Siirry pääsisältöön

ilmassa ahdistusta ja masennusta


Sen sijaan että väkertäisin eväitä puistoon, suunnittelisin kattausta illan päivällisille, pukisin lapsia tai menisin itse suihkuun istun tässä, pöydän ja koneen ääressä, edessä liian mones kupillinen kahvia... pitäis kilauttaa kaverille ja olla sosiaalinen ja aktiivinen ja mennä ja tulla – ei huvita, en jaksa... Mitä leipois perjantain opekokoukseen? Pitäis vissiin leipoa se omenakakku tai muffinseja tai jotain M:n lounaaksi loppuviikoksi, pitäis ja pitäis ja pitäis... ja yläkerrassa odottaa vuorellinen viikkaamatonta pyykkiä ja... Lomat ON ihania, mutta lyhyt viikko lyhentää aikaa asioiden tekemiseen ja aika loppuu kesken ja ajatuskin uuvuttaa, eikä jaksa, eikä viitsi eikä...

Mun veri sitäpaitsi elää omaa elämäänsä ilman mitään logiikkaa... taas on arvot jellullaan eikä pitäis olla mitään syytä, jos jotakin niitten arvojen pitäis olla jellullaan toiseen suuntaan... nyt mä mietin että oonko oikeesti resistentti tolle lääkkeelle? Jos joku fiksumpi lukee kun en viitsi just nyt soitella kaikkia kahdeksaa lääkäriä läpi ja kysyä... kai ne miettii samaa, mutta annosta on nostettu alusta saakka ja aina hetkeksi päästään hoitotasolle ja sit taas joudutaan nostamaan annosta ja nyt menee jo kai aika isoja määriä... 15mg, 15mg, 10mg, 10mg, 10mg, 15mg, 15mg, 10mg... Ei kiinnostuneille tiedoksi että moni pärjää sellasella 0,5-2,5mg... isotkin ihmiset. Mikä tässä sitten mättää tavallisen arjen kannalta? Se että mä edelleen juoksen verikokeessa 1-2 kertaa viikossa.

Tänään siis masentaa, ahdistaa, masentaa ja ahdistaa... ei yhtään huvita olla reipas ja iloinen.

vaippapeput katsoo telkkua kun äiti ei vaan tänään jaksa

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Melina26. syyskuuta 2012 klo 10.17

    En osaa mitään viisasta sanoa, mutta virtuaalihalaukset täältä! Täällä uuvun pienemmästäkin...

    VastaaPoista
  2. Anonyymi26. syyskuuta 2012 klo 11.17

    Halit

    m

    VastaaPoista
  3. sanna26. syyskuuta 2012 klo 13.11

    Halaus muru. En osaa sanoa mitään lääkkeistä, mutta JOS stressillä on mitään tekemistä, niin eiks toi vaan tarkota, et sä vastaat viittä viiva seitsemää normi-ihmistä sun arjessa? Ja on kyllä hiukan liikaa hommia, vaikka oliskin hypersupersankarimävointehdämitävaanhymyssäsuin-tyyppinen mahtimutsi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää