Siirry pääsisältöön

uusi ope vol.2


Kello on vähän vaille seitsemän, M on nukkunut ekaa yötä omassa huoneessaan ihan yksin ja mä patjalla oven ulkopuolella. Ne työsti tätä asiaa terapiassa ja se onnistui – ainakin kerran... toivottavasti myös jatkossa! M:lle ominaisesti tosin sitä patjaa ei siirretty huoneessa pikkasen vaan suoraan ovesta ulos... härkää sarvista, vai miten se meni...

M:n ovi auki, vieressä lasten kylppärin ja poikien huoneen ovet...
Koira on vähän hämmentynyt sängyn uudesta sijoituksesta...
Lapset on syöneet ekan aamupalansa, viipaleet omena”kakkua” ja banaania. M valittaa että K haisee pissalle... niin no, tottakai se vähän tuoksahtaa kun en oo vielä vaihtanut poikien vaippoja... Aloitan O:n vaipasta ja K tulee siihen viereen ja käy makaamaan lattialle odottamaan omaa vuoroaan, mun pojat... Siinä hetkessä se tulee taas, se hämmennys ja valtava ilo siitä että just mä olen saanut kaksi lasta kerralla, mulla on tässä lattialla kaksi pientä poikaa odottamassa vaipanvaihtoa, niitä ON kaksi, siis KAKSI... se on oikeesti ihan käsittämätöntä. Hetken mietin miltä pojista itsestään mahtaa tuntua, toisaalta eihän ne varmasti vielä tajua että kaikilla lapsilla ei ole siinä vieressä toista samanlaistaerilaista. Toista joka on ihan saman ikäinen ja aina siinä, aamun herätyksestä illan viimeiseen hetkeen ennen nukahtamista... minkälaista on olla kaksonen? Anyone?

Mä meen tänään töihin, tapaan mun uudet oppilaat ja niitten vanhemmat – koulun syyspiknikillä. Mä en oo yhtään hyvä tällaisissa ryhmätilaisuuksissa jossa on tarkoitus tutustua... mua hirvittää... Mä saan melekin paniikkokohtauksen kun mietin et tulee lämmin päivä ja siellä on kuitenkin niin lämmintä ettei mun henki kulje ja joudun istumaan sisällä ja... apua!!!! Mä olen tänään se uus ope toivotavasti onnistun näyttämään edes puoliksi niin rauhalliselta ja pätevältä kuin se M:n uusi ope eilen. Sit kun se koulu oikeesti alkaa ja mä opetan ei mua jännitä yhtään, mä vaan jännitän tällaisia puolihajanaisia massatapahtumia, etenkin kun oon aivan järjettömän huono ihmisten nimien kanssa... ja sit se kaikki tuntee apinan, apina ei ketään efekti...




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää