pääsiäinen

Jos multa kysytään tänään miltä musta tuntuu, mä sanoisin et se on syöpä. Tai ei välttämättä syöpää, muttei kuitenkaan hyvänlaatuinenkaan. Mutta kukaan ei kysy. L on ainoo joka kysyy ja se on mun kanssa samaa mieltä. Kaikki sanoo et se ei ihan varmasti oo yhtään mitään... mistä vitusta ne sen tietää. Ei kukaan muukaan tiedä. Siksihän se koepalakin otetaan, jotta tiedettäis. Mä aina välistä mietin mitä kaikkia päättömyyksiä sitä tuleeitse lauottua kun jotain pitäis sanoa, muttei tiedä mitä sanois... parasta olis tehdä niin kuin se yks ystävä, joka suoraan sanoi ettei osaa sanoa mitään. Ei tarvitse osata lohduttaa. 

Mä mietin et onko ne mun yöhikoilut sittenkin jotenkin liitännäisiä siihen pattiin? Mietin et onhan toi tissi ollut pidempään vähän kipeä. Ei pahasti. Oon ajatellut et se on vaan joku lihas ja hieronut ohimennessäni. Särkee sitä nytkin, vasenta rintaa.

Ei mua pelota. Ei mua ahdista. Mietityttää. Oon varma että tästä mennään läpi. Ihan niin kuin niin monesta muustakin. Yks kasvain. Se ei mua ihan heti nujerra. Ei varmasti. Mulla on ihan liian ihana perhe ja elämä, ei tulis mieleenikään päästää irti. Potkin vastaan jos on tarvis.

Me on tänään syöty suklaata. Siis syöty yliannostus suklaata. Me ollaan tehtu pihatöitä, maalattu kuisti, maalattu M:n huone ja sisustettu se loppuun. Me on leikitty vesileikkejä talon aurinkoisella seinustalla ja sit me ollaan taas syöty suklaata. Värjättiin kananmunia. M:n oli vaikeeta niitä syödä, kun ne oli toisenlaisia, se halus sellaisia tavallisia – niitä joissa on ruskeet tai valkoiset kuoret. Se stressaantui ylenpalttisesta sisustamisesta sen verran, et sit piti taas tehdä jonoja, ja piirtää jonoja, ja olla rauhassa - yksin. Ja sit piti tarkistaa et kuolenko mä. –”En kuole, ainakaan nyt.” vastasin. ”Entä kuoleeko L?” – Ei sekään kuole, ainakaan nyt. Lohduksi löytyi jalkakylpy ja kynsilakka – yhdessä. 

K:n kevätvarpaat

huhtikuu on autismikuukausi, sininen on autismin "väri"

L totes taas kerran – se kun aina välillä sen unohtaa – et K on vahdittava. Sitä ei voi jättää hetkeksikään silmistään jos se ei katso telkkaria tai tee jotakin selkeetä, ympäristössä mistä kaikki edes potentiaalisesti vaarallinen on korjattu talteen ja/tai lukittu. Pihalla se yritti syödä helmilijat ja puuhaketta se söikin, ja ehkä pienen kiven. Mä oon tottunut. L on töissä. Se ei totu samalla tavalla.

L kävi tankilla ja törmäs siellä tähän Koiran kaimaan

Illalla me savustettiin lohi ja törmättiin sammakkoon. Oli hyvä hetki harjoitella pyöräilyä ilman appareita ja sit me syötiin illallista M:n puuhatessa iPadillä siinä vieressä.

kala on muhinut liemessään vuorokauden

opettajan taidonnäyte... "kato teet vaan näin..."

Saa näitä täältäkin :)