nuoria? ehkä nuorekkaita

On tietysti tavallaan ihan positiivista että pienet lapset tekee musta tai meistä muitten silmissä nuoria mutta joku siinä silti nyppii... Tänäänkin meinasin yhdeltä papalta kysäistä minkä ikäisiksi se meidät kuvittelee kun puhui vuorotellen nuoresta parista ja nuoresta perheestä... hmm... ollaan molemmat neljänkympin hurjemmalla puolen ja näitä aviovuosiakin on takana jo se viisitoista eli ei kai meistä enää mitenkään saa nuorta paria tai nuoria vanhempia vaikka toi jälkikasvu onkin nuorenpuoleista. Ensiolettama saattais olla että ehkä me näytetään jotenkin tosi nuorilta, mutta L on harmaa ja kukaan ei liene niin sokea että vois jättää nää mun rypyt huomioimatta – edes hämärässä – ja joo en kuvittele niitä ryppyjä, kyllä ne on ihan aitoja enkä niitä yhtään ymmärrä edes hävetä.

Mummot on mummoja ja vanhat sedät vanhoja setiä, mutta kun tähän syyllistyy ihan tutut ja läheisetkin aina välillä. Mä muistan eräänkin keskustelun jossa L joutui muistuttamaan vastapuolta, että hän on itseasiassa vanhempi kuin se joka L:llää niin kovin nuoreksi puhutteli.  Kokemattomia vanhempina sitten? Ei meillä joo edelleenkään ole murrosikäisiä tai edes kouluikäisiä lapsia, mutta kyllä erkka ja yksi pari kaksosia aika hyvin kouluttaa, harvemmin menee sormi suuhun ja uutuudenviehätyskin on jo ehtinyt karisemaan kauan sitten.

Tiedoksi siis kaikille, että me ei olla yhtään hukassa, peloissamme tai avuttomia... me pärjätään ihan hyvin tän lauman kanssa. Meidän lähestymistapa ei vaan ole kovin hysteerinen. Niin ja meillä on se natsinukkumaanmenoaika, ei siksi ettei ymmärreittäis että lapset voi välillä valvoakin, vaan KOSKA kumpikaan näitten kolmen vanhemmista ei kestä sitä vikinää ja taistoa ja kaaosta joka syntyy sekasorrosta ja valvotuista öistä, eikä myöskään jaksa itse elää jos ei nuku silloin kun voi... me kun ei enää olla parikymppisiä ja aamu koittaa silti kukon laulaessa.

Harmaata, ryppyjä, silmäpusseja, juonteita ja joo... maksaläiskiä