Siirry pääsisältöön

heilu keinuni korkealle...


Tänään on ollut sellainen päivä jona tuntuu koko ajan, että on jäljessä kaikessa ja kaikesta ja lisäksi ihan varmasti vielä unohtanut jotain oleellista... Aamuisessa autohuollossa vierähti sen verran aikaa että tuli ajettua kahdella pyörällä kotiin koulubussia vastaan, pikaruokittua lapset ja hypättyä lennossa takaisin autoon jotta ehdittiin puheterapiaan.

Vähän jokaisessa välissä seurailin kiihkeänä käyvää koulupolittista keskustelua tosta meidän lähikoulun tilanteesta ja mitä pitää tehdä ja kenen ja koska ja missä ja... nyt mä olen vielä näköjään ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kysymään ihmisten mielipiteitä – ovelta ovelle kysely – ja olemaan läsnä siinä kokouksessa johon saapuu paikalle koko meidän hervottoman ison koulupiirin hallinto. Missä kohdassa musta kuoriutui aktiivi? En ihan tosiaan tiedä... Suurin ongelma sen uuden koulun rakentamisessa on taas kerran poliittinen. Sitä koulunrakennusta varten pitää saada äänestyksessä läpi sellainen lisärahoitussuunnitelma ja sehän ei mene läpi jos sitä ei äänestetä läpi. Periaatteessa kuulostaa simppeliltä, mutta täällä meidän mamuparatiisissa kun on aika paljon ja vielä vähän enemmän perheitä jotka eivät ole äänioikeutettuja ja taas enemmistö niistä rahoituksen vastustajista on eläkeläisiä joilla taas vastaavasti on äänioikeus. Loppupeleissä mä haluan vain ja ainoastaan että mun lapset käy koulua koulussa joka on järjellisen kokoinen ja pystyy tarjoamaan mun lapsille sen mitä ne tarvitsee. Edelleenkään en siis ymmärrä miten musta tuli se aktiivi...

Puistossa meillä oli se päivän seesteinen hetki, siis sen 50 minuutin aikana jonka M oli puheterapiassa - sitä pitäis varmaan enneminkin kutsua kommunikaatioterapiaksi -  ja siihen 50 minuuttiin sisältyi siis myös matkat puheterapiasta puistoon ja takaisin...  Seesteisyys loppuis siihen hetkeen kun O suostui ensimmäistä kertaa sitten varhaisvarhaislapsuutensa keinuun ja onnistui tietysti putomaan sieltä sillä siunaaman hetkellä kun autoin K:ta.

Edellisestä kerrasta on kauan...
Puheterapiasta kauppaan ostamaan niitä koulutarvikkeita... periaatteessa kivaa – käytännössä tehtävä suoritettiin apinalauman hyppiessä pitkin seiniä ja vuoron perään jonkun – tai mahdollisesti jopa kahden kolmesta – heittäytyessä sinne marketin lattialle itkupotkuraivarin siivittämänä. En hermostunut, en... Hermostuin vasta äsken, laitoin Timetimeriin vartin aikaa ja totesin itkevälle ja huutavalle laumalle että tää on nyt mun hetki paiskatessani samalla portin niitten nokkien edestä kiinni. M osaa kyllä hyvinkin avata portin, muttei näköjään uskaltanut enää...

Lasten ronkkiessa ruokaansa pakkailin ne koulutarvikkeet ja nimikoin ja täyttelin kaavakkeet ja paperit ja prujut ja... kolmea minuuttia myöhemmin M ilmoittaa olevansa nälkäinen - Tough luck, olisit syönyt.

Sähköpostissa meili M:n opettajalta, jossa todettiin lyhyen kuherruskuukauden päättyneen ja jos neiti sais valita se lähinnä istuis ihanan Ms Tiffanyn sylissä koko päivän... kotona se istuis mun sylissä ja joo, mä mielellään pidän sitä sylissä mutta kun mun on oikeesti pakko aina välillä tehdä muutakin, siis oikeesti. Lisäksi siellä sähköpostissa oli sen seitsemän kutsua erilaisiin tilaisuuksiin  ja brunsseille ja illallisille ja kahveille ja kurpitsaretkille... mä mielelläni menisin kaikkeen ja kaikkiin, mutta just nyt mä uskon että hukkaan itseni ja perheeni jos edes yritän enää muistaa mitään tai vastata johonkin.

Niin ja Koira, se keleen Koira... oli kakkinut yläkertaan ja alakertaan ja - ei, sillä ei ollut vatsa sekaisin ja kyllä, se oli päässyt ulos... kunhan haistatti - kirjaimellisesti!

Huomenna alkaa autismiluokka ja mulla on aamulla palaveri kahden naisen kanssa ysiltä ja sen jälkeen pitäis olla toisessa miitingissä tossa lähikylällä ja sit O:lla on terapia – en tosiaankaan muista mikä terapia – ja Taideopelle pitäis laittaa meiliä ja kysyä mitä se on suunnitellut lauantaille ja... Huh!

Nyt mä haluisin että ne osais itse mennä nukkumaan ja että L kerkeis kotiin – mä tiedän että silläKIN on ollut M-A-A-N-A-N-T-A-I  - ja että mä saisin kylmän kaljan... Sivuhuomautuksena tai ehkä enneminkin loppukaneettina että mä en oikeesti ole alkoholisti, enhän mä edes saa juoda kuin 1-2 päivässä, mutta ne 1-2 on myös juotava päivittäin (siis lääkärin määräyksestä). Niin ja mä olen kyllästynyt tähän lämpöön... 28C päivästä toiseen syyskuun lopussa ON liikaa... tule jo sateeton syksy!


Kommentit

  1. Halusin vain kertoa, että mä olen vihdoin ajan tasalla! Olen lukenut MO:n blogin, autismi blogin ja tämän. Ihana päästä viimeinkin lukemaan teidän arjesta "reaaliajassa". ;)

    Olet suurenmoinen nainen!

    "Sinussa on valo, sinussa on yö
    Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
    Väsymättä kipinöitä tuuleen
    Valaisemaan tietä pimeää."

    http://www.youtube.com/watch?v=z030qf-Ka4U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirppu! Mä oon täällä ihan tippalinssissä...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...