Siirry pääsisältöön

fire and rescue


Naapuri ja ystävä käytiin äsken hakemassa ambulanssilla sairaalaan kun oli ilmeisesti lasinsirpaleella leikannut ranteen auki – kirjaimellisesti. Oli aika avuton olo katsoa kun ne tosta veti pillit päällä ohitse ystävien talon eteen, tietäen että perheessä on kahden viikon ikäinen vauva, kolmevuotias esikoinen ja tietämättä sen tarkemmin kuka on satuttanut itsensä, mihin ja miten. Onneks se oli ”vaan” perheen isä ja ”vaan” haava, vaikka L jo hirtehisesti heitti et sillä on varmaan synnytyksen jälkeinen psykoosi ja se teki sen tahallaan tajuttuaan että nyt niillä on täysin peruuttamattomasti kaksi lasta ja koira.

No anyhow, muistui taas mieleeni mikse EN soittanut sitä ambulanssia silloin kesällä. Ensinnäkään en halunnut että M saa elämänsä traumat kun en kitenkaan kokenut olevani ihan välitöntä kuolemaa tekemässä ja toiseksi tiesin et L olis joutunut pitämään tiedotustilaisuuden tossa etunurtsilla aiheen pohjalta. Kolmanneksi... mua nyt vaan ahdisti ajatus siitä et sieltä tulee ambulanssi tohon meidän talon eteen hääräämään.

Sen muistan, kun L aikanaan teki saman liikkeen kuin naapurinmies että sairaalasta kotiin palatessa keittiö näytti siltä kuin meillä olis vähintäänkin teurastettu joku tai jokin. Silloinkin mä tietty reippaana tyttönä pakkasin L:n hanskan paksuun pyyhkeeseen, nostin M:n yöpaidassa autoon ja ajoin itse sinne ensiapuun.

Suomalainenhan ei ihan helpolla hätänumeroon soita vaan omatoimisesti hoitaa asiat itse. Kyllähän ne siellä paloasemalla vähän kesällä naureskeli ettei se mikään itsepalvelulaitos ole.



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää