Siirry pääsisältöön

minäkö ilkeä?


Toista yötä portaikossa, tai siis siinä portaiden ylätasanteella... välillä mä mietin et onko kenenkään muun perheessä yhtä käsittämättömiä nukkumissysteemejä. Toisaalta, mitäpä sitä ei tekis että lopulta sais nelivuotiaan nukkumaan omassa sängyssään. Koomisintahan tässä on, että ekat pari vuotta se oli nukkumatta nukkumassa omassa huoneessaan, ensin niin et meistä toinen kuunteli sen huutoa patjalla siinä vieressä ja sen jälkeen niin et rampattiin siellä... sit se siirtyi meidän sänkyyn heräilemään puoleksitoista vuodeksi ja nyt sitä yritetään taas saada takaisin omaan huoneeseen – kukaan älköön siis edes miettikö että tätä se perhepeti saa aikaan kun meillä EI tosiaankaan harrastettu perhepetiä. Kauhulla odottelen koska noi pojat muuttaa meidän sänkyyn, toisaalta ne on aina nukkuneet enemmän kuin valvoneet – siis öisin. M taas... hyvänä yönä se herää kerran tai kaksi, huonona edelleen kymmenen – toissayönä seitsemän. Mutsilla olis varmaan tähän jotain päteviä neuvoja, se kun on sellainen superkasvattaja, sillä on aina elämänkokemuksen tuoma kikkakolmonen kaikkeen. Onhan M:nkin autismi sen mielestä kuviteltua... oikeesti se on hei ihan tavallinen lapsi ja pimeitten vanhempiensa hulluuden takia terapioissa kaikki viikot ja erityisluokalla (mutsi on viimeksi tavannut M:n kun M oli noin 1 1/2v).

Sunnuntai ja kirkkopäivä. Musta on kivaa et M on niin innoissaan menossa pyhäkouluun ja musta on kiva istua siellä kirkossa tunnin verran niin ettei kukaan edellytä multa yhtään mitään, saa vaan istua ja kuunnella ja tähän asti Pastor Ben on jopa puhunut ihan fiksuja, ei oo tullut sitä – ”täältä on päästävä ulos ja nopeesti” –efektiä, niinkin on joskus käynyt. Sitäpaisi kun ajaa kirkosta kotiin tulee sellainen fiilis et on jotenkin hyvä ihminen. Siellä kirkossa istuessani ja Pastor Benia kuunnellessani mietin taas mua ja mutsia... mulle valkeni L:n äidin puheista et mutsi pitää mua ilkeenä, siis oikeesti tosi ilkeenä ja kun mä itse asiaa ajattelen mä en itse saa itsestäni erityisen ilkeetä ja pahansuopaa ihmistä... siis mitenkään... Oonko mä niin sokea itselleni? Jotenkin musta vaan tuntuu et me ei vaan ymmärretä toisiamme – ollenkaan.

Rennosti kuuntelemaan mitä asiaa Jeesuksella on tänään...
Paita -Madewell, housut - Eileen Fisher, kengät - sanita, huivi - mikälie  

M:n sunnuntaieleganssia


Vielä paremmaksi ihminen muuttuu kun heti kotiin päästyään lykkää pojat unille – K on kipee ja sitä nukuttaa myös päivisin – vetää lenkkikamat päälle ja lähtee... juoksemaan, siis oikeesti JUOKSEMAAN! Mä en ole juossut vapaaehtoisesti sen jälkeen kun olin kaksitoista ja siitä on jo aika kauan (28v). Eihän sitä moni varmaan juoksuksi kutsuis, mutta jos molemmat jalat on edes hetken ilmassa niin eikö se silloin ole juoksua? Näin ekalla kerralla 5 minuuttia kävelleen – 5 juosten – 5 kävellen – 10 juosten – loput kävellen... marika ja pinkki on innostaneet mut kokeilemaan ja vähän kummitäti T:kin. Jotta tasoitamme lukijoille tästä aiheutunutta mahdollista ällötystä, todettakoon että kotiin tultuani korkkasin oluen – palkka tehdystä työstä. Nyt on hiki ja hyväolo.

Seuraava operaatio on lihamureke, sunnuntai ja maanantai ruokaa ja ehkä toivottavasti myös tiistai ruokaa... henkisen syksyn myötä iskee myös neulontakärpänen ja talven ohjemistossa on meille torkkupeitto alakertaan, samalla tekniikalla kuin M:n sensorinen peitto... luonnon valkoista ja muita maanläheisiä värejä...

Huominen jännittää, eka koulupäivä! M on puhtaasti innoissaan!!!!




Kommentit

  1. kuulostaapa ihanalta sunnuntailta!

    (ja on ihan oikein ottaa urheilujuomaa urheilusuorituksen jälkeen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oli hyvä sunnuntai :) Puolesta lihasta tein murekkeen ja toisesta puolikkaasta lihapullia... sama taikina erimuodossa = ihan eri ruoka...

      Poista
  2. Heh, meillä nukkuu mies patjalla esikoisen huoneessa. Muutti sinne 3veen kanssa reilut puoli vuotta sitten vähän sen jälkeen, kun todettiin, ettei kaksi yösyöppöä pikkuvauvaa, kuorsaava isä, herkkäuninen äiti ja silloin tällöin pissalle/painajaisiin yöllä heräilevä leikki-ikäinen mahdu samaan huoneeseen. Ite käy nukkumaan yksin parisänkyyn ja aamulla herätessä on vauvat molemmin puolin vieressä. Tällä mennään nyt toistaiseksi, näin saadaan kaikki nukuttua yleensä riittävän hyvin. Palataan asiaan sitten... joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia se kai on että kaikki saavat nukuttua, sama se missä nukutaan :)

      Poista
  3. Ihana huivi. Mä olen niin huivi-ihminen ja se näyttää periytyvänkin...
    Mut itse asia. Toi ilkeys-heitto mulla jäi mieleen. Mustatuntuukommenttina sanoisin, että kätevä veto silloin, kun ei kykene tai halua argumentoida sen syvällisemmin. Naps, toiselle leima otsaan, ja et jää kiinni oikeista argumenteista tai niiden vääristymistä tai puutteesta. Kohtuutonta... Voimia!
    Meillekin sunnuntain messu (tyyppiä luupääluterilainen) on must. Sieltä sykkii elämä. Ja se elämä on ikuinen!

    m

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi