huonoja uutisia lauantaisin

Mulla on teoria siitä et kaikki ns. huonot uutiset tulee lauantaisin. Siis jättilaskut, virheelliset vakuutuspäätökset ja kirjeet lääkäristä. Tai ehkä mä vaan sain rangaistuksen siitä etten ole ehtinyt-muistanut-viitsinyt-jaksanut käydä postilaatikolla kolmeen päivään, tai siis se ei ole osunut mun reitin varrelle sopivalla hetkellä.

L:n herttainen teoria on et mun vanhemmat on sekundaa ja ne on onnistunut luomaan b-laatuisen lapsen ja sen lapsen omat lapset on kans vähän b-laatua... autisti, kehitysviivästymä, sähköjänis. L nyt on enimmäkseen kai aika terve, mitä nyt pari polvileikkausta ja muuta pienempää. Se että mä olen sekundakappale on nyt ollut tiedossa jo pidempään. On vatsakipua, selkäkipua, fibroa, veritulppia... nyt näköjään myös jotain ylimääräistä tisseissä.

En mä tästä nyt toistaiseksi sen suurempaa hikkaa ota, mutta oikeesti et tääkin piti nyt sit tulla... oli se nyt sit mitään tai ei niin silti sinne pitää kuitenkin mennä takaisin ja tutkia, ja siksi aikaa kun tutkitaan pitää noi lapset taas kerran tuupata jonnekin. Tunnen itseni naurettavaksi kun mietin edes koko asiaa. Todetaanhan 90% prosentissa näistä uusintatestauksissa vastaus enemmän tai vähemmän vääräksi hälyytykseksi. Eihän meillä ole rintasyöpää edes suvussa, keskityn miettimään lähinnä sitä vaivaa sinne menemisestä ja lastenhoidon järjestämisestä ja silti samalla näen jossakin takaraivossani ”Parenthoodin” ja Christinan rintasyövän. Näen itseni oksentamassa vessan lattialla sairaana syöpähoidoista ja samalla mietin et mihin vittuun mä sit ton kolmikon laitan. 

Mietin sitä tuttavaa jolla taannoin todettiin suolistosyöpä, diagnoosi tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, mietin olinko arrogantti kun menin sinne mammografiaan vaan sellaisella sisään ja ulos ja ohi on ajatuksella.  Mietin että olisko mun pitänyt olla empaattisempi kaikkien niitten ystävien kohdalla jotka on kutsun sinne uusintatestaukseen saaneet. Sit mietin et selvishän nekin kaikki säikähdyksellä. Miksen siis minäkin.

Mun piti kirjoittaa ihan muusta, mun piti kirjoittaa lastenkasvatus ja parisuhteellisuusteorioita ja mun piti kirjoittaa koirankouluttamisen yhteydestä lastenkasvatukseen, tai oikeastaan mun piti kertoa et mun suurimpia oivalluksia on ollut opetella olemaan hiljaa silloin kun tekis mieli sanoa jotakin, pääasiallisesti se ”mitä mä sanoin...” siitä kun on harvemmin siinä tilanteessa enää mitään hyötyä, viesti on jo tullut perille muuta tietä.

Sellaista tänään. Niin ja kerittiin me yhden feenistä käydä näyttämässä ensiavussakin.

Maistuisko mokka mochahanasta?

nainen narsissipellolla töissä