Siirry pääsisältöön

reilua


Me taidetaan päästä tänään kotiin... 84 tunnin sairaalaretken jälkeen. Dreeni on jo otettu pois ja M kävelee taas. Neljä tuntia pitää olla oksentamatta. Se neljä tuntia tulee täyteen puoliltapäivin. Hullunkurista on se että ollaan edelleen eristyksessä ja silti puhutaan kotiinlähdöstä. Hullunkurista on myös olla eristyksessä kun tiedetään ettei kysymyksessä ole mikään superresistentti pöpö kun tyttö kuitenkin voi hyvin ja tulehdusarvot laskee...

Koska sairaalan toimittama ruoka ei sovellu M:n henkilökohtaiseen ja tavallistakin rajoittuneempaan ruokavalioon kävin alakerrasta ostamassa sille aamulla pullan. Se maistui ja menin takaisin ja ostin kolme lisää. Sellaisia pieniä vaniljakakkusia, suupaloja. M avaa pussin ja toteaa et ”ai, ostit pojillekin” – ”ei, kun ihan sulle vaan. Sun pitää syödä ja vahvistua” – ”mutta kun näitä on kolme tässä on yks mulle ja yks O:lle ja yks K:lle”. Tällaisissa asioissa M on enemmän kuin reilu. Silloinkin kun ei tarvitsisi.


Kommentit

  1. Voi, miten hienoa, että kotiinlähtö häämöttää jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiuhti näin jälkikäteen, luetuksi tämä tuli kyllä ihan oikeaan aikaan!

      Poista
  2. Täällä on sormet ja varpaat pystyssä, että pääsisitte pian kotiin. Tosin siellä on sitten seuraava "hullunmylly", mutta koti on aina koti. Jaksuhaleja teille molemmille, urheita olette!

    VastaaPoista
  3. Nayttavat erehdyttavasti Starbucksin vanilja skonsseilta. Mia, meilla on sama mieltymys! Ja kuinka reilua etta pojille saastit, moni tenava olisi mielihyvin pistellyt kaikki poskeensa. Ei tuossa rutiininomaisuudessa aina kaikki niin huonoa.
    Mukava jos paasette kotiin, vaikka viihtyisalta nayttaa tuo lastensairaalakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on M:n lemppareita! Se on niin hellyyttävän tasapuolinen aina välillä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...