Siirry pääsisältöön

ja se loma on muisto vaan...


Me ollaan takaisin kirkuvien kakaroiden keskellä. Tai oikeastaan, me ollaan kotona. Mieli on vähän edelleen lomalla.




Koira nukkuu kuolemanväsyneenä meidän sängyssä – kahden untuvaisen peiton alla – pienelle kerälle kääriytyneenä. Onhan se nyt rankkaa jos useamman vuorokauden joutuu tärisemään ja toivomaan että sais syötyä sen marsun siellä häkissä. Jos ihmisellä ei ole kokemusta koirista voi se oikeesti näemmä kuvitella et koira haluaa leikkiä marsun kanssa.




Ja noi kolme. No, ne kolme on kans kuolemanväsyneitä ja siksi kiukkuisia ja tavallista tappelevaisempia, tai siis ainakin itkeväisempiä ja joku itkee koko ajan. Tää oli odotettavissa ja me avattiin pullo skumppaa ja kestetään vielä muutama tunti. Vielä kerran vaan sanon, että kyllä meillä oli aivan taivaallisen ihanaa. Ihan mieluusti maksan siitä kitinällä ja vinkunalla.




***

Useimmilla ihmisillä kai nyt joskus on mustelma mistä ei ole havaintoa mistä se tuli. Monilla tulee aina välillä nenästäkin verta tai ikeneen tulee haava. Mun kohdalla kun nämä kolme asiaa yhdistetään alkaa kello kilkattamaan jossakin takaraivossa... liian ohutta verta, liian ohutta verta, liian ohutta verta... Jätin viinin juomatta, söin vihreän salaatin ja puolitin lääkityksen. L tietty huolestui, mutta rauhoittui sekin ja todettiin et onhan tää kuitenkin helpompi kuin moni muu vika. Pysyy kuitenkin säännöllisillä elämäntavoilla hallinnassa. Sen penisiliinikuurin jälkeen olis joo pitänyt käydä verikokeessa, mutta kun en jaksanut. Keskiviikkona on onneks verikoe. En jaksa ahdistua.

***

British Columbiassa arvolisävero on 17.2%, (mitä ikinä ostatkin, siihen hintalapun hintaan lisätään se 17.2%) hintataso korkea ja taala ja niitten taala aika tarkkaan tasoissa. Ostoksilla ei siis varsinaisesti kannata käydä. Tämä oli kuitenkin PAKKO ostaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...