torstai 31. tammikuuta 2013

nykypäivän ihme


Jeesus minussa on kuin pieni taimi. Se on herkästi nujerrettavissa ja se oma epäilys on valtavan suuri. Tänään mä tunnen tän tuoreen uskomiseni kanssa olevani alakynnessä, huonompi ja heikompi. En osaa usko tarpeeksi. Ei tulis mieleenikään vaan sokeasti luottaa johonkin näkymättömään. Olenko edes sovelias tähän? Huomaan olevani takaisin kouluvuosissa ja miettiväni näistä torstaiaamunnaisista että haluaako ne edes mua tänne. Tunkeilenko? Olenko tiellä? Läpinäkyvä ja valheellinen. Halu on aito, kysymykset sellaisia etten kehtaa niitä ääneen lausua. Liian suuria epäilyksiä, yleistyksiä ja näkemyksiä.

Radiossa soi biisi jossa lauletaan suurin piirtein näin: ”En tiedä uskoisinko Jeesukseen. Oletin kokevani saman tunteen kuin rakastuessani...” Mietin että kai näin joku muukin kelailee kun siitä kerran lauletaankin. Missä on mun ikuinen, sisäinen ja syvä rauha. Miten mä voin näin tolkuttomasti vaan epäillä? Miksi en osaa tai halua heittäytyä mukaan matkaan?

M hyppäsi terapiasta autoon ja sanoi että ”God helps me keep trying” – taisin sanoa että ”Täh” ja rykäistä kahvit väärään kurkkuun. Pyhäkoulusta se nää saa, mutta kyllähän mä sen lapsenuskoa haluan kai tukea.

Myöhemmin oltiin menossa balettiin ja ihan kamalasti myöhässä. Tultiin lounaalta Kummitäti K:n luota ja ajettiin suoraan sinne. Mä ajoin ylinopeutta ja ohitin suoraan sanottuna törkeesti jonon päättyvän kaistan kautta just ennen kuin tie menee ykskaistaiseksi ja matka olis muuten hidastunut. Se mitä en huomannut oli se siviilipoliisiauto siinä jonossa. Tai siis huomasin mä sen sillä hetkellä kun se laittoi vilkut päälle ja lähti mun perään. Kiltisti ysäytän tiensivuun, otan hanskalokerosta rekisteriotteen ja autovakuutuskortin. Kaivan lompakosta ajokortin ja avaan ikkunan valmiiksi. Tää ei ollut täällä mikään pikkurike vaan kai jotain puolitörkeän ja kokotörkeän välimaastosta ja mietin jo et taitaa tulla melkoiset rapsut, eikä mulla edes ole mitään puolustusta.

Poliisi kävelee siihen auton viereen, ottaa ne paperit ja toteaa kuivasti et frouvalla tais olla vähän kiire. Se vilkaisee vakuutuspapereita ja antaa sen takaisin ja kävelee loppujen papereitten kanssa autoonsa. Sillä välin mä istun omassa autossani lasten kanssa ja yritän selittää niille mitä tapahtuu. Kuinka ein tosi väärin ja tyhmästi ja nyt saan siitä rangaistuksen. Se poliisi kävelee takaisin ja antaa mulle rekisteriotteen, mutta pitää edelleen ajokortin kävellessään taas takaisin omaan autoonsa. Me istutaan ja odotetaan ja keskustellaan aiheesta. Lopulta se tulee taas sieltä autostaan, ojentaa mulle ajokortin takaisin. Se sanoo ”Älä tee toiste. Hyvää päivänjatkoa. Ole varovainen” ja kävelee pois.

Mä olisin niin ansainnut rangaistuksen enkä saanut edes varoitusta. Tuuria? Hyvä päivä poliisilla? Oliko se jonkun mun tutun aviomies? Mä melkein kallistuisin sanomaan että se oli nykypäivän ihme. Sain rangaistuksen ilman rangaistusta ja opin läksyni. Armo sai tällä kertaa käydä oikeudesta enkä tosiaankaan halua törmätä samaan poliisiin kun oon tekemässä samaa uudestaan. Ehkä mä voisin sanoa että ”God helped me today” – tekeekö Jumala sellaista? Näin vähäpätöisiä juttuja?


13 kommenttia:

  1. No ei tee. Sinulla kävi vaan hyvä tuuri. Ja luultavasti juuri tälläinen ele opettaa ajajaa paremmin kun sakko. Vai mitä itse ajattelet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tässä erimieltä. Miksi tuuri? Tuuri on saada ylinopeussakot anteeksi tai se ettei poliisi jaksa pysäyttää tai ettei se huomaa. Tämä ei tosiaan ollut mikään pikkurike, jossa voi vaan vähän näpäyttää, vaan tämänkaltaisiin luoviin kuvioihin suhtaudutaan vakavasti ja sen ylinopeussakkoon verrattuna ison sakon lisäksi saattaa saada kenkää myös vakuutusyhtiöltä. Täällä kun vakuutukset heittää helposti pihalle asiakkaat jotka on riskejä. Tää oli siis enemmän kuin tuuria ja poliisin hyvä päivä.

      Poista
  2. Tekee! :) Hän haluaa meille vain parasta (silloinkin kun emme sitä edes näe) ja on aina kiinnostunut myös niistä meidän pienimmistäkin ja arkisimmistakin asioista. Tai ehkäpä hän näytti sulle siinä myös pienen vilahduksen armostaan; saamme anteeksi aivan kaiken, vaikka ansaitsisimme rangaistuksen.
    Jeesus valitsi Tuomaksen opetuslapsekseen. Ja mitä teki Tuomas - epäili! Ja silti hänet valittiin. Ei uskomme määrälle ole mittaa, se pieninkin usko riittävä :)

    ps. kiitti mukavasta ja mielenkiintoisesta blogistasi. Luin tätä ensimmäisen kerran vajaa vuosi sitten ja jäin heti koukkuun. Siitä lähtien oon seuraannut tätä päivittäin.

    t. kaimasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku siis M:n kaima :)

      Poista
    2. Kiitos m! Kyllä mä kans tähän kallistuisin. Musta on ihanaa et luet. Kunnioitan ja arvostan sun näkemyksiä ja viisautta syvästi. Kiitos!

      Poista
    3. Tää "kaimasi" on joku muu kuin minä :)
      m

      Poista
    4. hih! Kaks ihmistä samalla kirjaimella :)

      Poista
  3. Tunnistan taas kerran itseni sun sanoista.

    Mä luulen, että jotkut ihmiset ovat häilyviä (huono sana!). Toiset rakastuu täydestä sielustaan ja menee jotenkin sisälle kaikkeen, uskoon, rakkauteen, lapsiin.
    Toiset häilyy ja tasapainoilee: tuntee syvästi, mutta silti koko ajan miettii ja pohtii ja peilaa itseään ja tunteitaan. Ja sit kun on tämmöistä häilyvää sorttia, epäilee koko ajan sitä, kelpaako mukaan, onko samanlainen kuin muut.

    Ja kyllä, nykyään mä olen taipuvainen uskomaan, että kyllä Jumala antaa ihmisille sellaisia pieniä vinkkejä itsestään. Ihan tähän meidän arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä joskus voitan lotossa ja saan itseni Suomeen asti, mun täytyy ehdottomasti juoda kuppi kahvia sun kanssa! Niin ja syödä pulla.

      Mä oon kans miettinyt että miksi niitten "ihmeitten" pitäis olla niin suuria ja maailmaamullistavia? Eikö ne voi vaan olla odotetusta tai oletettavasta poikkeavia tapahtumia tavallisessa elämässä?

      Poista
    2. <3
      virtuaaliviini ja -pulla, kunnes jompikumpi saa raavittua rahat kasaan?

      Pienet ihmeet on parhaita - just koska ne on siinä arjessa, koska just se antaa meille näkökulman jostain ihmeellisemmästä, suuremmasta ja turvallisemmasta.

      Poista
  4. Kyllä mun Jumala tekee, koska sitä kiinnostaa mun arki. Ei mul oo sen suurempaa sille antaa ja just siihen arkeen mä sitä tarvitsen. Jos Jumalalta pitäis odottaa jotain maailman rikkauksia ja kuninkaan linnaa niin aika harvalla tässä maailmassa olis mahdollisuus uskoa.
    t. rekisteröitymätön mutta hyvinkin säännöllinen lukija nykyään
    PS Terveisiä loska-jää-loska-jää-Suomesta

    VastaaPoista
  5. Ja ihan hienointa on, et se suuri Jumala, jolle ei mikään ole mahdonta, haluaa tulla just siihen meidän pienten, epäonnistuneiden ja välillä epäilevienkin ihmisten arkeen.

    t. M:n kaima

    VastaaPoista
  6. Tottahan ihmeitä tapahtuu. Ja meidän elämää johdatetaan. Onnea on nähdä ne ihmeet ja olla kiitollinen.
    m

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.