Siirry pääsisältöön

hampaaton ihminen


Tässä asiassa myönnän auliisti olevani surkea äiti. Meillä ei yhdestäkään lapsesta ole olemassa vauvakirjaa – ne epäilemättä kiroaa mut myöhemmin mutta eivätpähän pääse kadehtimaan toisiaan kun tilanne on tasaisen huono. Vanhoista kalentereista voin tarkistaa tärkeimmät, mutta se koska ne kääntyi tai käänsipäätään tai tarttui esineeseen ei ole muistissa. Ikätasoisesti kai kaikki paitsi O, joka oli kaikessa vähän myöhässä. No, M oli melkein kaikessa aikaansa edellä – niin tässäkin. Sen meinaan muistan että kun M oli 8kk, sillä oli suussaan kahdeksan (8) hammasta.

Ihmekö tuo, että se siis on kohta taas hampaaton. Kaksi on jo pudonnut ja vasen yläetuhammas heiluu uhkaavasti. Jos uudet ei pian kasva tilalle on prinsessalla edessä soppadieetti. Ironista on se ettei se syö keittoa, ja kun autossa sitä sopalla ”uhkailin” se tyynesti totes ajatelleensa syödä omenasosetta, jugurttia ja jätskiä.


Kommentit

  1. Hyvää päivää ystäviä, nimeni on Riitta Mäkirinne Turusta, olen lääkäri ammatin mukaan, 47-vuotias. Lukekaa ystävällisesti todellisen elämäni todistukseni, minulla on myönteinen aikomus, että nämä tiedot auttavat tätä artikkelia lukevalle henkilölle nyt palauttamaan rikkoutuneen avioliiton ja palauttamaan menetetyn rakkaussuhteen 2 päivän kuluessa. Oltuaan suhteissa Janne Anttilaan vuosia, hän hajotti minut, tein kaiken saadakseni hänet rakastamaan minua, mutta kaikki tekemäni oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden vuoksi, että minua kohtaan hän on, Kysyin häneltä kaiken, mitä minulla on, lupaan, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani kollegalleni työssä ja hän ehdotti, että ota mieluummin yhteyttä rakkaudenloitsijaan, joka voi auttaa minua selittämään sen, mutta olen sellainen henkilö, joka ei koskaan ajatellut, että rakkausloitsun osuus oli olemassa tai toimi, minulla ei ollut valintaa mutta kokeillaan sitä, lähetin sähköpostin loitsukanavalle ja hän kertoi minulle, ettei ollut ongelmaa, että kaikki tulee olemaan kunnossa ennen kolme päivää, että entinen palaa takaisin minuun ennen kolme päivää, hän heitti Rakkaus loitsu-osan ilmaan ja yllättäen toisena päivänä se oli noin klo 3.00. Entinen rakkautekumppani soitti minulle matkapuhelimella, olin niin yllättynyt, että vastasin puheluun ja hän sanoi vain, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palata hänen luokseen, että hän rakastaa minua niin paljon . Olin niin onnellinen ja niin me aloimme elää yhdessä onnellisina. Näin voit tavoittaa hänet, jos tarvitset apua doctorigbinovia93m@gmail.com tai whatsapp puhelinnumeroon +2349014523836, ota asiat itsestäänselvyytenä ja se vie sinulle ......

    VastaaPoista
  2. Tohtori Dawn lupasi auttaa minua tuomaan takaisin ex-mieheni, ja yllätyksekseni mieheni palasi 5 päivän kuluttua ja nyt elämme yhdessä rakkaudessa ja onnellisuudessa, hän auttaa myös ystäviäni, ota yhteyttä tohtori DAWNiin saadaksesi apua: WhatsApp +2349046229159
    *Jos haluat palauttaa entisen rakastajasi.
    *Jos haluat houkutella jonkun elämääsi.
    *Jos tarvitset puhdistusrituaalin.
    *Jos sinun täytyy tulla raskaaksi tai hoitaa hedelmättömyyttä.
    *Jos tarvitset onnenloitsun voittaaksesi.
    *Jos haluat palauttaa varastetun omaisuutesi.
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...