sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

ystäviä, pannareita ja pekonia


Mä katson kun mun tyttäreni nauraa. Se esittelee iPadiaan ystävien pojalle ja ne tekee yhdessä ja niillä on kivaa. M opettaa sitä toista, sillä toisella ei oo omaa iPadiä. Kohta ne kulkee käsikädessä ja ne on menossa naimisiin, kaksi prinsessaa – tyttö ja poika. K on kateudesta vihreänä, mustasukkainen, ja roikkuu siskossaan hokien et se haluu naimisiin M:n kanssa. Meitä aikuisia naurattaa. Mun sydän on lämmin. M leikkii.

Ne on meillä monta tuntia. Syödään pannareita ja pekonia, juodaan mimosa ja mimosan kaveri ja lapset leikkii, leikkii, leikkii. O nukkuu välissä päikkärit. M jaksaa ja vasta kun joukkio lähtee meiltä loppuiltapäivästä M haluaa olla yksin. Se on edelleen hyväntuulinen, se ei edelleenkään kitise ja haraa vastaan. Mä tarvitsen päänsärkylääkkeen kuunneltuani viiden lapsen kiljuntaa monta tuntia, mä tarvitsen hetken omaa aikaa ja yksinäisyyttä. Kaikki on väsyneitä, K:lla ei mikään ole hyvin. Se tarvii vaan syliä, ruokaa ja unta, tai ehkä vaan syliä ja unta.

bileet nukkekodissa


Me ei nähdä usein. Muutaman kerran vuodessa korkeintaan. Ne näki miten pitkän matkan M on kulkenut. Ne muistaa vielä sen puhumattoman, yksinäisyyteen vetäytyvän tytön, sen joka ei osannut leikkiä, sen joka tarvitsi aikuisen apua kaikkeen – siis oikeesti kaikkeen. 




1 kommentti:

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.