Siirry pääsisältöön

äitien talo - ja vähän isienkin


Moderni lastensairaala on siunaus. Moderni lasten yliopistosairaala vielä isompi sellainen. Paikka on valtava, ja sokkeloinen ja valtava. Valtavan sokkeloinen, valtava. Rakennettu ajan kanssa, ensimmäiset osat 60-luvulla. Ikkunasta näkyy kohta valmistuva uusi siipi. Kirurgisella osastolla on yhden ja kahden hengen potilashuoneita. Isoja huoneita... tähänkin huoneeseen mahtuis iloisesti neljä tai ehkä viisikin potilassänkyä, sen sijaan niitä on kaksi. M:lla on viimeisintä huutoa oleva moottorisänky itsestään säätyvällä patjalla, joka siis pehmenee ja kovenee itsekseen asennon vaihtuessa.

Huoneessa on oma vessa ja suihku. Talon yläkerrassa on ns. Family Resource Center jossa on vanhemmille suihkut ja pyyhkeet ja latureita puhelimiin ja... moni kun on saapunut tänne suuressa hädässä, ilman sen kummempia varusteita. Kaikki eivät suinkaan ole pikaisen automatkan päässä kotoa, monet tulevat tänne tuntien matkan päästä tai jopa lentäen.



Meille vanhemmille on huoneessa sänky, siis sellainen sänky jossa voi tarvittaessa yöpyä sekä isä että äiti – siis yhdessä – ja kirjoituspöytä ja keinutuoli ja tuoli ja nettiyhteys ja... Sairaalasta löytyy sen tavanomaisen kahvion lisäksi kaksi Starbucksia ja tietty vanhempien huoneessa on jääkaappi ja mikro ja kertakäyttöastioita. Suurimmalla osalla potilaista äiti asuu sairaalassa mukana. Vierailuaika muille kuin vanhemmille on aamukasista iltakasiin. Aina silloin tällöis osastolla pyörähtää ilmainen kahvikärry, josta saa sen kahvin ja pullan lisäksi mukaansa hammasharjan tai kosteusvoidetta tai shampoon tai mitä nyt sattuu tarvitsemaan... sanoinko jo? Ilmaiseksi. No mikäänhän ei oo ilmaista, mutta meille vanhemmille ilmaiseksi siis. Sitä ei tarjoa myöskään vakuutusyhtiö. Vakuutusyhtiö korvaa lapsen sairaalassaolon. Tämä maksetaan ihan tavallisten ihmisten ja yritysten tekemistä lahjoituksista.





































Yhdellä sairaanhoitajalla on kolme pientä potilasta. Lisäksi M:aa hoitaa ortopedian nurse practitioner – mä en tosissaan tiedä mikä tää olis suomeksi... henkilö lääkärin ja sairaanhoitajan väliltä, erikoissairaanhoitaja? – ortopedian lääkäritiimi ja infektiotautien lääkäritiimi. Molemmat lääkäritiimit tapaavat vanhemmat vähintään kerran päivässä normaalin potilaskierron kierron lisäksi vastatakseen kysymyksiin ja keskustellakseen hoidosta ja suunnitelmista ja vaihtoehdoista.

Miksi mä kerron tän? Brassaillakseni amerikkalaisen yhteiskunnan mukavuuksista? En. Kertoakseni miten hyvin meillä menee silloinkin kun ei mee niin kovin hyvin? En. Mä kerron tän siksi että mun mielestä tämän kaltainen moderni ja toimiva, potilas- ja perhelähtöinen lastensairaala olis aika saada myös Suomeen. Sinne tarvitaan uusi Lastenklinikka. Kipeästi ja nopeasti.
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Tiuhti8. tammikuuta 2013 klo 12.53

    Olet aivan oikeassa - Suomessa ollaan kaukana tuosta. Eikä pelkästään Helsingissä vaan kaikkialla. Täytyy suoraan sanoa, että kateeksi käy. Ehkä meilläkin joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa10. tammikuuta 2013 klo 7.42

      Mä uskon et käy kateeksi. Mä oon itsekin edelleen ihan häkeltynyt siitä, miten mahtava paikka tämä on näin pidemmän vierailun aikana. Jos josrakin pitäis oikein hakemalla hakea jotakin huomauttamista niin se on ehkä sit se, ettei meille sunnuntain ja torstain välillä ole kertaakaan osunut samaa sairaanhoitajaa kahdesti. M:n kaltaisen lapsen kanssa kun olis helpompaa jos aina ei tulis uutta tyyppiä...

      Poista
  2. sanna8. tammikuuta 2013 klo 13.52

    Kuulostaa ihan ihmemaalta. Ja todellakin ihanalta kaiken kauheuden keskellä. Toivon samanlaista Suomeen. Äitini työskenteli aikoinaan Lastenklinikan leikkaussalissa erikoissairaanhoitajana ja kertoi millaista siellä oli jo silloin. Ja kuitenkin osaaminen ja tekniikka on maailman huippua. Potilaiden hyvinvointi sen sijaan on todella lapsipuolen asemassa, lasten vanhemmista puhumattakaan.

    Paljon parantavia ajatuksia teille, voikaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa10. tammikuuta 2013 klo 7.45

      Jotenkin on niin armottoman kurjaa ihan kaikkien kannalta että siellä ne puitteet on suorastaan mahdottomat.

      Erillinen keskustelunaihe on se tosiasia että jotenkin Suomessa tai ehkä koko pohjoisessa Euroopassa unohtuu monesti se että ihmisiähän ne potilaat on ja sen mukaista kohtelua olis myös kivaa saada.

      Poista
  3. Anonyymi9. tammikuuta 2013 klo 22.19

    Uusi lastensairaala tarvitaan, mutta rakennuksen lisäksi soisi henkilökunnan asenteen muuttuvan. Omat kokemukseni ovat neurologiselta ja epilepsiaosastoilta; henkilökunta on tympeää, työtavat vanhanaikaisia sekä kovin hitaita. Muut vanhemmat ovat sanoneet samaa, joten omalla kohdallamme ei ole sattunut huono tuuri, kuten luulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa10. tammikuuta 2013 klo 7.48

      Skandinavisessa terveydenhuollossa tuntuu noin yleisesti unohtuvan se pikkuseikka että hoidetaan ihmisiä eikä puutteita, vammoja tai sairauksia. Se haava tai neurologinen ongelma kun kuuluu ihmiselle ja lastensairaanhoidossa lasten vanhemmat tarvitsee myös "hoitoa" ja tunteen siitä että tulee kuulluksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää