Siirry pääsisältöön

kiirettä


Tänään meillä on syksy, kylmää ja koleeta ja mua väsyttää edelleen... yöllä nukahdin jossakin välissä M:n sänkyyn sen viereen kun se ei päästänyt mua takaisin omaani ja lopulta hipsin aamuyöstä niska kipeenä ulos M:n huoneesta ja palasin oman peiton alle. Niin, periaatteessa mä olen siis päässyt takaisin omaan sänkyyni ilman M:aa ja M nukkuu omassa huoneessaan ihan yksin... periaate ja käytäntö vaan erilaisia kuin useimmat mielikuvat, todellisuudessa M siis noutaa mut sinne huoneeseensa minimissään sen kerran yössä, useimmiten useamminkin.

Edelleen on se kalvava tunne siitä että oon unohtanut jotakin olennaista ja yritän pinnistellä ja muistaa mitä oon unohtanut... jossakin välissä se selviää ja sit mä mietin miten ihmeessä saatoin unohtaa niinkin tärkeän asian... Missä vaiheessa hyvä kristitty voi sanoa ei? Koska on ok todeta että oma tarjotin on liian täynnä? Sähköpostissa odottelee nimittäin ruokarinki pyyntö tuttavan vauvan synnyttyä... se on kuitenkin vaan tuttava, ei ystävä, eikä me oikeastaan edes nähdä koskaan? Pitääkö vielä tähänkin venyä?

Tänään:
  • seurakunnan MOPS-kerho 
  • O:n toimintaterapia 
  • mun lääkäri 
  • soitto M:n uniklinikalle 
  • soitto antikoagulaatioklinikalle 
  • sos.suhteiden hoitoa puhelimitse   


Loppuviikko:
  • M:n toimintaterapia 
  • M:n sos.taitojen ryhmä 
  • leikkideitti ja lounas puistossa 
  • balettitunti 
  • leikkideitti meillä kotona 
  • Supper Club meillä – sis. pöydän kattamista ja emännöimistä yhdeksälle 
  • O:n puheterapia 
  • O:n toimintaterapia 
  • lounasdeitti ystävän kanssa 
  • M:n toimintaterapia 
  • koulupiirin palaveri koululla 
  • Suomikoulun opekokous meillä – sis. kokous ja emännöintiä kuudelle 
  • M:n psykologi 
  • vieras Chicagosta meille päivälliselle tai drinksuille tai jotain


Tässä siis sivussa vielä M:n koulut ja eväät ja systeemit ja koulumeilit ja omat meilit ja päivälliset ja aamiaiset ja... niin ja aikaväli olis ke-pe... eihän mun tartte vielä kärrätä ruokaa jonnekin kiven navalle? Eihän? EIHÄN? Mulla on kiire – oikeesti!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...