keskiviikko 30. tammikuuta 2013

poikani, poikani, nukuthan...


Tää lienee enemmän kuin yleistä kaikissa maailman lapsiperheissä, mutta silti se ei juuri lohduta silloin kun siinä rypee itse ties monettako vuotta.

M on nukkunut nyt yhdeksän (9) YHDEKSÄN yötä ihan omassa sängyssään radion, melatoniinin ja rautavalmisteen tukemana. Heräilemättä, juoksentelmatta ja nukkuen riittävän kauan, jotta sitä heräämisajankohtaa voi kutsua aamuksi. Mä en edelleenkään tiedä onko tää totta vai unta ja loppuuko tää kohta.

Mä olen siis saanut nukkua jo useamman yön. Tarkalleen ottaen seitsemän. Niistä seitsemästä kaksi hotellissa ja aivan erityisen makeasti.

Viimeiset kaksi O on heräillyt painajaisiin useamman kerran yössä ja jokainen lohduttelureissu vie vartista puoleen tuntiin.  Sattuuhan näitä. Onhan se ennenkin saanut kauhukohtauksia ja heräillyt ja sitä on parhaillaan herätelty toista tuntia. Niitä ei kuitenkaan ennen ole ollut kahtena perättäisenä yönä, eikä useampaa kertaa yössä. Väistämättä pieni pelko luikertaa mieleen... tässäkö tää nyt oli? Saatiin yksi viimeinkin nukkumaan ja heti pukkaa toista valvojaa tilalle. Tästäkö se alkaa? Uusi sarja valvottuja vuosia. Nuku lapseni nuku. Nukuthan, nukuthan, nukuthan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.