ravitsemusterapiaa

Terveisiä ravitsemusterapeutilta. Ajoiko se mun ylitse? Ei. Tuomitsiko surkeaksi lasten ruokkijaksi? Ei. Typeriä ehdotuksia? Ei. Oliko sillä viisastenkiveä? Ei.

Mitä mä sieltä sitten sain mukaani? Mitä siellä tehtiin? Mistä puhuttiin? Mitä opin?

Se oli hyvä tehoste itsetunnolle tässä asiassa. Ei oikeastaan ole mitään mitä voisin tehdä toisin tai mitä olis tehty väärin. Sain kehuja ja varmistuksen siitä et me toimitaan ihan oikein. Ruokaa tarjotaan riittävän usein, riittäviä määriä, riittävällä vaihtelulla. Ei ole pakko syödä eikä edes pakko maistaa. Jälkiruokaa saa söi tai ei. Aterioiden välissä ei ole tarjoilua ja tarjolla olevaa ruokaa ei voi vaihtaa toiseen... syö tai ole syömättä. Silti se ei syö ja niin kuin sille terapeutille sanoin et jos mä yrittäisin lyhentää M:n ruokailun kestoa se ei todennäköisesti söis edes sitä vähää mitä nyt syö, se kun ei vaan ole kovin kiinnostunut ruuasta ja syömisestä, ja ilmiselvästi sillä ei ole samanlaista näläntunnetta kuin useimmilla muilla ihmisillä.

Mä opin kun me katsottiin sen pituuden ja painon kehitystä, ja kahden terapian välissä napattiin se punnitukseen ja mittaukseen, että sen kasvu on hidastunut. Se ei syö riittävästi, jotta se kasvais pituutta normaalisti vaan sen pituuskasvukäyrä on jo pudonnut. Mä opin että se saa noin 600kcal liian vähän vuorokaudessa. Se että se syö liian vähän ei varsinaisesti ollut mikään yllätys, mutta se että se periaatteessa saa riitävästi proteiinia oli valtava yllätys. Se Ravitsemusnainen sanoi mulle et se vois pitää mulle puolen tunnin luennon aamiaisen tärkeydestä koululaiselle ja silti tietää ettei siitä olis mitään hyötyä kun kyse ei oo siitä etteikö meillä tarjottais aamiaista. Se nyt ei vaan syö sitä. Mä opin – tai sain taas vahvistuksen sille – että tää on enemmän kuin yleistä tämän kaltaisilla lapsilla ja että useimmat niistä syö just tasan sen verran kuin tarvitsee että pysyy hengissä. Opin myös että nää "kamelipäivät" on auristeille tyypillisiä, siis se ettei ne syö päiviin tai viikkoihin mitään ja sit yhtäkkiä ne syö päivän tai kaksi kaiken mitä käsiinsä saa.

Mitä sain mukaan? Sainko kättä pidempää? Sain. Aamiaistarjoilu vaihdetaan nyt suosiolla proteiinijuomaan. Rasvaa ruvetaan lisäämään oikealle ja vasemmalle ja sinne ja tänne. Se on helppoa kun leivon niin paljon. Täysmaitoa, kermaa, öljyä, voita... siinä me tärkeimmät. Täysrasvaista maitojauhetta kannattaa kuulemma tunkea vähän joka paikkaan. Muuten jatketaan niin kuin ennenkin. Tarjotaan kaikkea monipuolisesti, siis M:n ehdoilla monipuolisesti eli ruoka-aineet selkeesti erikseen, mutta vihanneksia, hedelmiä, viljatuotteita, maitotuotteita, lihaa, kalaa, kanaa, possua... Se oli mun kanssa samoilla linjoilla ettei se maistattaminen auta M:n kaltaisen lapsen kanssa, nää autisminkirjonkakarat kun tuppaa olemaan älykkäitä, itsepäisiä ja omalaatuisia... riittää jos sietää sen kalapuikkonsa siinä lautasella. Jonakin päivänä se rupee niitä syömään tai sitten ei.

Musta parasta oli saada uusia aseita, synninpäästö ja hyvä mieli. Antoi se mulle muutaman monisteenkin ja saatesanoiksi et voin antaa ne vaikka ystäville joiden perheissä tehdään asiat vielä "väärin".

M:n aamianen tänään sen jälkeen kun se oli "syöty"

Tätä yritetään aamiaiseksi huomenna...

...tätä en uskalla edes lukea, se näyttää pelottavan pitkälle.