sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

"Daddy, daddy! I speak Spanish!"


Saanks mä kouluevääks rullapullaa? – tai oikeammin – ”mom, I wanna have one of those rullapulla’s to school!” Mikä ihana nimitys korvapuustille ja niin kuvaavakin vielä. Mun mieltä lämmittää eniten se et se oli sen oma keksintö, oma sana, suomea. Pulla on meillä pullaa ja muutama muukin sana on lasten suussa suomea, tapahtui mitä tapahtui. Sen sijaan et ne vetäis ruuaksi corn on the cob, ne syö kesämaissia ja illalla M toivottaa isälleen kyllä ihan vaan - ”hyvää yötä, kauniita unia, nähdään aamulla.”

M:lla on kasvava kiinnostus suomenkieleen ja sitä tietysti ruokitaan. Meillä istutaan pöydssä ja nimetään asioita... omena, banaani, rairuoho, appelsiini... ja sit nauretaan kun ne sanat on niin hassunmakuisia sen suussa. Se kysyy et missä mä oon oppinut suomea ja hämmentyy kun yritän selittää enkä mä varmaan osaa edes selittää riittävän hyvin tai ymmärrettävästi – ”mut miten niin Isoäiti ei puhu englantia?”

”Mamma! Hola!” – Hola!
”Do I speak Spanish?” – Yes, hola is Spanish but it’s not Finnish.
“Oh, but you speak Spanish.” – No honey, I speak Finnish.

Tää keskustelu on meillä arkipäivää. Maailmassa missä espanja puskee läpi oikeelta ja vasemmalta ja pojatkin osaa sujuvasti laskea espanjaksi ainakin viiteen. Eilen Suomikoulussa mä ymmärsin että tätä samaa keskustelua espanjan ja suomenkielen eroista käydään myös muissa perheissä. Tajusin sen sillä hetkellä kun pieni poika laskee taitavasti yhdestä kymmeneen suomeksi ja heti perään hihkuu isälleen riemusta; ”Daddy, daddy! I speak Spanish!” – Näin meilläkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.