Siirry pääsisältöön

aikaa


Kun M oli koulussa me ensin leikittiin ja sitten luettiin ja leivottiin ja piirrettiin, oli kivaa mahtavaa, ja iltapäivällä kun oltiin puistossa M:n ollessa puheterapiassa mä tunsin itseni taas pitkästa aikaa noitten kahden äidiksi enkä pelkäksi laitoshuoltajaksi tai tv:n kaukosäätimeksi... mulla oli niille aikaa, monta tuntia, sitä mulla ei ole ollut sitten kesäkuun puolivälin. Kun M on kotona, se on keskipiste, se tekee itsestään keskipisteen – tavalla tai toisella... just nyt se purkaa ekan koulupäivänsä stressiä ja ahdistusta ja se ei ole ihan hiljaista puuhaa – pois alta risut ja männynkävyt, sohvakin näyttäis olevan aika kovilla ja pojat. Mä olen NIIN onnellinen siitä että M on taas koulussa ja ensi viikosta alkaa taas kokonaiset päivät... Mä olen ennen kaikkea onnellinen siitä että nyt pojatkin saa taas osan musta.



Postissa tuli M:n balettipuku ja sitähän on nyt soviteltu, sukkiksiin en antanut lupaa kun ne menee niin helposti rikki enkä haluais ennen ensimmäistä tuntia joutua ostamaan uusia. Huomenna pitäis vielä tulla tossut ja steppikengät...



Opettaja – siis koulusta ei baletista - laittoi sähköpostia, itse en kertakaikkiaan kehdannut kun ajattelin että varmasti kaikki vanhemmat – ainakin uudet – haluaa kysyä miten päivä meni ja mä tiesin että se meni ihan hyvin... Hyvin se oli mennytkin, tai siis rutiinit oli sujuneet hyvin ja se oli ollut täysin hukassa niinä aikoina kun edellytettiin itsenäistä toimintaa – ei mikään yllätys, ei mulle eikä Ms Tiffanylle. Hyvä startti siis. Papereissa ne kysyi tämän vuoden tavoitetta, meidän tavoite on että M pystyy vuoden päästä aloittamaan tukitoimin tavallisessa luokassa.

Huomenna on erilainen päivä, M koulussa, pojilla hoitaja ja mulla lääkäri, sydämen ultra ja sinne ei lapsia voi ottaa mukaan.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää