetystä termistä tai sanonnasta johon yritän itse olla syyllistymättä – en tiedä onnistunko, saa kertoa jos mullakin on tapana niin sanoa... Anyhow, älkää suuttuko tai suuttukaa vaan, mutta kaivakaa kuitenkin meloni nenästä jossakin vaiheessa... Mikä on yksinhuoltaja? Mun käsityksen mukaan yksinhuoltaja on henkilö – mies tai nainen – joka vastaa lastensa huoltamisesta ja kasvatuksesta yksin jakamatta omaa toimeentuloaan tai kasvatusvastuuta kenenkään kanssa... oikein? Eli yksinhuoltaja hoitaa ja kasvattaa lapset, vastaa perheen toimeentulosta, yleensä käymällä töissäja lisäksi laittaa ruuan, sivoaa, pesee pyykit, viihdyttää, leikittää, hoitaa sairaana – YKSIN.

Entä yhteishuoltajuus? Yhteishuoltajuudessa jos en ole väärin ymmärtänyt molemmat lapset vastaavat lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan vuoropäivin, viikoin, viikoinlopuin eli sekä taloudellinen että kasvatuksellinen vastuu on jaettu kahden vanhemman kesken, jotka eivät asu samassa osoitteessa... olenko edelleen oikeassa?

Perhe – ydinperhe, uusioperhe, perheperhe, perseperhe jne... Vanhemmat vastaavat lastensa kasvatuksesta ja hyvinvoinnista yhdessä ja asuen samassa osoitteessa. Toisissa perheissä kaikki jaetaan tasan, usein isompi kasvatusvastuu on toisella vanhemmista ja toinen tuo taas isomman osan leivästä tai joskus molemmat paiskivat yhtälailla töitä ja vain toineen ottaa kasvatus- ja kodinhoidollisen vastuun... 

Meillä on siitä onnellinen perhe, että mä saan – välillä joudun – olemaan kotona kolmen lapsen kanssa ja pääasiallinen kasvatusvastuu on siis mulla. Kodinhoidollinen vastuu jakautuu meille sopivalla tavalla ja taloudellinen vastuu on kokonaan L:llä. Tämä sopii meille. Jos L tekee pitkää päivää – viime aikoina se on tehnyt keskimäärin 60 tuntista työviikkoa (siis puhtaasti arkisin tämä) – tekeekö se musta yksinhuoltajan? Ei. Kun L lähtee syksyllä Suomeen, tuleeko musta siksi aika yksinhuoltaja? Ei. Miksi ei? L:n ollessa töissä tai lomalla tai työmatkalla tai vaikka kiertämässä kuuta sillä on silti taloudellinen vastuu meidän perheestä ja vaikka se ON mulle rankkaa – kun L on poissa - en mä silti ole yksinhuoltaja, en edes yhteishuoltaja. Mä käyn kaupassa, pesen pyykit, hoidan lapset ja koulut ja terapiat, mutta mun ei hetkeäkään tarvitse sinä aika miettiä mistä mä saan rahaa. Mä en käy kodin ulkopuolella työssä tai kahdessa, mä hoidan lapsia ja kotia.

Onneksi meillä siis on perhe.



Kommentit

  1. Mun mielestä aika oleellinen osa sitä yksinhuoltajuutta on myös se, ettei yleensä(?) ole ketään, jonka kanssa jakaa (siis niin kuin jutella/kertoa) lapsiarjen ilot ja huolet, lapsia koskevat pienet ja suuremmat päätökset, jne.

    Kyllähän tuota usein kuulee, tyyliin "yksinhuoltajaviikonloppu" tai jotain sinne päin. Varmaan joskus itsekin tullut sanottua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet! Mä tiedän että saivartelen ja se on vaan sanonta, mutten voi olla miettimättä mitä ne oikeat yksinhuoltajat ajattelis näistä meidän "yksinhuoltaja" illoista ja viikonlopuista.

      Poista
  2. Voi kun tietäisit kuinka paljon tästä aiheesta on juteltu toisten yksin olevien äitien kanssa... itse olen eronnut kahden lapsen äiti. Monet mua sanovat yksinhuoltajaksi, mutta aina korjaan että en ole... sanokaa mielummin vaikka sinkkuäiti, mutta yksinhuoltaja en ole koska meillä on yhteishuoltajuus ja lapset asuvat vuoroviikon molempien luona ja taloudellinen vastuu on myös jaettu. Onnekseni meillä tämä toimii ja avainasemassa on hyvät välit meidän aikuisten kesken...

    mutta voin myös myöntää ääneen, että mulle iskee lapsellinen harmitus aina silloin jos joku ydinperheellinen ihminen sanoo viettävänsä yh-viikkoa/viikonloppua kun se toinen puolisko on vaikkapa työmatkalla. Monesti tekee mieli ihan kysyä, että noinko teillä huoltajuussopimukset on tehty työmatkan ajaksi kun minäkään en yksinhuoltaja ole vaikka erottu ollaan... ja tekee mieli myös muistuttaa että se työmatkalainen kuitenkin on puhelimen päässä niitä murheita jakamassa.

    Tästä aiheesta voisin varmaan kirjoittaa vaikka romaanin, mutta ehkä lopetan tähän kuitenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) En yhtään ihmettele jos sua se harmittaa kun se harmittaa muakin...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi