Siirry pääsisältöön

vauhtia ja varhaisia aamuja


Mä voisin äänestää että kaikista karuinta on niinä aamuina kun joku jälkikasvuista herää viiden pintaan, siis ihan vaan vaikka nukahtaakseen uudestaan. Mulle se vähän vaille tai yli viis on vaan näin maanantaisin sellainen kellonaika ettei enää uni tule omaan silmään ja lopulta mä löydän itseni tästä keittiönpöydän äärestä juomasta kahvia ja katselemassa pimeyteen.  Kolmelta, tai neljältäkin on vielä niin yö että nukahtaa. Kuudelta on selkeesti jo aamu, mutta viideltä – yäk.

Tänään on Martin Luther King Jr Day. Ei postia, eikä koulua. M on innoissaan, se saa käytännössä leikkiä koko päivän parhaitten kavereittensa kanssa.

Aamusta mennään Kummitäti K:lle ja sen poika on siis M:n eka ja omalla tavallaan se ihan paras, paras, paras ystävä. Se ainoa jonka kanssa se on ollut yhdessä syntymästään ja jonka kanssa voi jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäi. Mä saan juoda kahvia ja jutella mukavia.

Iltapäivällä M:n koulukaverit tulee meille sisaruksineen ja saadaan kunnon hulinat taloon... seitsemän lasta 2-9v. ja kolme aikuista hölisevää naista, äitiä, ystävää.

Meillä on kaikki hyvän päivän ainekset kasassa. Meillä on itseasiassa aika hyvän viikon ainekset kasassa kun torstaina pakataan Koira hoitoon, perjantaina käydään aamusta Lastensairaalan kontrollissa ja sen jälkeen pakataan lapset autoon ja hoitoon ja kurvataan kahdestaan Kanadaan viikonlopuksi. Mä odotan tätä kuin kuuta nousevaa... meidän vuosilomaa.

Tämän ja perjantain välissä ehditäänkin sit MOPSiin ja M:n vanhempainiltaan ja balettiin ja seuraavalle leikkideitille ja raamatturyhmään ja ehkä perjantaina opekokoukseenkin... ja käyhän M siis viikon koulua. Syksyyn verrattuna kalenteri näyttää kuitenkin armollisen tyhjältä.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää