maanantai 17. syyskuuta 2012

heilu keinuni korkealle...


Tänään on ollut sellainen päivä jona tuntuu koko ajan, että on jäljessä kaikessa ja kaikesta ja lisäksi ihan varmasti vielä unohtanut jotain oleellista... Aamuisessa autohuollossa vierähti sen verran aikaa että tuli ajettua kahdella pyörällä kotiin koulubussia vastaan, pikaruokittua lapset ja hypättyä lennossa takaisin autoon jotta ehdittiin puheterapiaan.

Vähän jokaisessa välissä seurailin kiihkeänä käyvää koulupolittista keskustelua tosta meidän lähikoulun tilanteesta ja mitä pitää tehdä ja kenen ja koska ja missä ja... nyt mä olen vielä näköjään ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kysymään ihmisten mielipiteitä – ovelta ovelle kysely – ja olemaan läsnä siinä kokouksessa johon saapuu paikalle koko meidän hervottoman ison koulupiirin hallinto. Missä kohdassa musta kuoriutui aktiivi? En ihan tosiaan tiedä... Suurin ongelma sen uuden koulun rakentamisessa on taas kerran poliittinen. Sitä koulunrakennusta varten pitää saada äänestyksessä läpi sellainen lisärahoitussuunnitelma ja sehän ei mene läpi jos sitä ei äänestetä läpi. Periaatteessa kuulostaa simppeliltä, mutta täällä meidän mamuparatiisissa kun on aika paljon ja vielä vähän enemmän perheitä jotka eivät ole äänioikeutettuja ja taas enemmistö niistä rahoituksen vastustajista on eläkeläisiä joilla taas vastaavasti on äänioikeus. Loppupeleissä mä haluan vain ja ainoastaan että mun lapset käy koulua koulussa joka on järjellisen kokoinen ja pystyy tarjoamaan mun lapsille sen mitä ne tarvitsee. Edelleenkään en siis ymmärrä miten musta tuli se aktiivi...

Puistossa meillä oli se päivän seesteinen hetki, siis sen 50 minuutin aikana jonka M oli puheterapiassa - sitä pitäis varmaan enneminkin kutsua kommunikaatioterapiaksi -  ja siihen 50 minuuttiin sisältyi siis myös matkat puheterapiasta puistoon ja takaisin...  Seesteisyys loppuis siihen hetkeen kun O suostui ensimmäistä kertaa sitten varhaisvarhaislapsuutensa keinuun ja onnistui tietysti putomaan sieltä sillä siunaaman hetkellä kun autoin K:ta.

Edellisestä kerrasta on kauan...
Puheterapiasta kauppaan ostamaan niitä koulutarvikkeita... periaatteessa kivaa – käytännössä tehtävä suoritettiin apinalauman hyppiessä pitkin seiniä ja vuoron perään jonkun – tai mahdollisesti jopa kahden kolmesta – heittäytyessä sinne marketin lattialle itkupotkuraivarin siivittämänä. En hermostunut, en... Hermostuin vasta äsken, laitoin Timetimeriin vartin aikaa ja totesin itkevälle ja huutavalle laumalle että tää on nyt mun hetki paiskatessani samalla portin niitten nokkien edestä kiinni. M osaa kyllä hyvinkin avata portin, muttei näköjään uskaltanut enää...

Lasten ronkkiessa ruokaansa pakkailin ne koulutarvikkeet ja nimikoin ja täyttelin kaavakkeet ja paperit ja prujut ja... kolmea minuuttia myöhemmin M ilmoittaa olevansa nälkäinen - Tough luck, olisit syönyt.

Sähköpostissa meili M:n opettajalta, jossa todettiin lyhyen kuherruskuukauden päättyneen ja jos neiti sais valita se lähinnä istuis ihanan Ms Tiffanyn sylissä koko päivän... kotona se istuis mun sylissä ja joo, mä mielellään pidän sitä sylissä mutta kun mun on oikeesti pakko aina välillä tehdä muutakin, siis oikeesti. Lisäksi siellä sähköpostissa oli sen seitsemän kutsua erilaisiin tilaisuuksiin  ja brunsseille ja illallisille ja kahveille ja kurpitsaretkille... mä mielelläni menisin kaikkeen ja kaikkiin, mutta just nyt mä uskon että hukkaan itseni ja perheeni jos edes yritän enää muistaa mitään tai vastata johonkin.

Niin ja Koira, se keleen Koira... oli kakkinut yläkertaan ja alakertaan ja - ei, sillä ei ollut vatsa sekaisin ja kyllä, se oli päässyt ulos... kunhan haistatti - kirjaimellisesti!

Huomenna alkaa autismiluokka ja mulla on aamulla palaveri kahden naisen kanssa ysiltä ja sen jälkeen pitäis olla toisessa miitingissä tossa lähikylällä ja sit O:lla on terapia – en tosiaankaan muista mikä terapia – ja Taideopelle pitäis laittaa meiliä ja kysyä mitä se on suunnitellut lauantaille ja... Huh!

Nyt mä haluisin että ne osais itse mennä nukkumaan ja että L kerkeis kotiin – mä tiedän että silläKIN on ollut M-A-A-N-A-N-T-A-I  - ja että mä saisin kylmän kaljan... Sivuhuomautuksena tai ehkä enneminkin loppukaneettina että mä en oikeesti ole alkoholisti, enhän mä edes saa juoda kuin 1-2 päivässä, mutta ne 1-2 on myös juotava päivittäin (siis lääkärin määräyksestä). Niin ja mä olen kyllästynyt tähän lämpöön... 28C päivästä toiseen syyskuun lopussa ON liikaa... tule jo sateeton syksy!


2 kommenttia:

  1. Halusin vain kertoa, että mä olen vihdoin ajan tasalla! Olen lukenut MO:n blogin, autismi blogin ja tämän. Ihana päästä viimeinkin lukemaan teidän arjesta "reaaliajassa". ;)

    Olet suurenmoinen nainen!

    "Sinussa on valo, sinussa on yö
    Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
    Väsymättä kipinöitä tuuleen
    Valaisemaan tietä pimeää."

    http://www.youtube.com/watch?v=z030qf-Ka4U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirppu! Mä oon täällä ihan tippalinssissä...

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.