Mä olen ”humbled”
– en tiedä sopivaa suomenkielistä sanaa – siitä huolenpidosta, avuntarjouksista
ja fyysisestä avusta jota me ollaan perheenä näiden päivien aikana saatu. Tänä
aamuna mun sähköpostissa oli liki 70 viestiä.. ystäviltä, tuttavilta, perheenjäseniltä,
tuntemattomilta, naapureilta, M:n opettajilta ja terapeuteilta. M:n pöydällä on ilmapallo ja kortteja, sillä
on ollut vieraita ja huomenna sen opettajat tulee yhdessä käymään. Mä en pysty
tätä kyyneleittä kirjoittamaan, koska olen sanattoman kiitollinen kaikesta
tästä rakkaudesta.
***
Jottei mikään
menis liian helpolla, mä olen itsekin tietty kipeenä. Viimeviikkoinen flunssa
on ilmeisesti siirtynyt poskiontelotulehdukseksi ja koko pään vasenta puoliskoa
särkee. Tässä kohdassa todellinen onni on se tuttu ja turvallinen perhelääkäri,
joka puhelinkeskustelun päätteeksi soitti mulle antibiootit apteekkiin
kerrottuani ensin et oon täällä sairaalassa jumissa. L tuo ne mulle huomenna
aamusta ja pääsen hoitamaan tässä sivussa myös itseni kuntoon. Ens viikolla voi
sit murehtia niitä veriarvoja ja antibiootin mahdollisesti tekemää häikkää
sillä rintamalla.
***
Miten M? Mitä
sille kuuluu? Verrattuna siihen miten se voi vielä eilen, se on tänään voinut
suorastaan loistavasti. Kuitenkin se on edelleen vahvassa kipulääkityksessä
(opiaatit, ibuprofeiini, parasetamol menee säännöllisesti),
pahoinvointilääkkeellä ja antihistamiinilla. Lisäksi ne kaksi antibioottia. Se
ei kävele, ei edes seiso. Se on kalpea ja väsynyt ja kiukkuinen. Kaikki
ravinto, nesteet mukaanlukien menee tipan kautta koska jos sen saa jotakin
juomaan tai syömään se oksentaa ja nyt ollaan jo siinä tilanteessa et pelkästä
ehdotuksesta tulee vastaukseksi jyrkkä ja tiukka ”EI!” Pitkä on vielä matka
siihen että saadaan meidän tyttönen takaisin.
Aamusta jo
katselin että sillä oli vähän ihottumaa korvan alla kaulassa. Ennen kuin
kerkisin asiasta sen kummemmin jutella tuntui ihottuma hävinneen. Vähän
myöhemmin huomasin samantyyppisen ihottuman käsissä ja sit taas niskassa ja
hartioissa. Samalla hetkellä kun olin soittamassa hoitajaa paikalle asteli
ovesta sisään ne infektiotautien erikoislääkärit. Ihmeteltiin yhdessä ja
lopputulemana meidät siirrettiin eristykseen. Voi olla että ihottuma johtuu
edelleen reaktiosta siihen poskiontelotulehdukseen määrättyyn penisiliiniin.
Saatta myös olla että M reagoi jompaankumpaan näistä tämänhetkisistä
antibiooteista TAI ikävin vaihtari on se, että sillä on joku
lääkeresistenteistä streptokokeista joka aiheutti myös sen viimeviikkoisen
ihottuman ja nyt sitten tämän kaiken muunkin.
***
Yöksi ajattelin
siirtää tuon pyörillä kulkevan parisängyn M:n sängyn viereen, jotta – ehkä –
säästyisin jakamasta samaa sänkyä sen kanssa ensi yönä. Kello on
puolikahdeksan. Vähän aikaa raivottuaan se nukahti itsekseen kuin salaa peiton
alle.
Voimia teille ihanaisille. Olette ajatuksissa. Ja jos on mitään, mitä voimme Suomesta lähettää piristämään, niin kerrothan. Voimia, ystävä. Voimia!
VastaaPoistaKiitos Sanna! Et arvaakaan miten paljon voimia saa ihmiseten lämpimistä sanoista ja välittämisestä <3
PoistaHeippa! Tsemppiä teille paranemiseen! Voisi suomalaisetkin ottaa esimerkkiä sieltä rapakon takaa tuossa asiassa. Kuulostaa mahtavalta, kuinka siellä kaikki läheiset lähettävät kortteja ja viestejä ja ovat hengessä mukana. Voin kuvitella kuinka paljon se tuo voimaa. Vaikkei siinä fyysisesti olisikaan läsnä, niin jo pelkkä tekstiviesti auttaisi. Tekstiviesti onkin ehkä ainoa johon suomessa kyetään ;) Olen itse autistisen 4-vuotiaan pojan äiti ja olen lueskellut aiempaa blogiasi silloin tällöin. "Hauska" huomata, että samanlaisia tunteita muutkin käyvät läpi :)
VastaaPoistaTerv. Marika
p.s. Olimme pojan kanssa lokakuussa eräässä leikkauksessa, niin eipä tainnut yhtäkään tsemppiviestiä tulla läheisiltä meille ;)
Mä luulen et suomalaiset monesti ei jotenkin halua häiritä tai jotakin. Samaan olen törmännyt surun äärellä, kukaan ei osaa sanoa tai tehdä mitään ja sit jää lopulta kaikki vaan sanomatta.
PoistaIhanaa kun jaksat lukea ja "mukavaa" aina kuulla et muutkin vanhemmat käy läpi samanlaisia ajatuksia näitten lasten kanssa.
Mä luen sun kirjoituksia- ja itken. Olette voimanaisia, molemmat! Nukkuva prinsessa on ihanasti sanottu :)
VastaaPoistaMarketta
Kiitos Marketta!
Poista