keskiviikko 23. tammikuuta 2013

kauhukakarat ja pyhimys


Jos joskus niin tänään ansaitsisin Nobelin hyvästä äitiydestä. Siitä etten polttanut käämejäni kahden kolmesta kitistessä, vinkuessa ja raivotessa... musta ei yleensä tosiaankaan ole tällaisiin supersuorituksiin, tänään oli. Tänään voisin ottaa tukun piippurasseja ja rakentaa niistä itselleni hienon sädekehän. Laupea äiti. Kaiken se kestää...

K nousi punkastaan väärältä puolelta tai väärällä jalalla tai ihan mitä vaan. Puheen jalo taito vaihtui sellaiseen pieneltä sialta kuuluvaan vinkunaan. Sillä jätkällä oli jo aamulla kaikki niin sanotusti päin peetä. Lopulta kannoin sen yläkertaan leikkimään itsekseen ja hetken ulistuaan alkoi ylhäältä kantautua ihan iloisia leikin ääniä.

Seuraava kompastuskivi oli ennen lähtöä. Tutu – se neulottu tuki ja turva - piti saaa mukaan ja kun ilkeä äiti ei antanut saatiin aikaan itkua ja volinaa. Autosa piti saada musiikkia ja sit se ei kelvannut ja sit piti saada toinen levy ja sekään ei ollut hyvä ja lopulta käänsin oman radioaseman päälle ja K siirtyi kiukkuamisesta puhtaaseen raivoon ja kirkunaan. Hermostumatta – tekiköhän joku mulle lobotomian yöllä – ajelin ja O karjui takapenkillä K:lle ”STOP it!!!!” Parikymmentä minuuttia siihen meni ennen kuin se rauhoittui ja sit me – superäiti – keskusteltiin asiasta ja sovittiin ja mentiin hakemaan M terapiasta.

Klinikalla O keskittyi tönimään ja tuuppimaan muita lapsia ja lopulta kannoin sen autoon odottamaan. Veltto ja potkiva 17kg kainalossa on muuten haastetta kerrakseen. Edelleen pysyin rauhallisena.

Pakkasin M:n ja K:n autoon ja lähdin takaisin etsimään M:n takkia. Palasin autoon ja ajeltiin lounaalle ja ruokakauppaan. KaupassaK veti seuraavat kilarinsa ja kirkui niin että koko kauppa raikui. Kondiittori onneksi vaiensi sen keksillä.

Autossa M veti herneen nenään koska K sai valita musiikin ja niinpä meillä oli autossa seuraava kirkuva kakara.

Kotona – sen 40 minuuttia mikä oli aikaa – kolmikko keskittyi tappelemaan ja minä sovittelemaan, ja ohjaamaan tilannetta.

M balettiin, pojat mun kanssa kirjastoon. Takaisin balettiin ja pojat mukaan odottelemaan tunnin loppumista. O tosin joutui taas lähtemään auton kumottuaan puolet toimistosta lattialle ja kieltäydyttyään yhteistyöstä siivoamisen kohdalla.

Kotimatkalla M kiukkusi väärää reittivalintaa, tai siis oikeastaan sitä ettei huomannut kuinka me ylitettiin silta ja se olis halunnut et mä käännyn ympäri ajamaan sillan ylitse uudestaan, jotta hän huomaa ylityksen.

Tultiin kotiin, pestiin kädet, M otti sen lääkkeet ja sillä välin pojat oli taas nyrkkirysyssä olkkarissa. Muistelin eilisen illan vanhempainillan neuvoja ja päätin laskea rimaa loppupäiväksi. Parkkeerattiin yläkertaan katsomaan Lumikkia ja syömään pähkinöitä.

Tarjosin leffan jälkeen illalliseksi katraalle pastaa ja voita. Se maistui kuulemma kalalle ja sitä ei voinut syödä. L onneksi keksi kaataa sekaan ketsuppia. Onneksi lapsilla on myös isä.

Lapset kylpyyn, jätkät sänkyyn ja nyt M raivoaa yläkerrassa sitä et sille tulee kylmä kun se nousee kylvystä. Lopulta se valuu raivon vallassa alakertaan ja ulisee sitä ettei se enää saa katsoa telkkua. Mulla on menossa eka lasillinen punkkua, tarjoan syliä ja lämpöä, ja tunnen itseni aika täydelliseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.