Siirry pääsisältöön

huonoja uutisia lauantaisin


Mulla on teoria siitä et kaikki ns. huonot uutiset tulee lauantaisin. Siis jättilaskut, virheelliset vakuutuspäätökset ja kirjeet lääkäristä. Tai ehkä mä vaan sain rangaistuksen siitä etten ole ehtinyt-muistanut-viitsinyt-jaksanut käydä postilaatikolla kolmeen päivään, tai siis se ei ole osunut mun reitin varrelle sopivalla hetkellä.

L:n herttainen teoria on et mun vanhemmat on sekundaa ja ne on onnistunut luomaan b-laatuisen lapsen ja sen lapsen omat lapset on kans vähän b-laatua... autisti, kehitysviivästymä, sähköjänis. L nyt on enimmäkseen kai aika terve, mitä nyt pari polvileikkausta ja muuta pienempää. Se että mä olen sekundakappale on nyt ollut tiedossa jo pidempään. On vatsakipua, selkäkipua, fibroa, veritulppia... nyt näköjään myös jotain ylimääräistä tisseissä.



En mä tästä nyt toistaiseksi sen suurempaa hikkaa ota, mutta oikeesti et tääkin piti nyt sit tulla... oli se nyt sit mitään tai ei niin silti sinne pitää kuitenkin mennä takaisin ja tutkia, ja siksi aikaa kun tutkitaan pitää noi lapset taas kerran tuupata jonnekin. Tunnen itseni naurettavaksi kun mietin edes koko asiaa. Todetaanhan 90% prosentissa näistä uusintatestauksissa vastaus enemmän tai vähemmän vääräksi hälyytykseksi. Eihän meillä ole rintasyöpää edes suvussa, keskityn miettimään lähinnä sitä vaivaa sinne menemisestä ja lastenhoidon järjestämisestä ja silti samalla näen jossakin takaraivossani ”Parenthoodin” ja Christinan rintasyövän. Näen itseni oksentamassa vessan lattialla sairaana syöpähoidoista ja samalla mietin et mihin vittuun mä sit ton kolmikon laitan. 

Mietin sitä tuttavaa jolla taannoin todettiin suolistosyöpä, diagnoosi tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, mietin olinko arrogantti kun menin sinne mammografiaan vaan sellaisella sisään ja ulos ja ohi on ajatuksella.  Mietin että olisko mun pitänyt olla empaattisempi kaikkien niitten ystävien kohdalla jotka on kutsun sinne uusintatestaukseen saaneet. Sit mietin et selvishän nekin kaikki säikähdyksellä. Miksen siis minäkin.

Mun piti kirjoittaa ihan muusta, mun piti kirjoittaa lastenkasvatus ja parisuhteellisuusteorioita ja mun piti kirjoittaa koirankouluttamisen yhteydestä lastenkasvatukseen, tai oikeastaan mun piti kertoa et mun suurimpia oivalluksia on ollut opetella olemaan hiljaa silloin kun tekis mieli sanoa jotakin, pääasiallisesti se ”mitä mä sanoin...” siitä kun on harvemmin siinä tilanteessa enää mitään hyötyä, viesti on jo tullut perille muuta tietä.

Sellaista tänään. Niin ja kerittiin me yhden feenistä käydä näyttämässä ensiavussakin.


Maistuisko mokka mochahanasta?



nainen narsissipellolla töissä





Kommentit

  1. Eikä :( Onnea jatkotutkimuksiin, onhan se harmi joutua seulaan vaikkei se todennäköisesti ole muuta, mutta voimia nähinKIN tutkimuksiin!

    Taidat olla jo koulunpenkillä tulevaan ammattiisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) M eilen illalla totes kun lohduttelin itkevää O:ta et voi kun sä olisit jo sairaanhoitaja ;)

      Poista
  2. Hui kauhistus. Muistui mieleeni oma rasvapattini ja se viikonloppu, joka meni kun odottelin pääsyä mammografiaan. Sitä mä en nyt ymmärrä, et eiks ne ekaksi sanoneet, ettei siellä ole mitään? Mutta eihän siellä ookaan. Tsemppiä ja toivottavasti pääset jatkotutkimukseen nopeasti. Olet ajatuksissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna joo se teknikko sanoi mut lääkärihän ne kuvat sit vielä katsoo ja se teknikon sanominenhan nyt lähinnä evää ne golfpallon kokoiset kasvaimet.

      Poista
  3. Vaikka kirjoitus oli vakava, ei sun miehen teorialle voi olla nauramatta :D Itse olisin kyllä varmaan suuttunut..;) Teilleon kyllä sattunut ihan liikaavastoinkäymisiä... Sitä ei kyllä voi ymmärtää. Mutta ei kai elämää voi... Sä kyllä suhtaudut kaikkeen uskomattoman kypsästi- ja huumorintajuisesti :) Voimia teille! Marketta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi