Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.
Happy Anniversary!!! <3
VastaaPoistaJee, onnea! :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOnnea Teille!
VastaaPoistaVanhin neljästä lapsestani menee huomenna naimisiin. Meille puolestaan tulee 30v täyteen elokuussa.
Kesä on juhlien aikaa!
Onnea ja onnea! Sulla on varmasti ns. mixed feelings :)
PoistaEi, minulla ei ole mixed, vaan ihan aidon luottavaiset ja sydämelliset.
VastaaPoistaJutta, taisit ymmärtää väärin... mä ajattelin lähinnä sellaista iloon ja onneen sekoittuvaa haikeutta siitä että oma lapsi nyt tosiaan on aikuinen :)
Poista