Siirry pääsisältöön

kiirettä


Tänään meillä on syksy, kylmää ja koleeta ja mua väsyttää edelleen... yöllä nukahdin jossakin välissä M:n sänkyyn sen viereen kun se ei päästänyt mua takaisin omaani ja lopulta hipsin aamuyöstä niska kipeenä ulos M:n huoneesta ja palasin oman peiton alle. Niin, periaatteessa mä olen siis päässyt takaisin omaan sänkyyni ilman M:aa ja M nukkuu omassa huoneessaan ihan yksin... periaate ja käytäntö vaan erilaisia kuin useimmat mielikuvat, todellisuudessa M siis noutaa mut sinne huoneeseensa minimissään sen kerran yössä, useimmiten useamminkin.

Edelleen on se kalvava tunne siitä että oon unohtanut jotakin olennaista ja yritän pinnistellä ja muistaa mitä oon unohtanut... jossakin välissä se selviää ja sit mä mietin miten ihmeessä saatoin unohtaa niinkin tärkeän asian... Missä vaiheessa hyvä kristitty voi sanoa ei? Koska on ok todeta että oma tarjotin on liian täynnä? Sähköpostissa odottelee nimittäin ruokarinki pyyntö tuttavan vauvan synnyttyä... se on kuitenkin vaan tuttava, ei ystävä, eikä me oikeastaan edes nähdä koskaan? Pitääkö vielä tähänkin venyä?

Tänään:
  • seurakunnan MOPS-kerho 
  • O:n toimintaterapia 
  • mun lääkäri 
  • soitto M:n uniklinikalle 
  • soitto antikoagulaatioklinikalle 
  • sos.suhteiden hoitoa puhelimitse   


Loppuviikko:
  • M:n toimintaterapia 
  • M:n sos.taitojen ryhmä 
  • leikkideitti ja lounas puistossa 
  • balettitunti 
  • leikkideitti meillä kotona 
  • Supper Club meillä – sis. pöydän kattamista ja emännöimistä yhdeksälle 
  • O:n puheterapia 
  • O:n toimintaterapia 
  • lounasdeitti ystävän kanssa 
  • M:n toimintaterapia 
  • koulupiirin palaveri koululla 
  • Suomikoulun opekokous meillä – sis. kokous ja emännöintiä kuudelle 
  • M:n psykologi 
  • vieras Chicagosta meille päivälliselle tai drinksuille tai jotain


Tässä siis sivussa vielä M:n koulut ja eväät ja systeemit ja koulumeilit ja omat meilit ja päivälliset ja aamiaiset ja... niin ja aikaväli olis ke-pe... eihän mun tartte vielä kärrätä ruokaa jonnekin kiven navalle? Eihän? EIHÄN? Mulla on kiire – oikeesti!


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää