torstai 7. maaliskuuta 2013

lääkäritarinoita


HaHa... puhutaan vaan vaihteeksi rasismista Humanist. Mä olin ajatellut alkuun puhua taas meidän lasten asioista niin pitkäpiimäisiä ja tylsiä kuin ne ovatkin, mutta sitä ennen musta tuntuu että olen velvoitettu kirjoittamaan lääkäritarinoita. Jos en muuten niin kahdesta syystä. Ensinnäkin viihdyttääkseni niitä ystäviäni jotka alalla toimivat ja toiseksi jottei nyt ihan syntyis kuvaa siitä että joku amerikan lääkäreiden ammattiyhdistys maksaa mulle niitten puffaamisesta. Kolmas ei ole syy, mutta kerron kuitenkin ettei mulle ainakaan vielä ole tatuoitu tähtilipunkuvaa otsaan tai takapuoleen tai mihinkään muuallekaan.

Keskimäärin mä oon täällä tavannut aivan ihania, lämminhenkisiä, ammattitaitoisia lääkäreitä, joiden ensimmäinen tarkoitus ei todellakaan ole ollut tehdä musta sairasta, syöttää tarpeettomasti lääkkeitä tai rahastaa. Poikkeuksiakin toki yli kymmeneen vuoteen mahtuu. Ehkä tilanne on pääsääntöisesti ollut näin loistava koska yleensä mä olen se kreisi joka tekee taustatyötä ennen kuin menee lääkäriin. Taustatyöllä tarkoitan suositusta meidän perhelääkäriltä ja/tai ystäviltä ja sitä et vähän kyselen ja selvittelen kyseisen spesialistin ammattitaustaa, koulutusta ja historiaa. Kyllä, olen hullu mutta ilmeisesti siitä on ollut hyötyä. Lisäksi olen jotenkin aina kokenut isomman praktiikan paremmaksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi kuin nää yhden miehen vastaanotot. Ehkä mulla on vaan käynnyt sumee munkki.

Suomessa olen viimeksi käynyt lääkärissä, hammaslääkärissä, sairaalassa tai muussa vastaavassa vuonna 2002. Nykypäivään en siis osaa sanoa omakohtaisesti yhtään mitään vaan vain sen minkä muolta kuulen eikä se useinkaan kyllä kovin hyvältä kuulosta.

Sussu kuitenkin kirvoitti niin hauskoja ja hulluja muistoja et ne on pakkokin jakaa...

Ihan ekassa muistossa ollaan Suomessa vuonna 199x, omassa terveyskeskuksessa omalääkärillä. Ihan mukava – kai saksalainen – vanhempi mies lääkäri joka oli siitä hauska et se ymmärsi opiskelijaa ja tarjos lääkkeet aina näytepakkauksina. Vastalahjaksi se halus aina kurkistaa pikkuhousuihin. Ei siis sinällään mitään asiatonta, mutta ehkä alatutkimus ei kuitenkaan varsinaisesti kuulu keuhkoputken tulehduksen hoitoon. Jälkikäteen ajatellen siitä varmaan olis pitänyt ilmoittaa jonnekin?

Hullujenhuoneella oli paljon loistavia lääkäreitä. Kaikista en tykännyt, mut se ei tehnyt niistä huonoja. Siitä en pitänyt ettei mulla ollut oikeutta puhua lääkärille omasta pyynnöstä vaan lääkäri päätti koska se halus nähdä mua. Kieltämättä se mun eka osastonlääkäri Kellokoskella vaikutti siltä et oli vähän rajatapaus siinä et olisko sen kenties itsekin pitänyt olla sairaalassa potilaana. Akuttiosastonlääkäri samassa sairaalassa sanoi mulle et jos ja kun tästä kohdasta jaloilleni nousen oon niin kestävää kamaa etten ihan pienestä enää kaadukaan... en uskonut silloin. Nyt tiedän että Aino-Maria Tyynelä oli oikeessa ja ne oli viisaita sanoja. Jos jonakin päivänä syystä tai toisesta luet tätä, kiitos! Olet viisas.

Täällä eka vähintäänkin kummallinen lääkärimuisto oli se GreenCardin hakemisen yhteydessä vaadittava lääkärintarkastus. Se lääkäri piti valita omalta listaltaan ja listan ekat viisi lääkäriä oli eläkkeellä-kuolleet-lopettaneet praktiikkansa. Lopulta löydettiin sellainen tyyppi joka edelleen otti vastaan ja periaatteessa se kuului jopa meidän vakuutusyhtiön listalle. Tää vastaanotto oli vanhassa omakotitalossa ja siellä me odotettiin olkkarissa omaa vuoroamme. Setä tarkisti ja mittas ja katseli ja tarkisti ja mittas ja katsoi hampaatkin – kuin hevoselta – ja kyseli kaikkea jonnin joutavaa. Tuikkas vähän kyseenalaisen näköisellä neulalla useamman rokotteen ja laskutti. Mut senhän piti kuulua vakuutusyhtiöön eikä laskuttaa? No tämä poikapa silti laskutti ja me maksettiin ja valitettiin eikä koskaan saatu rahojamme takaisin.

Sit oli se naturopaatti joka mua hieroessaan – oltiin kahdenkesken – keskittyi puhumaan krokotiilien potenssiongelmista ja kaikesta muusta joka liikkui navan alapuolella. Aina kyllä eläinkunnan navan alla, ei ihmisten. En käynyt siellä enää.

Oli se kiropraktikko – en muutenkaan oo mikään kiropraktikko tyyppi – joka halus korjata mun jalkojen epätasapainoa laittamalla toiseen kenkään korokkeen. Joo useimmilla meistä on erimittaiset jalat mutta mun jalkojen erimittaisuus ei mua oo koskaan vaivannut. Ja sit se kiropraktikko jonka testejä en pystynyt tekemään repeilemättä hervottomaan nauruun ja lopulta me yhdessä todettiin et ehkä se ei oo oikea lääkäri mulle.

Eka synnytyslääkärikokemus oli karsea. Se oli sellainen vanhempi topakka täti joka heti ekaks kertoi mulle että mun lapseni syntyy narkomaanina ja joutuu huumevieroitukseen – syön opiaatteja – ja että L:n pitää vaihtaa työpaikkaa ja osoittaa tälle lääkärille et se on kiinnostunut isyydestään olemalla läsnä lääkärissä. Kysyin sektiosta ja se sanoi et kattellaan sitä sit jos joskus päästään synnytykseen asti. Sanomattakin lienee selvää et päätin jo siinä pöydällä istuskellessani että takaisin en tuu. Myöhemmin mulle selvis et tää samainen täti on yhden mun ystävän kahden ensimmäisen lapsen synnytyslääkäri ja et se oli ollut siihen tosi tyytyväinen. Vastaavasti sit kun suosittelin omaa ihanaa synnytyslääkäriäni toiselle ystävälleni ne ei olleet ollenkaan tulleet toimeen keskenään.

Selkäkipututkimusten syövereissä päädyin myös jollekin tulevalle gurulle hienoon yliopistosairaalaamme ja se jätkä oli taas en verran täynnä itseään etten tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa. Hän saapui paikalle toista tuntia myöhässä tummassa puvussaan sliipattuna mukanaan kymmenkunta opiskelijaa lääkärivaatteissa. Opiskelijat hoiti asian ja jätkä valvoi taustalla. Päätellen siitä et ne kysyi useampaan kertaan miten mun vessassakäynti sujuu ne ei olleet lukeneet niitä papereita niin pitkälle et olisivat tienneet ongelman olevan rintarangan lihaksissa ja hermoissa.

Varsinaisia kyseenalaisia ratkaisuja on eteen sattunut lähinnä lääkäripäivystyksissä vai oisko terveyskeskuspäivystys vastaava? Siis se minne mennään jos et saa aikaa lääkäriin tai on viikonloppu, mutta et tarvitse varsinaista ensiapua? Ekalla kerralla se tyyppi siellä kävelytti mua ympäri taloa murtuneella jalalla kuviin ja takas ja sinne ja tänne ja lopulta jopa missas sen murtuman... viikko lisää hoitoa sit kun se murtuma saatiin hoidettua. Toisella kertaa venäläinen naislääkäri määräs mulle akneantibiootit keuhkokuumeeseen.

Rahastukseen en kuitenkaan oo törmännyt kuin hammaslääkärisä. Meillä on aivan ihana, supertarkka ja mahtava norjalainen hammaslääkärisetä jonka mielestä useimmiten olis hyvä laittaa ainakin pari kruunua ja vähän kohentaa ja virittää muutenkin. Sille mä aina hymyllen sanon et katsotaan, ehkä jossakin vaiheessa... me käydään tää keskustelu kahdesti vuodessa ja hyvin menee.

Monessa asiassa täällä on tavallaan ripeämmät otteen kuin mihin Suomessa oli tottunut. Joskus tsiljoona aikaa sit mulla oli sisäänkasvanut isovarpaankynsi joka tulehtui ja oikutteli ja sit menin sellaiselle jalkalääkärille – podiatri. Se sitä hetken katso ja totes et kyllä toi kynsi varmaan olis hyvä poistaa. Mä ajattelin et seuraavaks varaillaan aikaa kynnen poistoon mutta siinä vaiheessa sedällä oli jo puudutuspiikki yhdessä kädessä ja puukko toisessa... enemmän se olis rahaa tehnyt jos olis saanut laskutettua useamman käynnin.

Ihotautilääkäri ei myöskään oo kauheesti halunnut rahastaa vaan on aina siinä samalla poistanut ne luomet jotka oon halunnut pois. Sanonut toki oman mielipiteensä niitten vaarallisuudesta ja sit leikannut kun oon sanonut et ne häiritsee siinä rintaliivin alla tai missä nyt ikinä. Muistan kuinka kaikki kolme lasta seisoi silmät soikeina seinään nojaten kun lääkäritäti reippaasti nosti mun paidan ylös, puudutti yhdellä kädellä ja leikkas saksilla toisella kädellä. Lapset muistaa sen vieläkin kun ajetaan siitä ohi.

Omalääkäri me valkattiin silloin aikanaan ihan itse. Siellä tulee käytyä silloin tällöin, mutta esimerkiksi kaikki reseptit uusitaan suoraan apteekin kautta, ilman että mun tarttis laittaa rahaa lääkärikäyntiin. Kardiologia tapaan pari kertaa vuodessa ja sen sairaanhoitaja – tyhmä haiseva Linda – ottaa multa viiden viikon välein verikokeen ja seuraa lääkitystä tai siis veriarvoja. Reumatologi siirsi mun lääkityksen saman tien omalääkärille ja se hoitaa etänä mun selän masennustilaa. Rahastuksenmakua en siis oikeesti ole päässyt kokemaan muualla kuin hammaslääkärissä ja siitähän ne on täällä suorastaan legendaarisia. Tai sit, ehkä mä oon naiivi tai vietävissä. En kuitenkaan käy kovin usein dermatologilla, reumatologilla, pulmonologilla, fysiatrilla, hematologilla, gastroenteorologilla... kaikki ne on hoitaneet hommansa ja siirtäneet sit omalääkärin hoiviin.

Mä jäin miettimään sitä kroonikkoa. Olenko mä kroonikko? Mä koen itseni hyvinkin terveeksi ihmiseksi. Joo, mulla on Prothrombin Geenimutaatio, joka aiheuttaa sen et veri on aika innokasta menemään kllimppeihin. Monet ei huomaa koko asiaa ikinä vaikka kantais samaa geenimutaatiota. En ollut niin onnekas. Ja sit mulla on toi selkä tai Fibromyalgia tai mikä ikinä nyt onkaan. En kuitenkaan koe et ne rajoittais mun elämää millään tavalla. Koen itseni terveeksi, se kai on tärkeintä.




4 kommenttia:

  1. Mulla on aika samanlaiset kokemukset... rahastuksen makua on ollut hammaslääkärissä ja eläinlääkärissä. Niissä pitää osata itse olla tiukkana jos ei halua kaikkia ehdotettuja hoitoja :) Minulla on vielä Suomen lääkärikokemukset niin tuoreena muistoissa että jaksan vieläkin nauttia siitä palvelusta mitä täällä saa ja kohdalleni on sattunut miellyttäviä lääkäreitä. Lukuunottamatta yhtä synnytyksessä ollutta henkilöä joka ei ollut paikalla kuin hetken, eikä periaatteessa ollut muuta kuin vähän tiukkis. Sitä sitten sairaanhoitaja kovasti minulle pahoitteli ja sanoi että hänen olisi pitänyt tajuta varoittaa minua asiasta, pelkästään jo se että hoitaja oli tukenani lämmitti mieltä vaikka eihän syy hänen tietenkään ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eläinlääkirt on oma taiteenlajinsa ja aikaa sitten oon oppinut pyytämään ennakkoon erittelyn josta voi sit ruksailla kaiken turhan pois :)

      Poista
  2. Pitkästä aikaa ehdin kunnolla lukemaan ja kommentoimaan tänne.

    Käyn onneksi tosi harvoin lääkärissä, mutta sun kokemusten innoittamana täytyy kehua kuinka hyvää palvelua olen saanut terveyskeskuksessa viime aikoina. Mun omahoitaja omalla terveysasemalla on niin ihana, et tekee aina mieli halata sitä ja antaa hyvää palautetta. Olen saanut ajan aina heti, tosin osa niistä onkin ollut päivystyslaatuisia juttuja. Kun mun leuka tikattiin terveysasemalla 1,5 vuotta sitten pyöräonnettomuuden jälkeen, musta pidettiin tosi hyvää huolta ja kaikki hoitajat jutteli mulle rauhottavasti, vaikka olinkin aika rauhallinen. Kunnalliseen hammaslääkäriin olen myös saanut ajan tosi nopeasti, mikä on outoa, koska jonot on yleensä kuukausia, jos ei ole akuuttia vaivaa. Viisaudenhampaanpoisto sujui tosi hyvin ja olivat tosi ystävällisiä vastaanotolla! Oon iloisesti yllättynyt tästä saamastani hyvästä hoidosta ja kohtelusta. Kunnalliselle fysioterapeutille sain ajan seuraavalle päivälle tapaamatta ensin hoitajaa, vaan hoitaja puhelimessa varasi mulle tunnin(!) mittaisen ajan, kun olin ensin kertonut vaivoistani. Siitä käynnistä oli kaiken lisäksi hyötyä ja fysioterapeutti halusi vielä soittaa mulle juuri ennen lomaansa kysyäkseen miten mulla on mennyt ja tarvitsenko uutta aikaa.

    Joku aika sitten siirryin käyttämään mulle uutta yksityistä lääkäriasemaa, koska vanha lääkärituttu oli siirtynyt myös sinne. Sillon harvoin, kun yksityisen lääkäriaseman palveluja tarvitsen, käyn tuolla ja jokainen tapaamani lääkäri on ollut tosi kohtelias ja ymmärtäväinen, mitä en pidä lääkärien perusominaisuuksina valitettavasti. Siellä ei myöskään ole tarvinnut jonottaa ja pahoittelivat vastaanotossa, että lääkäri oli myöhässä 5 minuuttia aikataulusta.

    Huonoja kokemuksia mulla on lääkäreistä ja hoitajistakin aika paljon aikoinaan kertynyt, mutta mitäs niitä muistelemaan, vaalin mielummin näitä hyviä.

    Aikoinaan, kun oli eläimiä, niin käytin vain yhtä superempaattista eläinlääkäriä, joka osasi suhtautua just oikein silloin, kun eläin piti lopettaa ja oli muutenkin tosi taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kokemukset kuulostaa samalle kuin suurin osa mun kokemuksista täällä :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.