torstai 27. syyskuuta 2012

voihan pohje (edit 4:57PM)


Tässä sitä taas ollaan... mulla on vasemman pohkeen sisäsivu kipeänä – juoksemisesta luulisin... vaan mistä mä tiedän onko se juoksemisesta vai onko se yhdistelmä autossaistumista ja liian alhaisia veriarvoja  = veritulppa vasemmassa jalassa...

Soitin niille hyytymättömyystyypeille sinne hyytymättömyysklinikalle ja sen sijaan että olisin rauhoittunut ne antoi mulle vaihtoehdoiksi a) soita lääkärille yksi b) soita lääkärille kaksi c) soita molemmille lääkäreille ja d) aja heti sairaalaan. Valkkasin toistaiseksi vaihtarin a) ja soitin lääkärille yksi ja toivon edelleen välttyväni kokonaan vaihtarilta d) sairaala. 

Nyt mä istun tässä keittiönpöydän ääressä ja erilaiset kauhukuvat vilistää silmien edessä samaa tahtia kun yritän mielessäni hahmottaa erilaisia vaihtoehtoja loppupäiväksi eli kuka hakee M:n ja vie sen terapiaan ja hakee sieltä? Mihin tyrkkään noi jannut? Voiko L liueta töistä ja hoitaa edelliset jos lääkäri passittaa mut suoraan sairaalaan kulkematta lähtöruudun kautta... niin siis tottakai se voi jos on pakko, mutta toivottavasti asia järjestyis jotenkin muuten... ehkä toivottavasti lääkäri yksi kuitenkin haluaa vaan ultran ja ennen kaikkea toivottavasti se ON vaan urheiluvamma... sitäpaitsi mulla on aivan liian vilkas mielikuvitus tällaiseen nykyään.

Edit...

vaihtarista a siirryin lopulta vaihtariin c) ja L oli jo vahvasti sen d):n kannalla kun ensin soitti takaisin lääkäri kaksi ja sitten yksi... molemmilla sama visio - ultraan mars... niinpä vietin iltapäiväni ultrassa ja kakkosen vastaanotolla L:n ajaessa lapsia pisteestä x pisteeseen y ja taas takaisin...

Lopputulema: se ON urheiluvamma juoksentelusta. Enkö mä mitään voi harrastaa ilman että se kaatuu johonkin? Enää ei saa ratsastaa, lasketella, vuorikiipeillä tai hypätä laskuvarjolla - ei niin että olisin kahta jälkimmäistä edes halunnut tehdä... ja kun lähden juoksemaan niin heti iskee vamma. Yrittääkö jokin korkeampi taho kertoa mulle että sohvaperunan on syytä pysyä sohvaperunana ja olla rehkimättä liikaa...


4 kommenttia:

  1. Onneksi se oli vain urheiluvamma, vaikka ei sekään kivaa ole. Onnistuisko uiminen? Mahtuisko aikatauluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis ihanaa päästä uimaan mutta se on täällä a)aikatauluongelma lue illalla ei jaksa ja b)rahakysymys kun täällä ei ole sellaisia ihania kunnallisia uimahalleja vaan kaikki on aina klubien ja vaatii jäsenyyksiä ja jäsenmaksuja... Jatkan siis juoksentelua, vähän varovaisemmin.

      Poista
  2. Huh! Onneksi näin, mutta on tuo melkoista, kun joka kerta on kaksi skenaariota: normaali ja kauhu. Siis suuremmalla todennäköisyydellä kuin meillä muilla. Ainahan kaikille voi käydä mitä vaan, mutta... nojoo, tietänet mitä tarkoitan ;)

    Jatka urheilemista, sisukkaasti; kyllä ne vammat siitä vähenee ja oma fiilis kohenee kun kunto nousee! Tsemiä!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja typerintä tosiaan on se että aina joudutaan tarkistamaan. Mä olin itse ihan varma että se on vaan rasitusvamma kunnes se täti siellä puhelimessa onnistui lietsomaan paniikin... kyllä mä juoksua jatkan :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.