Siirry pääsisältöön

virhearviointi


Reiluuden nimissä pitäis kai jakaa se eilinen kommelluskin... Tää on tällainen Valeäiti -tason juttu. Mä en tajuu miks en aiemmin muistanut tätä stooria kertoa, mutta ilmeisesti ihmisen mieli on armollinen.

Onneksi oltiin lähellä kotia. Hulluminkin olis voinut käydä. Kukaan ei edes loukkaantunut – ainakaan kovin vakavasti. M saattaa olla toista mieltä jos siltä kysytään ja R:kin oli aika vakuuttunut siitä että M saattaa menehtyä vammoihinsa.

Mutta palataan alkuun. Eilen meidän ollessa leikkideitillä M:n kaverin R:n kanssa tossa meidän lähipuistossa tuli O:lle tietty hätä. SE ilmoittaa mulle pontevasti et "Mamma, I need to go potty", ja minä reippaana naisena talutan sen lähimmän puskan taakse, vedän housut polviin ja sanon et anna tulla... iloisesti hymyilen R:n äidille ja ajattelen et näin me pohjoismaiset naiset osataan hoitaa tää homma. VIRHE, virhe, virhe! Ihan hirvittävän amatöörimäinen moka ja täysin uskomatonta kolmen lapsen äidiltä syyllistyä moiseen... Katselen kun se pissaa ja kysyn et onko se valmis, joo. Vedän housut takaisin ylös ja näen läjän nurmikolla. Sillähän oli tietysti kakkahätä. Niinpä meillä oli sitten sitä itseään mun käsissä, sen paidassa, sen hupparissa, sen shortseissa, sen kalsareissa, sen jaloilla, mun takilla. Ei mitään hätää. Pyyhin kädet ruohikkoon. Autossa löytyy kosteuspyyhkeitä ja vaihtovaatetta ja lähden taluttamaan kohtuullkisen pöyristynyttä lasta autolle ja samalla selitän sille et tää ei nyt tosiaankaan ollut sen syy vaan ihan mun vika.

Noin puolivälissä matkaa kuulen M:n kauhistuneen kiljaisun kun se putoaa sellaiselta kiipeilykiveltä ja vetäisee pudotessaan sääreensä noin 30cm naarmun. R:n äidille huudan ja viittilöin et tuun heti kun pääsen ja M raahautuu traagisesti pesiskentän ylitse mun hoiviin. Hetkeä myöhemmin O juoksee pitkin puistoa kalsareissa ja fliseessä ja M ulvoo mun reppuselässä. Vaihtovaatteita oli – kalsarit ja flisee. Alkaa sataa. On aika poistua paikalta. Autossa haisee kakkaiset vaatteet. Onneksi kukaan ei oksenna.

Illalla saan O:n vakuutettua kylpemisen tarpeellisuudesta. O:n mielestä ihmisen ei ole hyvä peseytyä – ikinä.

hetkeä ennen... taustalla SE kivi

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää