Siirry pääsisältöön

L


Mä oon lukenut niitä lukuja avioliitosta, parisuhteesta, miehistä ja naisista... me ollaan keskusteltu ja mä olen pohtinut itsekseni. Tänään kokoonnuttiin vaihtamaan kokemuksia ja kuulumisia, ajatuksia.

Mulla on maailman paras mies. Toivottavasti myös monella lukijalla. Kaikkine puutteineenkin – kelläpä ei niitäkin olis – se on oikeesti aika täydellinen. L ei jätä vaatteita sinne tai tänne. Se ei tuijota urheilua telkkarista tauotta. Se tekee töitä, on rehellinen, luotettava, osallistuu ja tekis meidän neljän eteen varmasti melkein mitä tahansa. Se on komea ja karismaattinen. Se siivoaa meidän kodin eikä usein valita siitä että mä en yllä tässä asiassa sen standardeihin. Mä laitan ilolla ruuan ja pesen pyykit. Iltaisin se juo mun kanssa lasillisen viiniä ja me puhutaan. Yhtä hyvin se vois pelata tietokonepelejä tai katsoa telkkaria tai tehdä töitä laput silmillä.

Se rakastaa kolmea lastaan ehdoitta. Me ajatellaan suunnilleen samalla tavalla lasten kasvatuksesta ja siitä että ne kolme on oikeesti ihmisiä ja pitää sellaisina myös huomioida. Esimerkki. Hain eilen M:n lääkkeet sairaala-apteekista ja siinä vieressä äiti ja pieni tyttö – ehkä kolmevuotias – istui odottamassa verikoetta. Lapsen äiti selitti labran respalle suureen ääneen kuinka oli luvannut tytölle karkkia jos se käyttäytyy hyvin siellä labrassa... Niin korvaan vaan karahti kovasti se hyvä käytös verikoetta otettaessa ja ne karkit. Miten noin pieni lapsi käyttäytyy hyvin tollaisessa tilanteessa? Ei itke? Ei rimpuile? Sehän sattuu ja pelottaa. Mun vanhemman järki vaan sanoo toisin. Jos on karkkia on karkkia. Saat sen tän jälkeen meni syteen tai saveen. Ei palkaksi. Ei lohduksi.

Eksyin raiteilta... piti puhua meistä ja L:stä ja parisuhteesta. Se antaa mun hääräillä koulut ja terapiat. Ve ja tuo tarvittaessa. Osallistuu siihenkin jos ehtii ja voi. Se tietää et mulla on mitta täynnä niitä illalla ja useimmiten se vähintäänkin auttaa laittamaan ne nukkumaan, joskus hoitaa kaikki kolme itsenäisesti yöpaitoihin ja sänkyyn. Yhdessä me hoidetaan homma alle kymmeneen minuuttiin.

Mitä pidemmälle mä luin sitä tekstiä, sitä paremmin mä ymmärsin että mulla tosiaankin on jotakin mittaamattoman arvokasta. Mulla on mies joka rakastaa mua, joka haluaa olla meidän perheen pää ja omalla toiminnallaan se yrittää tehdä mun ja meidän elämästä parempaa ja helpompaa. Kiitos L!




Tunnisteet:

Kommentit

  1. marikan polut24. tammikuuta 2013 klo 22.19

    vois olla mun kynästä tämä - vaikka viime viikkoina olenkin tuijottanut vain omaa kalvakkaa napaani ja unohtanut kokonaan tuon oman maailman parhaani.

    Niin olen samaa mieltä: "Mulla on mies joka rakastaa mua, joka haluaa olla meidän perheen pää ja omalla toiminnallaan se yrittää tehdä mun ja meidän elämästä parempaa ja helpompaa" - todennäköisesti kaikki feministi-esiäidit pyörivät sukuhaudoissaan niin että pölinä käy, mutta juuri tuota miehessä arvostan, kaipaan ja haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa27. tammikuuta 2013 klo 14.51

      Mä oon Marika monta kertaa sanonut että taidan olla syntymäsovinisti ;)

      Poista
  2. Anonyymi25. tammikuuta 2013 klo 3.01

    Ihanasti oot kirjoittanut miehestäs ja ihana mies sulla onkin. Jokaisen olis välillä hyvä pysähtyä miettimään, kuinka ihana ja tärkeä henkilö itsellä onkaan siinä vieressä.
    Miekin oon onneksi onnekas, mulla on vieressä ihana mies, joka rakastaa minua (ja meitä) ja haluaa ja myös tekee meidän onnemme eteen kaikkensa <3. minun mieheni ei kyllä valitettavasti yllä nuissa siivous- ja siisteysjutuissa ees puoliväliin siinä missä L ;) mutta harva mies niin varmaan tekkeekään. Mutta tätä kompensoidakseen mies kustantaa sitten siivouspalvelun. Viikko taakse päin mieheni sanoi mulle, että mie ja jääkkökiekko on oikeastaan ainoita pysyviä asioita hänen elämässään. Asioita jotka kiinnostaa aina ja joista kiinnostuu yhä uudestaan ja uudestaan. (Siis lapsiinhan on veriside minkä takia ne ovat aina tärkeä osa vanhempien elämää). Rakkaus ja rakkautta <3.
    Muruset

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää