liimanäppisähköjänis

Joskus pientä ihmistä lykästää... L joutui tänä aamuna  selviämään K:n kanssa sellaisena aamuna kun jätkällä on a) vaikea liimanäppikohtaus ja b) olotilana sähköjänis. Mä  puristin makkarissa tyynyä vaan tiukemmin päätä vasten ja nukuin.

Mun nukkuessa K oli ensin latassut laatikollisen M:n Polly Pocketeja alas portaita, sen jälkeen jätkä eteni M:n huoneeseen ja levitti kaikki pikkulegot pitkin lattiaa ja junapöytää, aamiaisellaan silppusi omenapiirakkansa takaisin jauhoiksi ja kaatoi komeuden lattialle ja viimeiseksi vielä parkkeerasi olkkarin nojatuolin taakse ja heitteli O:ta ja M:aa sieltä pikkuautoilla nauraen räkäisesti aina osuessaan... Nousin siinä vaiheessa kun tyyny ei enää kyennyt peittämään jäähylle joutuneen jätkän ulinaa ja volinaa. Koska raakalaismaisen perheemme jäähysääntö on että jäähyllä pysytään kunnes on rauhoittunut ja ulina-raivo-kiukku-heittely-itku loppuu on jätkä viettänyt huoneessaan nyt jo pian tunnin... Välillä avaan oven ja kysyn onko tilanne rauhoittumaanpäin ja saan K:n raivon vain yltymään...

Mä oon salaa vähän tyytyväinen, kun L niin harvoin joutuu kohtaamaan poikansa tällaisena vaan pääasiallisesti törmää siihen iloiseen, sosiaaliseen ja hauskan vauhdikkaaseen nuoreen mieheen. K osaa olla tosi raskas kun sille päälle sattuu.

M ja O viettää laatuaikaa leimaten K:n rauhoittuessa yläkerrassa

Maanantaina on muuten taas kuvauspäivä ja ajattelin yrittää jaksaa kuvata koko 24 tuntia – olettaen että meillä herätään tavalliseen tapaan myös  yöllä, olkoonkin että niitä sattumia joina meillä ihan nukutaan on viime aikoina ollut useammin kuin koskaan aikaisemmin.