Siirry pääsisältöön

kiltit, tylyt, asialliset - mä


Mä rupesin eilen miettimään ihmissuhteita tai ihmisiä siis noin kokonaisuudessaan – haa, tosi syvällistä – eiku siis sillai miten toiset ihmiset on ihan ylettömän kilttejä ja toiset sit hmm... no, vähemän kilttejä. Ei ylikäveltävästi, mutta niin että niistä välittyy sellainen tunne et ne haluaa aina hyvää kaikille ja ajattelee jotenkin ystävällisesti ja kauniisti ihmisistä. Mä mietin sitä et mun ympärillä on paljon näitä kilttejä ja ehkä niille pitäis muistaa sanoa et arvostaa sitä kiltteyttä, ystävällisyyttä ja kauniita ajatuksia. Aina nekään ei onnistu, mutta kellekään ei koskaan tuu mieleenkään etteikö tarkoitus olis ollut hyvä. Musta se on kadehdittavaa ja musta olis ihanaa kyetä siihen. Harjoittelen asiaa, taidan olla liian laiska kiltiksi.

Seuraava ryhmä on tylyt. Tylyjä on kahdenlaisia. Oikeesti tylyjä ja sit niitä jotka ei oikeesti oo ollenkaan tylyjä, mut ne vaikuttaa vaan sellaisilta koska niitten tapa sanoa asioita ei välttämättä aina ole se hienotunteisin. Tarkoitus on kuitenkin hyvä ja lämmin. Kun feikkitylyyn tutustuu huomaa että siellä tylyn alla on maailman ihanin ja lämpimin sielu, no ehkei ihan sitäkään, mutta siis lämpöä ja kauneutta kuitenkin.

Mä itse kuulun kai siihen kolmanteen, vaikeasti lähestyttävien ryhmään , niihin jotka etenkin vieraammassa seurassa on niin kuvottavan asiallisia ettei niistä saa irti yhtään mitään. Se on kilpi, suoja haavoittumista vastaan. Se on vaan siitä paska juttu et silloin jos ei mitään anna ei voi paljoa saadakaan.

Tutummat sit taas tietää et mä oon ärsyttävä besserwisseri, jolla on mielipide kaikesta ja kaikista. Miksi mietin tätä tänään? No kun eilen törmäsin taas kerran siihen että kyllä muillakin on elämä ja omat haasteensa, eikä vaan mulla... Minä, minä, minä. Minä, minä, minä...

Asetin taas kerran tavoitteeksi kasvaa ystävällisemmäksi, joviaalimmaksi, avarakatseisemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi. Lupasin muistaa ajatella asioita sieltä toisten vinkkelistä – vaikeeta – mutta lupasin taas kerran muistaa. Lupasin kuunnella, lupasin ottaa huomioon. Teen töitä tullakseni paremmaksi ihmiseksi, jokainen päivä. Tuntuu että projekti etenee hitaasti, liian hitaasti.


Kommentit

  1. Ihana Sinä
    Ole itsesi, ole aito, älä yritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeessa oot. Joskus olis vaan kivaa olla toisenlainen, sellainen kiva tyyppi :)

      Poista
  2. Ihana kirjoitus! Mulla on samankaltainen projekti! Musta ainaki mun on tärkeetä hiukkasen yrittää, jotta läheisillä ja loppupeleissä mullakin ois miellyttävämpää. Hienotunteisuus ei oo turhaan arvostettua, mut se on usein turhan vaikeeta. ;D

    T:Yks besserwisseri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...