Siirry pääsisältöön

aikaa


Kun M oli koulussa me ensin leikittiin ja sitten luettiin ja leivottiin ja piirrettiin, oli kivaa mahtavaa, ja iltapäivällä kun oltiin puistossa M:n ollessa puheterapiassa mä tunsin itseni taas pitkästa aikaa noitten kahden äidiksi enkä pelkäksi laitoshuoltajaksi tai tv:n kaukosäätimeksi... mulla oli niille aikaa, monta tuntia, sitä mulla ei ole ollut sitten kesäkuun puolivälin. Kun M on kotona, se on keskipiste, se tekee itsestään keskipisteen – tavalla tai toisella... just nyt se purkaa ekan koulupäivänsä stressiä ja ahdistusta ja se ei ole ihan hiljaista puuhaa – pois alta risut ja männynkävyt, sohvakin näyttäis olevan aika kovilla ja pojat. Mä olen NIIN onnellinen siitä että M on taas koulussa ja ensi viikosta alkaa taas kokonaiset päivät... Mä olen ennen kaikkea onnellinen siitä että nyt pojatkin saa taas osan musta.



Postissa tuli M:n balettipuku ja sitähän on nyt soviteltu, sukkiksiin en antanut lupaa kun ne menee niin helposti rikki enkä haluais ennen ensimmäistä tuntia joutua ostamaan uusia. Huomenna pitäis vielä tulla tossut ja steppikengät...



Opettaja – siis koulusta ei baletista - laittoi sähköpostia, itse en kertakaikkiaan kehdannut kun ajattelin että varmasti kaikki vanhemmat – ainakin uudet – haluaa kysyä miten päivä meni ja mä tiesin että se meni ihan hyvin... Hyvin se oli mennytkin, tai siis rutiinit oli sujuneet hyvin ja se oli ollut täysin hukassa niinä aikoina kun edellytettiin itsenäistä toimintaa – ei mikään yllätys, ei mulle eikä Ms Tiffanylle. Hyvä startti siis. Papereissa ne kysyi tämän vuoden tavoitetta, meidän tavoite on että M pystyy vuoden päästä aloittamaan tukitoimin tavallisessa luokassa.

Huomenna on erilainen päivä, M koulussa, pojilla hoitaja ja mulla lääkäri, sydämen ultra ja sinne ei lapsia voi ottaa mukaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...