vauhtia ja varhaisia aamuja

Mä voisin äänestää että kaikista karuinta on niinä aamuina kun joku jälkikasvuista herää viiden pintaan, siis ihan vaan vaikka nukahtaakseen uudestaan. Mulle se vähän vaille tai yli viis on vaan näin maanantaisin sellainen kellonaika ettei enää uni tule omaan silmään ja lopulta mä löydän itseni tästä keittiönpöydän äärestä juomasta kahvia ja katselemassa pimeyteen.  Kolmelta, tai neljältäkin on vielä niin yö että nukahtaa. Kuudelta on selkeesti jo aamu, mutta viideltä – yäk.

Tänään on Martin Luther King Jr Day. Ei postia, eikä koulua. M on innoissaan, se saa käytännössä leikkiä koko päivän parhaitten kavereittensa kanssa.

Aamusta mennään Kummitäti K:lle ja sen poika on siis M:n eka ja omalla tavallaan se ihan paras, paras, paras ystävä. Se ainoa jonka kanssa se on ollut yhdessä syntymästään ja jonka kanssa voi jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäi. Mä saan juoda kahvia ja jutella mukavia.

Iltapäivällä M:n koulukaverit tulee meille sisaruksineen ja saadaan kunnon hulinat taloon... seitsemän lasta 2-9v. ja kolme aikuista hölisevää naista, äitiä, ystävää.

Meillä on kaikki hyvän päivän ainekset kasassa. Meillä on itseasiassa aika hyvän viikon ainekset kasassa kun torstaina pakataan Koira hoitoon, perjantaina käydään aamusta Lastensairaalan kontrollissa ja sen jälkeen pakataan lapset autoon ja hoitoon ja kurvataan kahdestaan Kanadaan viikonlopuksi. Mä odotan tätä kuin kuuta nousevaa... meidän vuosilomaa.

Tämän ja perjantain välissä ehditäänkin sit MOPSiin ja M:n vanhempainiltaan ja balettiin ja seuraavalle leikkideitille ja raamatturyhmään ja ehkä perjantaina opekokoukseenkin... ja käyhän M siis viikon koulua. Syksyyn verrattuna kalenteri näyttää kuitenkin armollisen tyhjältä.