Siirry pääsisältöön

lehdestä luin että...


L tilas mulle Hesarin iPad-verion ja huomaan että sitä tulee nyt ainakin alkuihastuksen aikana kommentoitua paljonkin, tai siis sieltä löytyy juttuja jotka jää pohdituttamaan. Ajatelkaa etten ole lukenut Helsingin Sanomia sen jälkeen kun muutettiin tänne syksyllä 2002, siis muuten kuin satunnaisesti Suomessa käydessäni ja Suomessahan oon muuton jälkeen käynyt... hmmmm...ottaa sormet avuksi ja alkaa laskemaan... 2003 marraskuussa, 2005 helmikuussa, 2006 huhtikuussa, 2009 toukokuussa ja 2011 toukokuussa. Pisin aika jonka kerrallaan oon ollut siellä on ollut kaksi ja puoli viikkoa ja se oli toukokuussa 2009. Yleensä ollaan tai olen ollut reilun viikon.

Yhteensä siis viisi kertaa. Ei ihme että mun suomitietous on ruosteista ja hataraa. Mistä mä tietäisin, oikeastaan yhtään mistään, yhtään mitään. Joku valistuneempi – no, Kummitäti T – mulle just opetti et aikuisten potkupuvut on siellä suurinta huutoa. Niin, mistä mä tietäisin. Etenkään kun en Hesariakaan ole lukenut ja harvemmin jaksan edes iltapäivälehtien nettiversioita vilkaista. Hesarin saitista en oo tykännyt koskaan. Tän muuten huomaa, siis tän totaalisen vieraantumisen siitä kun sattuu joltakin saamaan jonkun sellaisen aikakauslehden jossa kerrotaan julkkisjuoruja. Lauantaina Suomikoulussa mun käsiin päätyi Me Naiset –lehti. Tammikuun numero. Se päätyi mulle koska siinä oli juttua kolmosista ja joku arveli sen kiinnostavan mua... No. Nyt mun pitäis enään tietää kuka on ”Yllättäin jätetty ex-salkkarinäyttelijä Saija-Reetta Kotirinta” tai Armi ja Alina Toivanen tai Marja Hintikka tai Linnea Aaltonen tai Sanna Mämmi. Mä en edes tiedä onko nää sellaisia tyyppejä jotka ”ihan kaikki” tietää? Enkä me edes tiedä miksi Tuksu on julkkis mutta tietääkö kukaan muukaan?

Palataan siihen Hesariin. Mä luen sitä koska mua kiinnostaa mitä Suomelle kuuluu. Mä luen sitä koska mä haluun tietää mitä Stadille kuuluu ja koska mä haluun tietää mistä joku puhuu kun se päivittelee kuntauudistusta. Helsingin ja Sipoon yhdistäminen näyttää noin maantieteellisesti älyttömältä ja Tuusulan jakaminen kahtia tuntuu hullulta. Muuten en osaa sanoa aiheeseen yhtään mitään. Tiedän kuiteskin et sellaistakin siellä puuhaillaan.

Sit siellä julkaistiin joku jenkkitutkimus sektion ja allergioiden yhteydestä. Mielipiteeni sektiosta oon jo jakanut aiemmin, mutta asiasta tietämättömälle voin pikaisesti todeta että yhtään lasta en ole synnyttänyt alateitse enkä tiedä miltä ne synnytyssupistukset edes tuntuu.  Anyhow, jos sektiolla syntyneen lapsen allergia on viisi kertaa todennäköisempi kuin alakautta syntyneen niinmeillä menee sit kai aika hyvin kun meidän lapset ei ole allergisia yhtään millekään – paitsi M ehkä penisilliinille – ja ne on kaikki kuitenkin syntyneet sillä sektiolla. Ehkä edesmennyt Kissa ja edelleen elinvoimainen Koira on sit pitäneet huolta siitä etteivät ole, vai se et ovat saaneet nuolle liukumäkeä ja keinua ja ravintolan pöytää? Vai olisko kuitenkin kyse siitä että se nyt ei edelleenkään ole niin kovin todennäköistä? Siis jos perheessä ei jo ennestään ole astmaa/allergiaa...

ADHD-juttu jonka luin oli oikeesti mielenkiintoinen ja siinä puhuttiin just siitä mitä mä olen itsekin yrittänyt jotenkin ilmaista. Kun yhteiskunnalla nyt vaan on ne omat vaatimuksensa ja maailma sattuu nyt olemaan tällainen. Täydellisessä maailmassa nää vilkkaat ja vauhdikkaat sais hyppiä ja kiipeillä ja oppia siinä samalla ja joku muu vois lukea kirjaa ja mietiskellä ja kolmas vaikka maalata oppiakseen. Olis tietysti ihanaa jos maailma voitaisiin sovittaa ihmisen mukaan eikä niin et ihminen on pakko survoa maailman muottiin, mutta niin se nyt vaan on – pakko survoa. Ei auta rutinat, trendi on se mikä se on. Mua ei toisaalta pelota diagnoosit. Mua pelottaa enneminkin diagnoosittomuus. Mua pelottaa enemmän se tyhmän-laiskan-ilkeän-sopeutumattoman –leima kuin se että mun lapsella on ADHD tai et se on autisti. Diagnoosin kanssa opettajalla on tavallaan ammatillinen velvollisuus ymmärtää miksi toinen ei kykene toimimaan asetettujen normien puitteissa.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Heli4. maaliskuuta 2013 klo 9.50

    Noissa tutkimuksissa (niin kuin nyt tuo allergiajuttu) on aina se, että ilmiöt tulevat esiin vasta todella isosta joukosta. Yksilön kohdalla vaikuttavia asioita on niin valtavasti, kuten teillä nyt kissa ja koira ja liukumäen nuoleminen, että ei oikein voi sanoa suuntaan tai toiseen, että jokin tietty asia johtaisi allergiaan tai sen puuttumiseen. Yhteiskunnan tasolla noilla asioilla on kuitenkin merkitystä. Jos allergioita halutaan vähentää, turhien sektioiden välttäminen on tämän tutkimuksen mukaan yksi keino, jolla siihen suuntaan pääsee. Yksittäistä sektiopäätöstä tehdessä se ei kuitenkaan varmasti ole tärkeimpiä asioita. Vauvan ja äidin henki ja välitön terveys nyt on paljon tärkeämpää kuin allergiariskin lisääntyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa4. maaliskuuta 2013 klo 13.22

      Niinpä, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikkialla. Mun ongelma vaan on se etten mäusko sellaista olevan olemassakaan kuin "turha sektio". Mun mielestä se että odottava äiti haluaa/toivoo sektiota on riittävä syy sektioon.

      Poista
    2. Heli5. maaliskuuta 2013 klo 8.09

      Entä maat, joissa sektioiden osuus ainakin varakkaammissa piireissä lähenee 100 %? Tai tilanne, jossa raskautta hoitava lääkäri varaa sektioajan, jotta vauva saadaan varmasti syntymään ennen hänen kesälomaansa? Osa äideistä on ehkä sektion kannalla vain siksi, että alatiesynnytys aitona mahdollisuutena ei ole tullut edes mieleen, kun kaikki muutkin synnyttävät sektiolla.

      Olen myös äidin valinnanvapauden kannalla, mutta päätös pitäisi silti tehdä valistuneesti. Joillain tuntuu olevan käsitys, että sektio on automaattisesti helpompi ratkaisu, mutta onhan se kuitenkin iso leikkaus, jossa on riskinsä ja toipumisaikansa. Minusta Suomen systeemi, jossa sektiota haluava äiti joutuu käymään pelkopolilla keskustelemassa on periaatteessa oikean suuntainen. Käytännössä tilanne muodostuu kuitenkin usein painostavaksi ja se on kyllä mielestäni väärin. Olisi hyvä, jos äiti voisi keskustella asiantuntijan kanssa sektion ja alatiesynnytyksen hyvistä ja huonoista puolista kiihkottomasti ja löytää ratkaisun, jossa lähestyvää synnytystä tapahtui se sitten millä tavalla tahansa voisi odottaa rauhallisin ja luottavaisin mielin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää