puolialakuloista pohdintaa kirjoittamisesta

Tänään on se aamu kun ei oo oikeestaan mitään sanottavaa. Istua möllötän, juon kahvia ja nautin aamusumusta ikkunan toisellapuolella... ajattelen ja pohdin. M huutaa yläkerrasta että K:lla on taas jotain suussa... miksi sen pitää vieläkin tunkea kaikki suuhun, siis kaikki.

Jaan blogilinkkiä ystäville varoen, varoen koska en halua olla varovainen... tänne haluun voida kirjoittaa miltä tuntuu, missä mennään ja mitä oikeesti tapahtuu. Ei kiiltokuvia, ei kulisseja. Blogissa voin olla just niin seko kuin oikeesti oon, blogissa puhun avoimesti lapseni autismista ja poikani kehitysviiveestä, ja tosta sähköjäniksestä... eilen taas mietin että vois olla helpottavaa saada sille diagnoosi ADHD ja sit mietin et ehkä se siitä rauhoittuu, ehkä se on vaan vilkas. Jenkeissä mun kaltaisesta ihmisestä sanotaan että se on ”private person” – ei anna itsestään mitään, pitää elämänsä itsellään ja yksityisyytensä yksityisenä... miksi? Musta vaan tuntuu ettei ketään kiinnosta, eikä ihmisen vaan tartte olla suunapäänä puhumassa ja sit toisaalta ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea.  Ei niin että häpeisin, kirjoitanhan mä tännekin, mutta tarvitseeko esimerkiksi mun oppilaitten vanhempien tietää että en ole valmistautunut ja että mä uskon sen homman hoituvan pitkälti omalla painollaan? Eikö ole parempi säilyttää illuusio siitä että mä käytän aikaa niitten juttujen pohtimiseen ja valmisteluun? Kyllähän mä kai niitä juttuja jossakin takaraivolla työstän, mutta en tosiaan soittele cd-levyjä ja selaile kirjoja.

Mietin mitä kummitäti T:lle kuuluu, mutta jostakin syystä se sähköposti ei vaan tunnu syntyvän tai muistan aina että piti kirjoittaa just kun pitää lähteä tai oon jo autossa tai illalla sängyssä. Ajattelen kuitenkin teitä – ihan jokaisena päivänä.  Mietin mun muita lukijoita, minkälaisia ihmisiä ne on? Mitä ne ajattelee? Pitääkö ne mua ihan hulluna? Epätoivoisena? Hauskana? Onnellisena? Onnettomana? Kuka mua lukee Venäjällä vai onko se joku spämmigeneraattori? Entä Saksassa? Tai Virossa? Turkissa? Arabiemiraateissa?  Ihanaa kuitenkin että olette olemassa, rakkaat lukijat... Ja sitten ne tutut ja tunnetut, ihanat J ja sanna ja m ja veera ja v ja...

Mua pyydetään aina säännöllisesti kirjoittamaan englanniksi, on paljon ihmisiä jotka haluais lukea... välillä mietin pitäiskö kirjoittaa molemmilla kielillä, mutta saman tekstin kirjoittaminen kahdella kielellä ei tunnu luontevalta. Kirjoittaisinko sitten osan teksteistä suomeksi ja osan englanniksi? Miltä se tuntuis teistä? Lukisitteko jos välillä kirjoittaisin englanniksi? Joskus tuntuu että olis helpompaa kirjoittaa englantia tai että ne sanat ja ajatukset ja tunteet löytyis siten paremmin, englanti on ehkä kuvailevampi kieli, tai sit mä en vaan osaa suomea...

Vaatteet päälle, puistoon leikkideitille, lounaalle, päikkäreille, terapiaan, terapiaan... huomenna tapaamaan uutta opettajaa. M haluaa balettitunneille... mistä mä sellaiset löydän - siis meidän aikatauluihin sopivat - mitä se maksaa...