Siirry pääsisältöön

vähän katkeraa


K on katkera. Se on katkera oikeestaan kahdesta asiasta. Siitä että se ei oo koskaan ollut sairaalassa ja siitä et se ei sen takia omista yhtään sairaalanallea. Se on vaikea paikka pienelle pojalle, eikä sitä helpota yhtään isosisko jolla on viisi sairaalanallea, ja joka muistaa kertoa et hän on ollut sairaalassa kahdesti ja sit viel syntymässä, ja sit vielä yötä molemmilla kerroilla. Nyt velikin on ollut sairaalassa, ei onneksi kuitenkaan yötä ja sillä on vaan yks sairaalanalle – ”Boo Boo Bear”. Boo Boo Bearin ”wee wee” on kipeänä ja O hoitaa sitä ja antaa sille kylpyjä ja käyttää sitä pissalla ja mittaa kuumetta ja tarkistaa korvatkin. K on katkera. Se on katkera tästä kaikesta ja sen sisko hieroo suolaa haavoihin.

Teddy aka Flower Princess ja Boo Boo Bear


Mä oon katkera siitä et tää viikonloppu on taas mennyt kaikessa turhanaikaisessa. Typerissä mammografiaseulantatuloksissa ja O:n tuskassa. Sit mä oon katkera siitä ettei rikospoliisi mulle välitä kertoa mitä kaikkee ne tietää, mutta lehdistölle ne kyllä kertoo. Rikospoliisi on ottanut muhun yhteyttä tasan kerran, silloin kun faijan ruumis löytyi. Ei niin että se mitään muuttais, mutta ihan periaatteessa ja periaatteesta. Eikö mun kuitenkin lähisukulaisena kuuluis saada tietää? Ehkä sit ei. Vähän olen myös katkera siitä täydellisestä murhasta ja siitä ettei sen tekijä tule koskaan jäämään kiinni. Saihan se mitä tilas, mutta silti. Omalla tavallaan sovelias loppu, siis persoonaan, historiaan ja tarinaankin sopiva.



Kommentit

  1. Asioiden kuuluisi selviä- kaikki osapuoliset olisivat oikeutettuja siihen.
    Omaisten pitää jatkaa elämäänsä, ja epätietoisuus ei helpota sitä, oli tapahtumien historia mikä tahansa.

    Tuntuu tylsältä,enkä edes voi asettaa itseäni asemaasi tuossa,en edes yritä. Vilpittömästi ja hkä jopa hieman naiivistikin toivon silti asioiden oikenevan.

    Täälllä paistaa aurinko, muusta en tiedä.
    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluisi noin perustavan oikeuskäsityksen mukaan jooselvitä, mutta maailma on tässä mielessä epäoikeudenmukainen eikä ne asiat vaan aina selviä.

      Täälläkin paistaa aurinko, hyvää alkavaa viikkoa sinnekin :)

      Poista
  2. Ei ne asiat selviä aina, vaikka mitä tekisi. Ja Suomessa syytetty on syytön, mikäli todistusaineisto ei riitä absoluuttisesti syyllisyyttä osoittamaan. Karvaasti koettu juttu oman äidin kuoleman yhteydessä. Sen kanssa on vaan elettävä ja ajateltava muuta. Halit sulle Yksis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun olis edes se syyllinen, mutta sitäkään ei ole :(

      Poista
    2. Näitä tarinoita on ihan kohtuuttoman paljon. Kiitoskun jaoit omasi ja voimia sinnekin!

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Mulle ei oo vieläkään ilmoitettu viranomaisten taholta faijan kuolemasta, oon lähin omainen. Ex-vaimolle ne kyllä soitti. Että katellaan koska pärähtää.

    Viikonloput oli aina ennen kivoja ja odotettuja. Nykyään ne menee aina häneksi.

    Olen melkein varma, että teillä on erinomainen maanantai!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä sun saama kohtelu on törkeetä. Meille kuitenkin rikospoliisi ilmoitti kuolemasta, samoin kuin veljelle ja faijan vaimolle - kai mun mutsillekin ja broidin mutsille?

      Poista
  4. Pitäiskö K:lle hommata joku "terveysnalle"? Vaikka eipä se kai sama asia ole kuin sairaalanalle. Onneks täällä ei tuollaisia jaeta, tosin eipä meillä oo lapset sairaalassa olleet (kopkop). Lääkärireissuilta ovat onnistuneet mankumaan tarrat myös siskolle, joten niistä ei ole tarvinnut toisen murehtia.
    Noi lähiomais-jutut on kyllä mielenkiintoisia. Ystäväni sai lukea äitinsä hukkuneen lehdestä, kun miesystävä, jolle tieto oli tuotu, ei ollut viitsinyt kertoa eteenpäin. Mä oon tietyissä rajoissa valinnut epätietoisuuden. Äitini kuolemansyyselvitys olisi kaikessa karseudessaan luettavissani, mutten ole lukenut sen enempää kuin oikeuskäsittelyn papereitakaan. Jos tappaja ei olis ollut miesystävä, ei meille lapsille
    ehkä olis tultu kertomaan. Muuten ei poliisilta kyllä tietoja helposti saannut, mm kun yritettiin kysellä äidin puhelimen ja hlöpapereiden perään.
    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kaivoin tänään kaapista M:n varastoista lisää niitä sairaalanalleja, jotta reiluuden nimissä kaikilla olis omansa. Musta on ihanaa et sairaalasta saa täällä aina nallen ja ne kiikuttaa sen näille lapsipotilaille aina heti alkuun, jopa ennen lääkärin tapaamista.

      Mun oikeuskäsityksen mukaan lapset kuuluu lähiomaisiin ja siten tiedotettavien listalle. Joku juristi varmaan tietäis paremmin... Mua ahdistaa lukea lehtijuttuja ja onneksi niitä ei kovin usein olekaan ja varmasti lapsena tartun tavallaan epäolennaisuuksiinkin näissä tiedossa olevissa faktoissa ja ymmärrän oikein hyvin ettet ole sitä kulinsyynselvitystä halunnut lukea. Mä haluaisin isäni kohdalla sen nähdä vaikka se varmasti vaillinainen onkin ja ahdistava ja kamala.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi