Ne leikkii
piilosta, M ja O. Ensin M menee keittiösaarekkeen taakse piiloon. O laskee ihan itse
kahdeksaan ja etsii ja löytää. M käske O:n samaan piiloon ja laskee olkkarissa
kahteenkymmeneen. Tämä kuvio toistuu uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... mua
meitä hymyilyttää, onhan ne söpöjä. Samalla en kuitenkaan voi olla miettimättä
eikö melkein viisivuotiaan pitäisi jo haluta leikkiä vähän monimuotoisempaa
versiota tästä leikistä. Sen tiedän ettei kyse ole siitä että M jotenkin
haluaisi tai yrittäisi laskeutua veljensä tasolle ja yksinkertaistaa kuviota.
Me leikitään
Duploilla. M tekee ensin ja kertoo sit mitä mun pitää tehdä. Teen perässä.
Hetken mielijohteesta kokeilen mitä tapahtuu jos sanon etten halua, vaan
haluankin tehdä näin tai näin... saan luvan, mutta M toistaa perässä mitä mä
tein ja sit palataan taas siihen että M kertoo mitä mun oletetaan tekevän.Mä
tiedän et tämäkin pitäis käyttää opetustilanteena ja kyseenalaistaa ja
kieltäytyä enemmän. En jaksa – teen niin kuin käsketään.
Istutaan
ruokapöydässä. Meillä on spaghettia ja lihapullia ja kirsikkatomaatteja. Ei
kastiketta. Kukaan ei enää syö kastiketta. Se vaaleanpunainen tomaattikastike
meni jo. K lappaa kaksin käsin makaroninsa lattialle. Otan lautasen pois,
pyyhin kädet ja poistan sen pöydästä. Mietin oppiiko se koskaan
syyseuraussuhdetta. Kyllähän se tietäis, jos yhden millisekunnin sadasosaksi
pysähtyisi harkitsemaan, että heittämällä ruuan lattialle saa lähtöpassit
yläkertaan. Kyllä sen pitäis se jo tietää... Se vaan ei ehdi pysähtyä, tai ehkä
se onkin kastemato?
mä mietin tota leikkiä - lapsen leikki on mulle sellainen iso juttu. Pyhä, jos niin suurta sanaa haluaa käyttää.
VastaaPoistaVarmasti olet oikeassa, pitäisi olla pedagoginen ja ottaa opetushenkisiä tuokioita ja ties mitä.
Muttakun.
Leikin tarkoitushan on (ainakin mun mielestä) rentouttava flow-tila, jossa mieli lepää ja prosessoi ympäröivää maailmaa. Ja se, miten kuvaat M:n leikkejä, kertoo (ainakin mun mielestä) siitä, että juuri tuolla tavalla hän rentoutuu, saa sisäistä maailmaansa järjestykseen ja koko se leikki tuottaa hänelle mielihyvää, rentoutta ja mielenrauhaa.
Semmoiseen leikkiin ei mun mielestäni saa puuttua, siinä pitää vaan kellua mukana :)
Kyllä pitää pienen ihmisen elämässä olla tilaa ihan sille omannäköiselle flow:lle.
Kasvatukselliselle leikille on sitten oma aikansa ja paikkansa.
Meillä vallitsee vieläkin pyhä hiljaisuus heti kun muksut oikein saavat kunnon leikin käyntiin. Silloin ei henkäistäkään lastenhuoneisiin, paitsi hyvin anteeksipyytävään sävyyn: "ruoka-aika" (ja valitettavasti myös: "onko läksyt tehty"; on tosi inhottavaa keskeyttää leikki niin julmalla tavalla!)
Ja kyllä, meillä leikkii vielä poikakin, kohta neljätoista vee, viiksenalut nenän alla. Kun se menee tyttöjen leikkiin mukaan, silloin vasta hiljaa ollaankin :) - ja kimulit sirpittävät ihastuneesti!
*
Ja tuosta piiloleikistä vielä: siinä ei varmaankaan ole juttuna se, että löydetään piilopaikasta, vaan se, että ylipäätään löydetään. Kai ne sentään kiljuvat tai kikattavat tai jotenkin riehaantuvat? Siinä on joku yllätyksen ja jännityksen momentti, veikkaisin.
Mä oon NIIN samaa mieltä sun kanssa ja mulla siis pyörii takaraivossa ne opettajien a terapeuttien sanat kuinka M:aa pitäis opettaa vuorovaikutteiseen leikkiin. Joo, pitäis jotta pystyisi paremmin leikkimään ikätovereittensa kanssa, mutta noin muuten lapsen leikki on tosiaan pyhää ja siihen ei pidä sekaantua.
PoistaTossa piilosleikissä on tosiaankin kyse siitä löytämisen ilosta, mutta silti siinä on jotakin huvittavaa ja hellyyttävän suloista kun ne uudestaan ja uudestaan ja uudestaan on aina siellä samassa piilossa.
Tuttuja mietteitä... Omalta lapseltanihan se 'sisäinen puhe' (tai mielikuvitus tai miksi sitä haluaakaan kutsua) puuttuu lähes kokonaan. Vähäiset leikit ovat hyvin kaavamaisia, ja lapsi leikkii niitä lähes samalla tavalla, kuin on ne kopioinut vanhemmalta/terapeutilta/päiväkodista.
VastaaPoistaTeillä on onneksi pienet 'kotikuntouttajat' :D
Itseltäni nimittäin tuppaa motivaatio loppumaan, kun ei kertakaikkiaan jaksaisi leikkiä kolmevuotiaan tasoista juttua vuodesta toiseen, ilman variaatiota. Ja se suuttumus, jos tuttuun leikintynkään tekee muutoksen ... kauhistus sentään!