kaupassa

Tuli siitä hyvä päivä. Hyvä päivä silläkin uhalla ettei meidän vanhempien aivoihin tunnu tallentuvan se ettei M:n kanssa kauppaan meneminen lauantaisin ole hyvä ajatus ellei itse ole vähintäänkin ottanut rauhoittavia tai kännissä.

Mä tiedän että monissa suomalaisissa lapsiperheissä käydään ruokakaupassa ilman lapsia. Siihen on syynsä. Meillä nyt on vaan aina käyty ruokakaupassa koko perheellä. Mulla on myös sellainen mielikuva että iän myötä sen kaupassa käymisen pitäis helpottua, tai siis että siinä on sellainen käyrä jossa sen vauvan kanssa on helppoo käydä kaupassa ja sit vähän myöhemmin siitä tulee graduaalisti vaikeampaa ja vaikeampaa kunnes taas helpottaa.

Poikien kanssa kaupassa käyminen on verrattain helppoa. Riippuen omien hermojen sietokyvystä voi pojat olla a) ostoskärryissä – kahlittuina b) autokärryissä – semimobiileina tai c) jalan – vaatii lyhyttä ostoslistaa ja täsmäiskua kauppaan. Niitten kanssa voi kuitenkin käydä ostoksilla ilman että toivoo kuolemaa.

M:n kanssa lauantaikauppa johtaa vähitellen siihen että me molemmat L: kanssa tuijotetaan lasittunein silmin toisiamme ja kysytään et miksi me tultiinkaan tänne. Mä luulen että se perimmäinen ongelma on ne lauantaiset ihmislaumat ja se hälinä, erkkakielellä ylistimulaatio. Ongelma ei ole raivarit karkkihyllyllä tai se et se haluais katsella vaan leluja tai oikeastaan mikään sellainen käsinkosketeltava... M nyt vaan on ihan hillittömän hankala. Se haluaa ja ei halua, sillä on kylmä ja kuuma, se haluaa syliin ja pois sylistä. Sillä on pissahätä ja kakkahätä ja jano ja nälkä. Sitä väsyttää ja ei väsytä. Jos me mennään oikeelle, se haluu vasemmalle. Se hyppii ja vääntää ja kiemurtelee ja sit se satuttaa itsensä ja sit se itkee ja sit...

Kun kaupasta pääsee kotiin, saa lapset sisälle, kädet pestyä, ostokset sisälle ja vielä kaappeihinkin tarvitsee ehdottomasti oluen ja hetken rauhaa. Olutta on tarjolla, rauhaa ei.

Kevään eka shortsipäivä... 

Vaihtoehto a) kahlittuina kärryyn