lauantai 1. syyskuuta 2012

metsässä

Syyskuun ensimmäinen päivä ja sen kunniaksi valokuvaan taas meidän päivän ja se varsinainen postaus tulee meidän illalla kuvakertomuksena.

Lauantaiaamun lenkki hiljaisessa metsässä kahdestaan Koiran kanssa on luksusta, siinä on suorastaan jotain juhlavaa... neljä vuotta siihen meni, että meillä ollaan tilanteessa jossa ihan oikeesti voin säännöllisesti lähteä.

Metsässä on aikaa ajatella ja ajatteleminen tekee hyvää, silloin kun ajattelee oikella tavalla eikä niin kuin aamuöisin, aamuyöllä tulee ajateltua liikaa ja tehtyä asioista turhan monimutkaisia.

Tänään ajatus kulki omassa jaksamisessa. Miten jaksan ja miksi on sellainen tunne että pitää vaan painaa härkäpäisesti eteenpän... no, onko mulla oikeesti vaihtoehtoja? Ei. On vaan jaksettava. Joskus se jaksaminen on sellaista kevyttä hölkkää tai reipas sunnuntaikävely ja välillä mennään verenmakusuussa kuin maratoonari viimeiset sadat metrit... ei auta, pakko vaan "suck it up" ja jaksaa... ei kukaan muu hoida mun lapsia kun ne sairastaa, ei kukaan muu hoida niitä sinne ja tänne, ei ole ketään muuta... L hoitaa leivän pöytään, mä hoidan sirkuksen. Yhtälailla L:llä ei ole vaihtareita... toisaalta, aika harvalla on. Lapset hoidetaan ja työt tehdään, vähissä on ne ihmiset jotka voi ottaa vaan vähän vapaata ja jotka voi nostaa kädet pystyyn ja todeta ettei nyt jaksa tai huvita, tehkööt joku muu.

Oli helpompaa ennen lapsia, ei loppupeleissä ollut vastuussa muusta kuin itsestään, ei ollut taloakaan. Oli itse ja oli vuokra. Töissä oli hyvä käydä, mutta loppupleleissä jos ei olis töissä käynyt olis se kolahtanut lähinnä omaan nilkkaan. Nyt on kolme lasta ja jokainen mun tai L:n päätös koskettaa myös niitä, jos ei suoraan niin vähintään välillisesti.

Ajatukset kulki taas tän oman elon ympärillä, siinä miten paljoin kaikkea hyvää mulla on ja siinä miten se arjessa silti kallistuu sellaiseen viha-rakkaussuhteeseen omaa elämää kohtaan. Haluaisinko kuitenkaan oikeesti jotain ihan muuta? En. Näin on hyvä, enemmän kuin hyvä - ei täydellistä, mutta täyttä ja kuka nyt täydellistä edes haluis.


2 kommenttia:

  1. Voi ihana ihminen. Loistava postaus ja upeaa rehellisyyttä.
    Päädyin tänne Kinttupolkujen kautta ja ihastuin heti :) Täytyy "äkkiä lukaista" läpi.

    Totta, viha-rakkaussuhde omaan elämään. Niin TOTTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! Yritän olla rehellinen, edes itselleni ja siinä sivussa myös muille.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.