maanantai 14. tammikuuta 2013

stressireaktioko?


Se on omalla tavallaan täysin järjetöntä, irrationaalista, ja samalla ymmärrän oikein hyvin itseäni. Silti, kaikesta huolimatta se on hämmentävä tunne. Pitkästä aikaa mun elämään on astunut aivan valtava pelko menettämisestä. Kai tää on jonkinlainen PTS reaktio tai jotakin, mutta ajatuskin siitä et M menis kouluun eikä olis tossa – mun valvovan silmän alla – 24/7 on vähintäänkin ahdistava. Mulla on loputon tarve pitää lähellä, suojella ja vaalia... paljon enemmän kuin ihan oikeasti olis tarpeen. Järki tietää et ei tarttis, että sillä on osaavat ihmiset koulussa ja terapiassa ja... ja ne kaikki osaa ja tietää ja huolehtii ja soittaa. Sydän ei vielä sitä ymmärrä, sydämellä on edelleen hätä, ihan hirvittävä hätä. Sydän tarvitsee aikaa ja ymmärrystä. Aikaa on, ymmärryksestä en tiedä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.