Siirry pääsisältöön

arkista hölinää


Mä oon eksynyt mun aiheesta. Tai mikä nyt on mun aihe? Ainakin oon eksyksissä siitä arkisesta hölinästä ja päivittäisistä kuulumisista, ainakin vähän.

Aamu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tiet oli jäässä ja koulubussi tolkuttomasti myöhässä. Kun oltiin vartti paleltu pikkupakkasessa hyppäsin autoon ja ajoin M:n kouluun... open ihaillessa neidin päivän asuvalintaa – persikan värinen farkkuhame, lilat sukkikset ja munakoison värinen paita – mä nauroin näyttäväni vastapainoksi lähinnä kai kodittomalta. Tukka pystyssä, liian lyhkäsissä, kuluneissa verkkahousuissa ja virttyneessä fliseessä. Vasta kun mä ajelin kotiinpäin - seistyäni vartin hölisemässä koulun pihalla - tuli se M:n bussi mua vastaan. Kauan oltais saatu seistä ja odottaa.

Sen sijaan et olisin seuraavaksi ottanut aamukahvini ja avannut jäbille telkan ja itselleni koneen, söin aamiaisen vauhdissa ja pakkasin lopun lauman autoon. Me mentiin leikkideitille uuteen perheeseen. Suomalais-amerikkalainen perhe, kaksoset ja yksi lisää. Kaksostytöt meidän kaksikon ikäisiä.Uuden perheen ja uuden äidin kanssa on helppoa jutella käytännön asioista. Mistä löytää koulu-lääkäri-kuntosali-harrastuksia... Kutsuin mukaan MOPS:iin ja kirkkoonkin ja tunsin itseni tunkeutuvaksi käännyttäjäksi, loivensin ja häpesinkin itseäni. Niistä kahdesta kun nyt on vaan helppoa lähteä liikkeelle pienten lasten kanssa. Lapsille tekemistä ja itselle seuraa. Pidettiin kaksosten äitien yhtäköyttäyhdistyksen kokousta ja tuumailtiin että vaan toinen monikkoäiti ymmärtää tämän maailman ja mietittiin miltä tuntuis, jos niitä oliskin kolme tai neljä eikä ”vaan” kaksi.

Nyt vihdoinkin saan sen kahvini, ja oman rauhan, poikien ”lepäillessä” yläkerrassa. Kun M tulee koulusta lähdetään lentokentälle hakemaan L:n kaimaa. Se tulee meille kylään viikonlopuksi.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...
33 kommenttia
Lue lisää