Siirry pääsisältöön

ihan huikeet


Kiireinen päivä. Aamu töissä, iltapäivä synttäreillä ja ”ilta” ruokakaupassa... kello on vähän yli kahdeksan ja vasta nyt ehdin istahtamaan, ihan ekaa kertaa – koko päivänä.

***

Huikeet synttärit. Oikeesti, ihan huikeet. Rakkaan ystävän pojalleen järkkäämät. Voin vain kuvitella miten monta tuntia tähän oli uhrattu kiireisen perheenäidin aikaa. Ihan varmasti kaikki muistaa nää kutsut vielä vuosien päästä, ne joissa istuttiin heinäpaaleilla olkkarissa ja ratsastettiin ja ammuttiin ja... Aikuiset muistaa. 



Päivänsankarilla on sensorisen integraation häiriö ja näinpä päivänsankari istui huoneessaan ja kirkui. Liikaa lapsia, liikaa aikuisia, liikaa huomiota, liikaa, liikaa, liikaa, ihan liikaa – kaikkea ja kaikkia. M istui hiljaa heinäpaalilla ja näytti toivovan kykenevänsä katoamistemppuun. M:n koulutoveri B istui autossa äitinsä kanssa koska kaikkea oli liikaa. Päivänsankarin äiti otti huikkaa kaappiin piilotetusta valkkaripullosta. 

Kahdestatoista lapsesta kuusi halusi ratsastaa. Päivänsankari itse ei ratsastanut, koska paikalla oli ihan liikaa yleisöä. Meidän kaksikko olisi jäänyt maneesiin mieluusti loppupäiväksi. O oli ainoa päivänsankarinikäinen ratsastaja. Muut olivat isosiskoja ja veljiä ja päivänsankarin sisko... siis meidän lapset, päivänsankarin isosisko ja kolme muuta rohkeaa.

Jotenkin mä vaan uskon et samaan olis päästy vähemmälläkin, tai siis itseasiassa isompaan iloon... pellillinen kuppikakkuja ja ehkä se mahdollisuus ratsastaa ja vähän kultakalasnacksejä. Ehkä mä vaan haluun uskoa niin, koska meidän järkkäämät synttärit on noin keskimäärin jotakin sen suuntaista... vapaata leikkiä ja kuppikakut ja vähän muuta evästä. Kliimaksina sankari puhaltamassa kynttilät – jos haluaa. 

M on kolmevuotissynttäreistään alkaen saanut itse määritellä kutsuvieraansa, yleensä se on halunnut kutsua omien sisarustensa lisäksi kolme tai neljä ystävää. Se on M:lle ihan sopiva määrä ja se tietää sen itse. Me ollaan vanhempina kunnioitettu sen tahtoa, silläkin uhalla että joku vetää pussillisen herneitä nenäänsä. Kaikesta huolimatta ne oli ihan huikeet lastenkutsut, sääli ettei päivänsankari itse tainnut niitä oikein arvostaa.

Mutta oli se niitten uus koiranpentu ihan maailman ihanin...




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Eskapismi6. tammikuuta 2013 klo 1.25

    Suomessakin tuntuu olevan nyt jotenkin muotia valtavat synttäribileet ihan pienillekin lapsille. Siinä sitten on mammoilla pinna kireellä ja lapsikin ahdistuu, kun tahtoisi "vaan" kakun ja leikkiä omia leikkejään kavereiden kanssa. Minulta on jo kyselty, että mikä teema meidän 1v. synttäreille tulee (4kk:n päästä). Vakiovastaukseni on: kakku, jossa yksi kynttilä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa6. tammikuuta 2013 klo 11.15

      Meillä juhlien teemaa on yleensä kuvastanut se kakku; muumi, työmaa, junarata, kukka... pojat on saaneet juhlistaa ulkosalla, M viimekevättä lukuunottamatta ihan vaan kotosalla.

      Poista
  2. v6. tammikuuta 2013 klo 3.37

    Mä oon tähän saakka pärjännyt lastenkutsuitta - siis niitä itse järjestämättä. Valmistaudun henkisesti siihen, että tänä vuonna pitää järjestää. MUTTA jos nuo eivät itse vaikuta asiasta kovin guumottuneilta, niin mennään tämäkin (3&2v. juhlat) kummien ja mummien kahvituksilla :) Eiköhän noita sit päiväkodin aloittamisen jälkeen ala sitten siunaantumaan.

    Ja totta sekin, että ilmeisesti noista(KIN) on tullut jo joku äitien kilpavarusteluolympialaisten virallinen laji. Siis niiden vanhojen - synnytys, imetys, lastentarvikkeet, ulkovaatteet, sisävaatteet, harrastukset... - rinnalle ;) Kivalta silti kuulosti

    VastaaPoista
  3. v6. tammikuuta 2013 klo 3.38

    ... ja HUIPUINTA että teidän lapset viihtyi ja ratsasti ja kaikkea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa6. tammikuuta 2013 klo 11.17

      Ne oli ihan järjettömän hienot juhlat, mutta aikuisethan niistä ne pääpointsit sai. Ei tarvitse edes yrittää yltää samalle tasolle, vuoden äiti on valittu jo ja on vasta tammikuun alku ;)

      Poista
  4. sanna6. tammikuuta 2013 klo 13.36

    Ihanan näköiset teemajuhlat ja kiva, et ainakin osa porukasta viihtyi. Mutta jotenkin sääli käy sankaria, jos oli kauhuissaan tohinasta. Meillä neiti halusi viettää ekat 5v kaverisynttärit Hoplopissa ja mun puolesta lapset saavat viettää kaikki tulevatkin missä tahansa muualla kuin kotona. Mulle riittää sukulaissynttärien säätäminen ;) Sinänsähän lapset harvoin tykkää kakusta (se lienee vaan kynttilöiden alustana:) ja herkuiksi kelpaa normikarkit, popparit, sipsit jne. Sukulaisille voi sitten leipoa uusia herkkuja jne.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää