Siirry pääsisältöön

483 ja 796


Tänä aamuna olis taas paljon asiaa ja istunkin tässä miettimässä kääntyiskö sitä oikealle vai vasemmalle eli mistä aloittaa...

Luin eilen illalla artikkelin... ei kun aloitetaan siitä, että toi meidän läheinen ala-aste on periaatteessa ihan loistava koulu. Opetustulokset on kaikista osavaltion kouluista muistaakseni sijalla neljä tai viis, se on kohtuullisen uusi rakennus – ei siis kovin homeinen – ja periaatteessa kaikinpuolin hyvä ja hieno. MUTTA mä luin sen artikkelin eilen – ja tiesinhän mä periaatteessa sen ongelman, mutta en että se on NÄIN paha. Me asutaan uudella ja uudehkolla alueella, tarkoittaen, että kymmenen vuotta sitten täällä oli lähinnä metsää, karhuja ja muita villejä eläimiä, ja ensin rakennettiin alue A ja me asutaan sit sillä ihan uudella alueella B. Alueelle A rakennettiin koulu samalla kun alue A rakennettiin ja ajateltiin että rakennetaan alueelle B sit omansa ja sit tuli lama ja asuntokupla ja... alue B ei koskaan saanut koulua vaan koulupiiri omistaa edelleen ton meidän kadun päässä olevan tontin eikä oo rahaa rakentaa – varmasti näette mihin tää kirjoitus etenee – no niinpä siis kaikki alueen B lapset bussitetaan alueen A kouluun, siihen oikein hyvään ja kivaan kouluun... MUTTA kun sekä aluella A että alueella B on käytännössä jokaisessa taloudessa keskimäärin 2-3 lasta, joko ala-asteikäisiä tai nuorempia ja alueen A koulun kapasiteetti on 483 oppilasta. Tänä syksynä siellä hienossa ja kivassa koulussa on 796 oppilasta ja vuoden päästä kun meidän M:n pitäisi sinne siirtyä ennustetaan että koulussa on jo yli 900 oppilasta.

Asia on sinällään jo ihan karsea... koulunpihalla ei lapsimäärän takia saa leikkiä juoksuleikkejä, osa oppilaista joutuu syömään luokissaan koska ruokalaan ei mahdu, valtava määrä lapsia opiskelee parakeissa jne.... Mutta, mutta mä katson tätä asiaa tietysti omasta näkövinkkelistä ja katsoessani tätä asiaa siitä vinkkelistä mä totean että meidän perheessä on tasan yksi lapsi joka pärjää tuollaisessa kouluhelvetissä ja se ei tosiaankaan ole M. M on erityislapsi ja yli 900 oppilaan koulussa ei ole mitään mahdollisuuksia mm. kontrolloida koulukiusaamista välitunneilla... tai mitä tapahtuu täyteen ahdetuissa koulubusseissa tai miten oppilaat oppii täyteen ahdetuissa luokissa ja... tälläisessä koulussa voi opiskella vain selviytyjä lapset, ei meidän pieni ja herkkä erityinen. Se jää jalkoihin tällaisessa laitoksessa, se jää jalkoihin eikä koskaan opi yhtään mitään... mun henkeä ahdistaa ja aivot käy vinhaa vauhtia... tarvitaan Plan B tai Plan C. Yksityiskouluun ei kertakaikkiaan ole varaa tai mahdollisuutta, pitänee siis kutsua koolle M:n tiimi ja kysyä mitä mun tarvitsee tehdä, jotta mä saan sen johonkin muuhun lähialueen kouluun... huonoja kouluja täällä ei olekaan, ei siis väliä mihin niistä ja voin ajaa itse ja... se ei VOI mennä kouluun jossa on 500 oppilaan tilaan ängetty melkein 1000 lasta!!!!! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän