Tänään meillä
on taas asunut autismi eikä pienellä autistilla ole mikään hyvin... Mennään väärään suuntaan, väärillä rattailla,
väärää nopeutta, väärissä vaatteissa, väärää reittiä, väärässä seurassa,
väärin... KAIKKI on väärin. Kunnes palataan takaisin lomatalolle, pojat menee
päikkäreille ja M pääsee ihan rauhassa järjestämään rulettinappuloita
säännöllisiksi kuvioiksi. Pieni kriisi saadaan tässäkin välissä siitä, että L
yrittää tehdä viereen omaa kuviota... Munkin syöminen vie pienen ikuisuuden kun ei
vaan mitenkään voi istua alas syömään...Sen jälkeen vähän helpottaa vaikka
edelleenkin tönitään ja tuupitaan ja haetaan omaa tilaa väkisin, nyt ton kanssa
pystyy kuitenkin olemaan samassa tilassa saamatta hermoromahdusta. Mä en voi
olla miettimättä miten me selvittiin viime keväänä tai vuosi sitten syksyllä
tai kesällä tai keväällä - ennen – silloin kun tää oli meillä jokapäiväistä,
eikä M:lle oltu vielä annettu mitään keinoja käsitellä tätä ristiriitaa sen
M:n oman ja meidän muitten maailman
kanssa. Nykyään näitä päiviä on vähemmän ja ehkä ne siksi tuntuu niin
raskailta, kun tietää että on olemassa muutakin, niitä toisenlaisia päiviä.
Eilen oli liian
sekavaa ja muutenkin tehtiin ihan liikaa, tänään tehdään taas vähemmän ja
annetaan enemmän tilaa rauhoittua ja olla ja hakea se oma rauhallinen tila.
Aina siinä vaan käy niin, eilen oli hyvä flow ja kivaa tehdä ja niinpä siitä
sitten maksetaan... Pojatkin on ihan kuin oisivat juoneet ensin pannullisen
kahvia ja vetäneet spiidiä päälle. Huh!
Saldona yks musta
silmä, jonkin verran traumoja ja iso tarve punkulle – sitä onneksi löytyy. Mikään päivä ei kestä ikuisesti
ja puitteet on kunnossa... iltapäivä rannalla helpotti kummasti tunnelmaa...
tosin sielläkin Koira sekopäisyyksissään pissi mun kintuille useampaan
otteeseen, taitaa olla rahat loppu.
Kommentit
Lähetä kommentti