perjantai 29. maaliskuuta 2013

voihan tissi!


Mä en nyt taas kauheesti osaa sanoa oikeestaan yhtään mitään. En osaa ahdistua, en osaa olla ahdistumatta, en osaa mitään.

Ilma on ruhtinaallisen ihana. Aamulla käveltiin poikien kanssa koirapuistoon ja harmiteltiin yhdessä ettei mukaan osunut eväitä, olis ollut täydellinen sää lounaspiknikille. Sit ripustettiin tauluja kotona ja rakennettiin junarata ja syötiin lounaaksi hodareita. Kummitäti K tuli Vierailevantähden kanssa kahville ja ennen kaikkea leikittämään mun laumaa sillä aikaa kun kävisin siellä ultrassa. Tunnelma oli aika hiljainen ja mulla ajatukset muualla.

jannut lentiskentällä

ja koirapuistossa

Matka sairaalalle meni ajatuksissa, autopilotilla. Jossakin vaiheessa freewayllä mä havahduin siihen et mullahan on klassiset ultrafiilarit. Jokainen joka on ultrassa tai varmaan missä hyvänsä tutkimuksessa saanut vähemmän toivottuja uutisia tietää mistä mä puhun. Järki joo ehkä sanoo et kaikki on kaiken järjen mukaan oikein hyvin, mutta se tuttu vanha pakokauhu hiipii kehiin. Pysäköin auton sairaalan parkkihalliin, kävelen portaita alas, kadun ylitse, ovista sisään ja heti vasemmalle. Ovessa lukee ”rintatutkimusyksikkö”.



Respa puhuu hiljaisella ja ystävällisellä äänellä, lupaa mulle vastuksia jo tänään. Allekirjoitan muutaman paperin, annan L:n puhelinnumeron tiedostoon – se pitää aina kuuden kuukauden välein antaa ja edellisestä kerrasta on kohta jo vuosi, siis sairaalassa – saan nivaskan papereita, tungen ne käsilaukkuun ja ryhdyn lukemaan Hesaria iPadiltä.


Add caption

Add caption


Avustaja tulee hakemaan ensin yhden naisen, sit toisen ja kolmanneksi mut. Se vie mut pukuhuoneeseen, antaa lämmitetyn ”aamutakin” ja kehoittaa istuutumaan taas alas. Vaihdan yläosan siihen takkisysteemiin, otan kupin kahvia ja palaan taas siihen lehteen. Mua vastapäätä istuva nainen halaa silmät suljettuina itseään. Mietin et meditoiko se vai rukoilee, ja onko sillä loppupeleissä eroa. Kukaan ei sano sanaakaan, yks katsoo eteensä ja toinen räplää kännykkää. Mä otan salaa valokuvia.

pukuhuoneen odotustila

kahvikone

päivän asu - by OHMC



Teknikko tulee hakemaan mut ja sanoo jo käytävällä ettei oo mitään huolta, ne vaan haluu katsoa sitä todennäköistä kystaa vähän tarkemmin. Lasken laukun ja kahvimukin tuolille ja käyn siihen tutkimuspöydälle makaamaan. Se näyttää mulle sen mammografian ja sen patin. Se korjaa mun asentoa, laittaa geeliä ja alkaa ultraamaan. Sit se kuvaa lisää ja vielä vähän lisää. Se lähtee huoneesta ja sanoo et menee konsultoimaan lääkäriä. Mä jään yksin huoneeseen juomaan kahviani. Se tulee takaisin ja tekee siellä koneellaan jotakin ja sit se lähtee taas, sanoo et lääkäri varmaan haluaa myös itse ultrata.


mun tissit

juon kahvia ja odotan


Ne tulee lääkärin kanssa takaisin, kysyy tuhat ja yksi kysymystä. Se haluu mut siihen pöydälle ihan erilaiseen asentoon. Se ultraa ja teknikko neuvoo selän takana. Se valittaa huonoa näkyvyyttä ja ne vaihtaa jotain asetuksia. Vaikeeta saada kuvaan, vaikeeta hahmottaa, ei ole irtoreunainen, ei liiku ”oikein”, ei oo kysta. Siirtyy toiseen rintaan vertailun vuoksi. Palaa takaisin. Sanoo ettei pidä kauheesti hätääntyä, mutta haluaisi mut takaisin ohutneulanäytettä varten. On nähnyt muutamaan kertaan tällaisen olevan pahanlaatuinen, mut ei tää varmaan oo. Haluaa tutkia tarkemmin. Ei tiedä.

Teknikko kysyy kysymyksiä allergioista ja muusta. Sanon käyttäväni Marevania ja sit selvitetään mitä pitää tehdä. Vastaus oli vähän hapuileva. Se selittää tulevan toimenpiteen, en ehdi sanomaan ettei mua yks neula pelota vaan se mitä se neula ehkä löytää. Olen ollut yhdessä istukkanäytteessä ja kolmessa amniossa, sen jälkeen muhun saa tuikata melkoisia neuloja ennen kuin säikähdän. Mut talutetaan takaisin pukuhuoneeseen. Puen ja istuudun odottamaan ajanvarausjärjestelijää. Se tulee pian ja tarjoaa mulle maanantaita. Maanantaina 13:45. Puolentoista tunnin aika.

nenäliinoja en tartte ainakaan vielä


Mietin käytännön asioita. O:n terapia pitää peruuttaa. Jätän klinikalle viestin ja peruutan. Puhun L:n kanssa. Jätän Kardiologin erikoissairaanhoitajalle viestin Marevanista. Tiedotan niille ketkä odottaa vastausta. Kerron ettei ole vastausta, on nippu kysymyksiä.

Kotona saan pusuterapiaa. Vähän myöhemmin saan vielä kaivattua kuohariterapiaa.


5 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Täällä onneksi sentään pääsee aika nopeasti tutkimuksiin, ettei tarvi kuukausitolkulla miettiä ja pelätä. Toivottavasti väärä hälytys.

    VastaaPoista
  2. :( Kökkö kuin kökkö että vielä pitää odottaa, mutta tsemiä ja ihanaa, aurinkoista pääsiäistä kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Fingers crossed etta kaikki on hyvin. Hyvaa paasiaisviikonloppua Alaskasta.

    VastaaPoista
  4. Voi ei :( Toivottavasti se seuraava tutkimuspäivä tulee nopeasti, odottaminen on kamalaa, vaikka vain pari päivääkin. Puhtaita papereita toivoo ja halauksen lähettää TP

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.