Saanks mä
kouluevääks rullapullaa? – tai oikeammin – ”mom, I wanna have one of those
rullapulla’s to school!” Mikä ihana nimitys korvapuustille ja niin kuvaavakin
vielä. Mun mieltä lämmittää eniten se et se oli sen oma keksintö, oma sana,
suomea. Pulla on meillä pullaa ja muutama muukin sana on lasten suussa suomea,
tapahtui mitä tapahtui. Sen sijaan et ne vetäis ruuaksi corn on the cob, ne syö
kesämaissia ja illalla M toivottaa isälleen kyllä ihan vaan - ”hyvää yötä,
kauniita unia, nähdään aamulla.”
M:lla on kasvava
kiinnostus suomenkieleen ja sitä tietysti ruokitaan. Meillä istutaan pöydssä ja
nimetään asioita... omena, banaani, rairuoho, appelsiini... ja sit nauretaan
kun ne sanat on niin hassunmakuisia sen suussa. Se kysyy et missä mä oon
oppinut suomea ja hämmentyy kun yritän selittää enkä mä varmaan osaa edes
selittää riittävän hyvin tai ymmärrettävästi – ”mut miten niin Isoäiti ei puhu
englantia?”
”Mamma! Hola!” – Hola!
”Do I speak Spanish?” – Yes, hola is Spanish but it’s not
Finnish.
“Oh, but you speak Spanish.” – No honey, I speak Finnish.
Tää keskustelu on
meillä arkipäivää. Maailmassa missä espanja puskee läpi oikeelta ja vasemmalta
ja pojatkin osaa sujuvasti laskea espanjaksi ainakin viiteen. Eilen
Suomikoulussa mä ymmärsin että tätä samaa keskustelua espanjan ja suomenkielen
eroista käydään myös muissa perheissä. Tajusin sen sillä hetkellä kun pieni
poika laskee taitavasti yhdestä kymmeneen suomeksi ja heti perään hihkuu
isälleen riemusta; ”Daddy, daddy! I speak Spanish!” – Näin meilläkin.
Kommentit
Lähetä kommentti