Siirry pääsisältöön

kiirettä


Tänään meillä on syksy, kylmää ja koleeta ja mua väsyttää edelleen... yöllä nukahdin jossakin välissä M:n sänkyyn sen viereen kun se ei päästänyt mua takaisin omaani ja lopulta hipsin aamuyöstä niska kipeenä ulos M:n huoneesta ja palasin oman peiton alle. Niin, periaatteessa mä olen siis päässyt takaisin omaan sänkyyni ilman M:aa ja M nukkuu omassa huoneessaan ihan yksin... periaate ja käytäntö vaan erilaisia kuin useimmat mielikuvat, todellisuudessa M siis noutaa mut sinne huoneeseensa minimissään sen kerran yössä, useimmiten useamminkin.

Edelleen on se kalvava tunne siitä että oon unohtanut jotakin olennaista ja yritän pinnistellä ja muistaa mitä oon unohtanut... jossakin välissä se selviää ja sit mä mietin miten ihmeessä saatoin unohtaa niinkin tärkeän asian... Missä vaiheessa hyvä kristitty voi sanoa ei? Koska on ok todeta että oma tarjotin on liian täynnä? Sähköpostissa odottelee nimittäin ruokarinki pyyntö tuttavan vauvan synnyttyä... se on kuitenkin vaan tuttava, ei ystävä, eikä me oikeastaan edes nähdä koskaan? Pitääkö vielä tähänkin venyä?

Tänään:
  • seurakunnan MOPS-kerho 
  • O:n toimintaterapia 
  • mun lääkäri 
  • soitto M:n uniklinikalle 
  • soitto antikoagulaatioklinikalle 
  • sos.suhteiden hoitoa puhelimitse   


Loppuviikko:
  • M:n toimintaterapia 
  • M:n sos.taitojen ryhmä 
  • leikkideitti ja lounas puistossa 
  • balettitunti 
  • leikkideitti meillä kotona 
  • Supper Club meillä – sis. pöydän kattamista ja emännöimistä yhdeksälle 
  • O:n puheterapia 
  • O:n toimintaterapia 
  • lounasdeitti ystävän kanssa 
  • M:n toimintaterapia 
  • koulupiirin palaveri koululla 
  • Suomikoulun opekokous meillä – sis. kokous ja emännöintiä kuudelle 
  • M:n psykologi 
  • vieras Chicagosta meille päivälliselle tai drinksuille tai jotain


Tässä siis sivussa vielä M:n koulut ja eväät ja systeemit ja koulumeilit ja omat meilit ja päivälliset ja aamiaiset ja... niin ja aikaväli olis ke-pe... eihän mun tartte vielä kärrätä ruokaa jonnekin kiven navalle? Eihän? EIHÄN? Mulla on kiire – oikeesti!


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää