Siirry pääsisältöön

me ollaan kone


Meidän perhe on vähän kuin huippuunsa hiottu kone – kello tai formula tai - tai huippu-urheilija tai no jotakin sinne päin eli niin kauan kuin kaikki etenee suunnitellulla tavalla systeemi toimii ja jos jossakin kohdassa tulee yskös tai myöhästyminen tai ihan vaan muutos siihen tavalliseen suunnitelmaan, niin systeemi alkaa tökkimään ja pahimmassa tapauksessa menee rikki. Toimitaan aksellilla maanantai klo 06:00 – perjantai klo 19:00 –tällä välillä meitä ajaa aikataulu ja riittävä muutos aiheuttamaan orastavaa kaaosta olis jo paljon vähempikin kuin se lomalle lähtö torstaina... Tiedättekö sen tunteen kun on kaatumassa pyörällä ja tajuaa ettei mikään enää voi pelastaa tilannetta ja kohta ollaan auttamattomasti rähmällään... koska käydään kaupassa? kuka menee? kuka vie? tuo? hakee? pakkaa? purkaa? säätää? ruokkii? pesee? Tämän päivän pelasti se että L unohti sen tietskansa tohon ruokapöydälle ja näinpä mä lähdin yksin hakemaan O:n ja siitä bensiksen kautta suomikoululle ja kun viimein palattiin kotiin – ja mä olin unohtanut vaan valita loppusadun sijaiselle ja saippuakuplat.. kai se itsekin osaa hyllystäkirjan ottaa? – ehdittiin hyvässä järjestyksessä purkaa ja pakkaa ja pestä ja tiskata ja lopuksi L lähti hoitamaan M:n terapiaan ja takaisin ja samalla kauppaan ja elämä on onnellista.

Mä oon täällä nakellut kasseihin shortseja ja kumppareita ja sukkia ja paitoja ja takkeja ja verkkareita ja crocseja ja laastareita ja - samalla mitattiin poikien jalat ja nehän ottaa kohta siskon kiinni, hui!  - koiranruokaa ja remmi ja... tavaraa on kuitenkin aivan mielettömän paljon vähemmän kuin syksyllä 2010 meidän lähtiessä samalle retkelle kahden nelikuisen ja yhden kaksjapuolveen kanssa... silloin oli aika hajottavaa tunkea meitä Volvoon.

Tämä ei jää tähän...

Mutta siis periatteessa meidän perhe vaatii kokonaisia ja ihan tavallisia viikkoja, jotta saadaan hikoitta ja kivuitta elää sunnitelman ja aikataulun mukana... kuulostaa ihan järjettömän tylsältä ja järkevältä, mutta tällä tavalla on mahdollista pyörittää kotia ja työtä ja oikeeta työtä ja kolmea lasta ja koulua ja terapiaa ja tanssitunteja ja saada koirakin säännöllisesti pissalle, ilman että saa vatsahaavan tai unohtaa jonkun lapsen jonnekin tai mahdollisesti hukkaa itsensä.




Kommentit

  1. mä ajattelin usein pikkulapsiaikoina, että meillä on balettiesitys. Huippuunsa hiotut kuviot päivästä toiseen, pas de deux keittiössä ja kakaroiden kylvetyksessä, intohimoiset tangot (tietysti!) makkarissa ja muutamat soolotanssit aina aika-ajoin.

    Mutta huippuunsa hiottu kone! Wow!

    Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pas de deux kuulostaa hyvältä - ja se tango kans :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...