nopea aamu - hidas aamupäivä

Kello on muutamaa minuuttia vaille kymmenen ja tänä aamuna on jo leivottu leipää, tehty pannareita, paistettu pekonia, tehty vapaaehtoistyötä kirkolla ja kahviteltu... kun aikaisin nousee, ehtii paljon.

M oli mun mukana kirkolla ja sille oli ihan liikaa se tyhjä aula ja ne muutamat ventovieraat ihmiset, siis sille vieraat. Se on tottunut siihen et aula on täynnä ihmisä ja kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Kyllähän ne kaikki siellä tiesi et meidän stressaaja on erityinen, mutta silti olisin tarvinnut taas sen kyltin kaulaan, jossa sanotaan että tää lapsi on vähän epäkunnossa ja huolto on tilattu. Lopulta me lähdettiin kotiin M:n itkiessä. Kotona se paineli yläkertaan ”järjestämään”, kävi syömässä pannarinsa ja palas yläkertaan – järjestämään lisää. Suuri muutos entiseen on että se järjestäminen tuntuu oikeesti auttavan siihen sisäiseen epäjärjestykseen - edes hetkeksi - ja yläkerrasta palaa yleensä kohtuullisen hyväntuulinen lapsi.

jannut katsoo Aristokatteja, se on vähän turhan jännä

Eilinen talvi tuntuu unenomaiselta kokemukselta ja jos ei olis ottanut kuvia alkais jo epäillä sitä uneksi. Suorastaan surrealistista.

oliks meillä oikeesti eilen yli viis senttiä lunta?

Tän päivän ohjelma on sellainen lauantaivakkari, vähän sitä ja vähän tätä... ruokakauppaa, rautakauppaa, vaatteiden kierrätystä, puistoa...

pääsiäisruoho on ainakin toistaiseksi vähän harvanlainen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla. Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena. Kaskadi

Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä. Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli. Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

Lue lisää

Tahdon Asiat

Hae tästä blogista