hiusvärejä

Jokainen joka säännöllisesti värjää hiuksensa tietää että a) se ei oo ihan ilmaista ja b) joskus tulee hasseja c) niitä hasseja tulee etenkin jos haluaa säästää ja tehdä sen itse.

Vuosien saatossa näitä on mulla muutamia... Muistan elävästi sen kerran kun halusin sellaisen platinan vaalean ihanan tukan – se oli silloin muodikasta – ja marssin lopulta ulos kampaajalta sellaisen pirteän sitruunansävyisen kuontalon kanssa. Sit muistan kun joitakin vuosia myöhemmin tavoitteena oli piristää talvenkalpeeta ilmettä punaisella värillä... no se olikin sit aika punainen oranssi ja säikähdin itseäni aina kun peiliin katsoin. Sit oli se kertan kun auringonpolttamasta tukasta piti itse yrittää saada vähän terveemmän oloinen ja värjäsin sen sellaiseksi lämpimäksi vaaleanruskeaksi. Paha vaan että lopputulos oli lähempänä mustikkamaitoa kuin kermakarkkia. Sen jälkeen en vuosiin koskenut tee-se-itse hiusväreihin, kunnes viime kesänä tuli mitta täyteen. Raidat ja leikkaus mun nyrhittyyn päähäni maksoi tippeineen kolmatta sataa. Joo, työ maksaa ja värit maksaa ja sen kampaajan opintolainakin pitää maksaa ja se vuokratuoli, mut oikeesti hei... Ostin siis laatikollisen ruskeeta väriä ja olin ihan kohtuullisen tyytyväinen siihen punaruskeeseen. Marraskuun alussa kävin vikaa kertaa leikkaamassa tukkani ammattilaisella ja se maksoi satasen. Tukka on pysynyt kuosissaan omin saksin ja kaupan värein. Väri on syksyn pimetessä tummunut lopulta sellaiseen lämpimän sävyiseen mustaan ja nyt kevät auringonsäteiden paistaessa teki mieleni taas vähän vaalentaa.

Kaupasta mukaan sellainen jo värjättyjen hiusten vaalentamiseen tarkoitettu väri. Lopputuloksena vaaleammat juuret ja musta muuten. Hain seuraavan paketin ja päädyin kupariseen juurikasvuun ja tumman ruskeaan kuontaloon. L lohdutti et on se ihan hyvä... jos vaikka vähän jotain raitoja laittais keventämään... hampaitten välistä sihisin jotakin sen suuntaista että varmasti en maksa montaa sataa neljästä viirusta, saati sit värin korjaamisesta. Marssin takaisin kauppaan ajatuksella että ”kolas kerta toden sanoo... ihan varmasti” ja tulin kotiin värinpoistoaineen ja kolmannen hiusvärin kanssa.

Tavailin sitä värinpoistoaineen käyttöohjetta ja totesin et se vissiin on aika pahaa myrkkyä. L epäili et päädyn vielä peruukkikauppaan. Rohkea rokan syö... kaksikymmentä minuuttia ja musta oli tiessään. Vähän se kirveli valuessaan otsalle ja silmistä valui vettä niissä höyryissä, lopputuloksena sellainen kummallinen kellervä sävy. Olis sitä saanut pitää päässä tunninkin mut pelkäsin et se sulattaa mun hennot suomalaiset hiukset. Vähän heräs pelko ja epäusko ja aloin jo itsekin miettiä mistäköhän sen peruukin sais tai et ehkä mun täytyy vaan olla rohkea ja luoda uus skinitrendi.

Kolmas väri siis kehiin... ei siitä tumma tuhkanvaalea tullut, mutta kyllä mä tyytyväinen silti oon. Tällä mennään ja loppulasku oli $7+$7+$10+$7= $31 ei paha. Mitäpä sitä ei tekisi säästääkseen rahaa ja aikaa. Mua nimittäin myös rasittaa istua siellä kampaajalla aina useampi tunti. Tässä touhussa menee vaan tovi ja senkin aikana voi puuhata muuta.