keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

ravitsemusterapiaa


Terveisiä ravitsemusterapeutilta. Ajoiko se mun ylitse? Ei. Tuomitsiko surkeaksi lasten ruokkijaksi? Ei. Typeriä ehdotuksia? Ei. Oliko sillä viisastenkiveä? Ei.

Mitä mä sieltä sitten sain mukaani? Mitä siellä tehtiin? Mistä puhuttiin? Mitä opin?

Se oli hyvä tehoste itsetunnolle tässä asiassa. Ei oikeastaan ole mitään mitä voisin tehdä toisin tai mitä olis tehty väärin. Sain kehuja ja varmistuksen siitä et me toimitaan ihan oikein. Ruokaa tarjotaan riittävän usein, riittäviä määriä, riittävällä vaihtelulla. Ei ole pakko syödä eikä edes pakko maistaa. Jälkiruokaa saa söi tai ei. Aterioiden välissä ei ole tarjoilua ja tarjolla olevaa ruokaa ei voi vaihtaa toiseen... syö tai ole syömättä. Silti se ei syö ja niin kuin sille terapeutille sanoin et jos mä yrittäisin lyhentää M:n ruokailun kestoa se ei todennäköisesti söis edes sitä vähää mitä nyt syö, se kun ei vaan ole kovin kiinnostunut ruuasta ja syömisestä, ja ilmiselvästi sillä ei ole samanlaista näläntunnetta kuin useimmilla muilla ihmisillä.

Mä opin kun me katsottiin sen pituuden ja painon kehitystä, ja kahden terapian välissä napattiin se punnitukseen ja mittaukseen, että sen kasvu on hidastunut. Se ei syö riittävästi, jotta se kasvais pituutta normaalisti vaan sen pituuskasvukäyrä on jo pudonnut. Mä opin että se saa noin 600kcal liian vähän vuorokaudessa. Se että se syö liian vähän ei varsinaisesti ollut mikään yllätys, mutta se että se periaatteessa saa riitävästi proteiinia oli valtava yllätys. Se Ravitsemusnainen sanoi mulle et se vois pitää mulle puolen tunnin luennon aamiaisen tärkeydestä koululaiselle ja silti tietää ettei siitä olis mitään hyötyä kun kyse ei oo siitä etteikö meillä tarjottais aamiaista. Se nyt ei vaan syö sitä. Mä opin – tai sain taas vahvistuksen sille – että tää on enemmän kuin yleistä tämän kaltaisilla lapsilla ja että useimmat niistä syö just tasan sen verran kuin tarvitsee että pysyy hengissä. Opin myös että nää "kamelipäivät" on auristeille tyypillisiä, siis se ettei ne syö päiviin tai viikkoihin mitään ja sit yhtäkkiä ne syö päivän tai kaksi kaiken mitä käsiinsä saa.

Mitä sain mukaan? Sainko kättä pidempää? Sain. Aamiaistarjoilu vaihdetaan nyt suosiolla proteiinijuomaan. Rasvaa ruvetaan lisäämään oikealle ja vasemmalle ja sinne ja tänne. Se on helppoa kun leivon niin paljon. Täysmaitoa, kermaa, öljyä, voita... siinä me tärkeimmät. Täysrasvaista maitojauhetta kannattaa kuulemma tunkea vähän joka paikkaan. Muuten jatketaan niin kuin ennenkin. Tarjotaan kaikkea monipuolisesti, siis M:n ehdoilla monipuolisesti eli ruoka-aineet selkeesti erikseen, mutta vihanneksia, hedelmiä, viljatuotteita, maitotuotteita, lihaa, kalaa, kanaa, possua... Se oli mun kanssa samoilla linjoilla ettei se maistattaminen auta M:n kaltaisen lapsen kanssa, nää autisminkirjonkakarat kun tuppaa olemaan älykkäitä, itsepäisiä ja omalaatuisia... riittää jos sietää sen kalapuikkonsa siinä lautasella. Jonakin päivänä se rupee niitä syömään tai sitten ei.

Musta parasta oli saada uusia aseita, synninpäästö ja hyvä mieli. Antoi se mulle muutaman monisteenkin ja saatesanoiksi et voin antaa ne vaikka ystäville joiden perheissä tehdään asiat vielä "väärin".

M:n aamianen tänään sen jälkeen kun se oli "syöty"

Tätä yritetään aamiaiseksi huomenna...

...tätä en uskalla edes lukea, se näyttää pelottavan pitkälle.



4 kommenttia:

  1. "...ja ilmiselvästi sillä ei ole samanlaista näläntunnetta kuin useimmilla muilla ihmisillä."

    Ha! Päätelmäsi on aika varmasti oikea. Minultakin on puuttunut näläntunne koko elämäni ajan, ja aniharvoin syöminen tuota mielihyvää. Olenkin haaveillut puolitosissani pillereistä tms., joilla voisi kätevästi kuitata päivän energia- ja ravinnetarpeen. :D Ateria päivärutiinina ja järkisyihin perustuen kuitenkin toimii.

    Olen saanut kirjoituksestasi aikuisen näkökulman aiheeseen. Totta kai vanhempi huolestuu lapsen puolesta, jos lapsi ei syö! Silti, tosi helpottavaa lukea, ettei M:ää pakoteta syömään (eikä, uskoakseni, uhkailla kuihtumisella tai tiputukseen joutumisella - sellaisesta oli itelleni enemmän haittaa kuin hyötyä.)

    - AS-tyttö, joka arvostaa rautatabletteja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa kuulla et mun oivallus on oikeansuuntainen! Mä oon oikeesti pitkään ajatellut ettei M:lla ole samalla tavalla nälkä kuin meillä muilla.

      Olen pahoillani että olet joutunut syömään ja kuullut ne tiputus-kuihtumis-pelottelutarinat. Vanhempana sitä tosiaan tuntee suurta avuttomuutta siitä ettei lapsi syö ja on helppoa sortua ei aina niin hyviin ja rakentaviin keinoihin yrittää edesauttaa asiaa.

      Mun ja L:n yhteinen päätös on ollut lähestyä tätä asiaa positiivisesti ja pitää valtataistelut poissa ruokapöydästä. Me puhutaan siis siitä miten syöminen auttaa aivoja ja auttaa kasvamaan ja voimistumaan ja sitä kautta auttaa oppimisessa ja baletissa ja...

      M on syönyt monivitamiineja, kalsiumlisää, d-vitamiinia ja rautatabletteja jo pitkään. Jos ei muuta niin mun mielenrauhan vuoksi :)

      Poista
  2. Kiitos ihanasta vastauksesta! <3 En muista, että kukaan muu olisi ikinä pahoitellut noita ikäviä syömiskokemuksia. :') Vaikka ymmärränkin nyt paremmin niiden syitä.

    Ravintolisät on kyllä hyvä keksintö. Jos vielä luet tämän vanhemman merkinnän kommentteja, niin haluaisin udella, että osaako M nielaista lääke- ym. pillerin? En tosin tiedä, osaako tuon ikäiset lapset yleensäkään. Olen vain itekseni pohtinut, että voiko suussa ja kurkussa joskus olla liian herkkä tuntoaisti, mikä sekin ehkä tekee syömisestä epämiellyttävää.

    - AS-tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan mä luen jokaisen kommentin :) Suussa ja kurkussa voi olla aistiyliherkkyyttä ja se voi vaikeuttaa sitä pillerin nielemistä. Muistan että mulla oli lapsena ystävä jolle pillerin nielaiseminen oli miltei ylivoimainen tehtävä. M ei osaa nielaista lääkkeitä, mutta toisaalta harva M:n ikäinen osaa. Aika näyttää tuleeko siitä helpompaa vai ei. Nyt tabletit otetaan niin että saa pureskella ne karkin kanssa suussa ja nielaista siten.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.