Siirry pääsisältöön

metsässä

Syyskuun ensimmäinen päivä ja sen kunniaksi valokuvaan taas meidän päivän ja se varsinainen postaus tulee meidän illalla kuvakertomuksena.

Lauantaiaamun lenkki hiljaisessa metsässä kahdestaan Koiran kanssa on luksusta, siinä on suorastaan jotain juhlavaa... neljä vuotta siihen meni, että meillä ollaan tilanteessa jossa ihan oikeesti voin säännöllisesti lähteä.

Metsässä on aikaa ajatella ja ajatteleminen tekee hyvää, silloin kun ajattelee oikella tavalla eikä niin kuin aamuöisin, aamuyöllä tulee ajateltua liikaa ja tehtyä asioista turhan monimutkaisia.

Tänään ajatus kulki omassa jaksamisessa. Miten jaksan ja miksi on sellainen tunne että pitää vaan painaa härkäpäisesti eteenpän... no, onko mulla oikeesti vaihtoehtoja? Ei. On vaan jaksettava. Joskus se jaksaminen on sellaista kevyttä hölkkää tai reipas sunnuntaikävely ja välillä mennään verenmakusuussa kuin maratoonari viimeiset sadat metrit... ei auta, pakko vaan "suck it up" ja jaksaa... ei kukaan muu hoida mun lapsia kun ne sairastaa, ei kukaan muu hoida niitä sinne ja tänne, ei ole ketään muuta... L hoitaa leivän pöytään, mä hoidan sirkuksen. Yhtälailla L:llä ei ole vaihtareita... toisaalta, aika harvalla on. Lapset hoidetaan ja työt tehdään, vähissä on ne ihmiset jotka voi ottaa vaan vähän vapaata ja jotka voi nostaa kädet pystyyn ja todeta ettei nyt jaksa tai huvita, tehkööt joku muu.

Oli helpompaa ennen lapsia, ei loppupeleissä ollut vastuussa muusta kuin itsestään, ei ollut taloakaan. Oli itse ja oli vuokra. Töissä oli hyvä käydä, mutta loppupleleissä jos ei olis töissä käynyt olis se kolahtanut lähinnä omaan nilkkaan. Nyt on kolme lasta ja jokainen mun tai L:n päätös koskettaa myös niitä, jos ei suoraan niin vähintään välillisesti.

Ajatukset kulki taas tän oman elon ympärillä, siinä miten paljoin kaikkea hyvää mulla on ja siinä miten se arjessa silti kallistuu sellaiseen viha-rakkaussuhteeseen omaa elämää kohtaan. Haluaisinko kuitenkaan oikeesti jotain ihan muuta? En. Näin on hyvä, enemmän kuin hyvä - ei täydellistä, mutta täyttä ja kuka nyt täydellistä edes haluis.


Kommentit

  1. Voi ihana ihminen. Loistava postaus ja upeaa rehellisyyttä.
    Päädyin tänne Kinttupolkujen kautta ja ihastuin heti :) Täytyy "äkkiä lukaista" läpi.

    Totta, viha-rakkaussuhde omaan elämään. Niin TOTTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! Yritän olla rehellinen, edes itselleni ja siinä sivussa myös muille.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi