Siirry pääsisältöön

vastuunkantamisesta ja virheistä


Puhutaan lisää...

Yleisen kommenttitulvan takia jatkan uudella tekstillä vanhasta aiheesta. Pahoittelen vastauksen hitautta ja mahdollisia edessä olevia epäjohdonmukaisuuksia. Meidän talossa on kolme vilkasta lasta ja kaksi aikuista kipeenä. Maanantain ja tiistain välisestä yöstä lähtien ollaan vuoroteltu lastenhoidossa j tai lähinnä vahdittu et ne onnistuu pitämään itse itsensä hengissä muropatukoilla ja jugurtilla ja ettei ne tapa toisiaan.

Oliko tässä tapauksessa kyse siitä että perhe tai äiti halusi oman hetkensä julkisuudessa? Ehkä. Entä olisiko sen äidin pitänyt tarkastaa se ranneke jos kerran jo silloin ajatteli et vauva näytti väärälle. Joo varmaan, mutta en tosiaankaan osaa mennä vannomaan ettenkö vasta lapsen saaneena olisi itsekin uskonut hoitohenkilökunnan sanoessa et niitten ulkonäkö muuttuu usein synnytyksen jälkeen.  M:n syntymän jälkeen olin niin sekaisin ja onnellinen et olisin uskonut varmaan ihan mitä vaan ja poikien syntymän jälkeen musta oli aika jees et ne vei ne sinne hoitajien kansliaan ja et mä sain nukkua. Ei mulle tullut mieleenkään et vauvat voi enää tänä päivänä mennä sekaisin. Onneksi tänä päivänä noista on helppo nähdä et ne oikeesti on meidän lapsia ja onhan ne rannekeetkin toki säästössä.

Mun mielestä tää on itseasiassa aika toissijainen keskustelunaihe kun sen sairaalan henkilökunnan olis pitänyt noudattaa sairaalan protokollaa ja tarkistaa se ranneke. Onko Suomessa sellainen protokolla? Oletan että on, jos kerran rannekekin on. Entä poliisitutkimus. Kyllä sekin on mun mielestä ihan asiallista, sori nyt vaan. Puhutaanhan kuitenkin siitä että kahden perheen lapset on sairaalassa menneet sekaisin ja se on ainakin mun mielestä vähintäänkin iso asia. Olisko niille pitänyt kaikille antaa kenkää? Vähintäänkin kai varoitus... ei sille joka sen vauvan lykkäs väärään sänkyyn, mutta sille joka sen luovutti vanhemmalle tarkistamatta ranneketta.

En jaksanut tarkistaa johtiko se Minneapolisin tapaus, jossa väärä äiti vahingossa imetti toisen lasta irtisanomiseen. Varmaan johti. Täällä meidän osavaltiossa kunsairaanhoitaja vahingossa antoi lapselle tappavan suuren lääkeannoksen sai sairaanhoitaja kenkää, joutui lautakunnan tutkittavaksi ja lopulta teki myös itsemurhan. Virheitä ja välinpitämättömyyttä on kaikkialla, mutta mä oon edelleen sitä mieltä että tässä maassa seuraukset on sitä luokkaa että on mieluummin tekemättä virheitä ja ehkä ennemminkin tarkistaa vielä kolmannen tai neljännen kerran.

Virheitä sattuu myös muilla työpaikoilla. Siellä niistä usein saa – potkut. Usein ilman sen kummempia selittelyitä tai jälkikeskusteluriihiä. Kämmäsit ja tää maksoi meille muutaman miljardin... etsi uus duuni. Tänään me ollaan lehdestä saatu lukea tästä: ” Microsoft Fined $731 Million By EU” Oliko teko tahallinen? Tuskin. Tiesihän ne että sakot rapsahtaa. Todennäköisesti joku vaan unohti pistää täpän johonkin ruutuun ja kukaan ei huomannut sen puuttumista. Luuletteko oikeesti et ne jotka tästä vastaa on edelleen töissä Microsoftilla? Uskoitteko et joku vaan sanoi et hei tytöt ja pojat, älkää tehkö toiste. Entä todettiinko EU:lle et sori, näitä nyt välillä sattuu?

Jos mä Suomikoulupäivän aikana onnistun hukkaamaan lapsen niin kyllä se mun Suomikouluopenura loppuu just tasan tarkkaan siihen. Parempi siis pyrkiä siihen ettei kadota niitä kullannuppuja.

Lääketieteessä puhutaan ihmishengistä. L on itse ollut mukana viikkojen hoitovirheoikeudenkäynnissä jossa hoitovirhe periaatteessa jopa myönnettiin mutta firmaa ei voitu tuomita koska protokollassa ei lukenut miten tilanne olis pitänyt estää tai välttää. Hoitovirheitä tapahtuu siis kaikkialla. Kyse on enneminkin siitä miten niihin suhtaudutaan. Näissä kommenteissakin oli useampi niitä jotka sanoivat että heidän kohdallaan hoitovirhettä vähäteltiin eikä sitä välttämättä edes pahoiteltu.

Googlasin asiaa... en edes lukenut tai avannut näitä linkkejä, mutta tässä muutama niistä:

www.ksml.fi/uutiset/...suomessa/1179827 - Translate this pageShare
Mar 25, 2012 – Joka kymmenes sairaalapotilas kärsii hoitovirheestä Suomessa...Kauko Katseinen 25.3.2012 10:09:50 Hoitovirheet tulevat todella kalliiksi, ...


www.iltalehti.fi/.../2012060215660133_uu.... - Translate this pageShare
Jun 2, 2012 – THL arvioi, että hoitovirheisiin kuolee Suomessa noin 700-1 700 henkeä vuodessa. ... Hoitovirheet vähenevät vielä avoimuutta lisäämällä.


keskustelu.suomi24.fi › ... › Tiede › Lääketiede - Translate this pageShare
Jan 17, 2008 – Tässä mielenkiintoista luettavaa. >>A-talk 27.9.2007 klo 21.05 Lääkärienhoitovirheet julki. Ohjelma on katsottavissa tätä.

www.ess.fi/?article=365469 - Translate this pageShare
Mar 25, 2012 – Hoitovirheet ovat luultua yleisempiä. Kuva: Lehtikuva. Hoitovirheitä tapahtuu Suomessa huomattavasti enemmän kuin yleisesti tiedetään.

www.mtv3.fi/...hoitovirheet/.../1376940 - Translate this pageShare
Aug 22, 2011 – 06:25 Huomenta Suomi · 16:50 Uutiset · 16:55 Suomen ja maailman sää ... "Erikoislääkäri ei tunnistanut HIV:tä" ja muut hoitovirheet ...

www.thl.fi › Etusivu › Tietopankki - Translate this pageShare
Potilaalle aiheutuvien hoidon haittojen määrästä ja laadusta ei Suomessa ole riittävän kattavaa ja ... Lisätietoa: Hoitovirheet ja hoidon aiheuttamat haitat.


yle.fi/uutiset/hoitovirheet_erittain.../648229... - Translate this pageShare
Feb 5, 2013 – "Hoitovirheet erittäin todennäköisiä" ... Pälve perustaa uskonsa siihen, että lääkäreitä Suomessa valvova Valvira on herännyt uuteen ...


www.iltasanomat.fi/.../art-1288495214094.... - Translate this page
Aug 30, 2012 – IS-lukijat keskustelivat kiivaasti Keski-Suomessa tapahtuneesta hoitovirheestä. ... Hoitovirheet puhuttavat: "Potkut moisesta pitäisi saada!" ...

www.terve.fi/.../ku-hoitovirheet-tappavat-en... - Translate this pageShare
Jan 10, 2013 – KU: Hoitovirheet tappavat enemmän kuin liikenne ... Arvio hoitovirhekuolemien määristä Suomessa on KU:n jutun mukaan peräisin Terveyden ...


Niin ja sit vielä yks... muistan aikanaan kun itse halusin muuttaa omaa hoitosuunnitelmaa ja muokata lääkitystä (lähinnä purkaa)  ja sellainen vanha psykiatrisetä nauroi mulle päin naamaa. Kysyin potilasvahinkoasiamieheltä voinko tehdä hänestä valituksen ja se auttavainen täti sanoi et en oo eka joka kysyy, mut ei edes kannata yrittää kun oon mielenterveyspotilas. Ei ne kuitenkaan mua kuuntelis. Se oli kannustavaa se. Kysyin voisko L tehdä sen mun puolesta omaisena, mut ei niinkään kuulemma voinut tehdä. Tästä on vaan 15-vuotta aikaa ja se kaivelee edelleen, se tunne kuinka mulla ei ollut potilaana oikeutta vaikuttaa yhtään mihinkään. Diagnoosina oli kuitenkin ”vaan” masennus ja syömishäiriö ja olin avohoidon potilas.

Loppuun vielä kysymys. Mä en tiedä miten siellä nykyään toimitaan. Jos mä meen lääkärille valittamaan vaivaa X se saattaa sanoa mulle et tätä voidaan hoitaa tavoin A tai B tai C tai D. Seuraavaksi se kysyy mitä mä haluun tehdä. Sit valkkaan ja oletetaan et vaihtari C vie mut erikoislääkärille ja siellä se erikoislääkäri - jonka saan joko itse valita tai mennä oman lääkärin suosittamalle - kertoo mulle et se hoitais tätä tavoin D tai E tai F. Valkkaan vaikka sen F:n ja se kertoo et F:ssä on nää kaks alavaihtoehtoa Fa ja Fb ja niitten edut ja haitat on seuraavat ja sit MÄ taas valkkaan. Toki se kertoo mielipiteensä, mutta loppupelissä valinta on mun. Jos mikään vaihtareista ei miellytä voin hakea sen toisen mielipiteen tai kolmannet tai vaikka viidennen jos rahat riittää. Sit päästään siihen kysymykseen... Vieläkö hoito Suomessa on ns. ylhältäohjautuvaa vai onko se potilaslähtöistä ja vaihtareita tarjoilevaa? Kummallakin puolensa.



Kommentit

  1. Mä kävin just viime maanantaina kahdella eri lääkärillä Suomessa, ja sain oikein kuuntelevaa ja vaihtoehtoja tarjoavaa hoitoa. Kävin täällä jenkeissä samasta vaivasta eilen jatkotutkimuksissa, ja lääkäri käveli kesken kyselemiseni ulos, koska sillä oli varmaan kiire saada lisää laskutettavia potilaita. Mulle jäi kaksi vastaamatonta kysymystä, joihin tarvitsisin tiedon ennen ensi viikon lääkärikäyntiä.

    Muutama vuosi sitten mä kävin pelkästään Suomessa gynellä, kun jenkkilääkäri pelästytti mut niin pahasti. Se moralisoi mun pyyntöä. Halusin siirtää kuukautisia, se vaati perinpohjaista selitystä miksi mä moista haluan, väitti että sellaista ei tehdä ollenkaan amerikkalaisessa lääketieteessä ja tiukkasi että onko mulla "edes seksielämää", Mun mies on siis myös hänen potilaansa.

    Olen sittemmin löytänyt asiallisemman lääkärin, mutta ei tää nyt musta ihan pelkkä lääketieteen paratiisikaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole käynyt Suomessa lääkärissä sen jälkeen kun sieltä lähdettiin. Mun kokemukset on toivottavasti pahasti vanhentuneita.

      Poista
  2. Oikein tossa automatkalla muistelin... niin sitten oli myös se psykiatri, joka diagnosoi että mun unettomuus johtuu siitä että meillä on pelottavia mustaihoisia naapureita hänen mielestä. Hän kertoi miten hänen ystävättärensä oli ihan joutunut muuttamaan pelon takia pois tältä alueelta VAIKKA sen mies on mustaihoinen. Ja kirjoitti oikein lappuun ylös unettomuuden hoitotoimenpiteitä: uusi, tukevampi ovi. Hälytinjärjestelmä. Turvakamera. Paremmat lukot.

    Sitten oli se ihotautilääkäri joka halusi välttämättä ottaa koepalan ja diagnosoi mulle ihosyövän esiasteen jota pitäisi käydä näyttämässä hänelle kaksi kertaa vuodessa tästä eteenpäin loppuelämä. Suomalainen lääkäri sanoi että jos tässä luomessa jotain huolestuttavaa olisi, se leikattaisiin pois, mutta kun ei ole, niin tuo on kyllä pelkkää rahastusta. Tää jenkki-iholääkäri myös ehdotteli erilaisia kauneuskirurgisia toimenpiteitä ja tyrkytti Obagi-hoitoainesarjaa, sitä mikä jännästi hoitaa ihan kaikki vaivat mitä vaan voi olla, mun tapauksessa lääkärin mielestä olin siis jotenkin vanhan ja ruman näköinen, että siihen olisi kyllä aineita heillä.

    Sitten oli se ortopedi joka otatti magneetti- ja röntgenkuvat ja halusi tehdä vaikka mitä tutkimuksia terveeseen polveen.

    Ja se lekuri joka tyrkyttämällä tyrkytti bentsoja, joista sain psykoosireaktion josta tilitin blogiin.

    En mä ihan äkkiä muista että Suomessa olisi tullut vastaan ihan näin paljon ihan tolkutonta puoskarointia, tai tollasta läpinäkyvää rahastusta.

    Niin sanotaan että täällä saa loistavaa hoitoa hyvin tuottavat, eli krooniset potilaat. Muita lähinnä tarkkaillaan ja kyttäillään, että saisiko niistä niitä tuottavia kroonikkoja.

    VastaaPoista
  3. Mä oon miettinyt onko mulla paska asenne vai paska mäihä täkäläisen terveydenhuollon suhteen. Nykyisin siitä lähdetään, että olen perusiloinen, mikäli terveyskeskuksen tohtori osaa suomea venäjän ja huonon riikinruotsin sijaan (tulehdusarvoni olivat kerran 300 kieppeillä ja sain passituksen osastolle - en tosin sitä ymmärtänyt lääkärin kielitaidon vuoksi, hoitaja tuli selittämään kun olin vetämässä takkia päälle). Samaisella keikalla suomenkielinen keuhkolääkäri pyysi, että puhuisimme ruotsia, jotta hänen korealainen erikoistujansa pysyisi tilanteessa kärryillä. Valitin.

    Pari vuotta sitten soittelin paikalliselle neurologiselle selvittääkseni isän asioita - oli ollut häikkää ajanvarausten sun muiden suhteen. Minulle kerrottiin puhelimessa, että he eivät oikeastaan halua eivätkä viitsi herraa hoitaa tämän alkoholismin takia (no siinä vaiheessa faija ei ollut pystynyt juomaan kahteen vuoteen). Olisi pitänyt valittaa, mutta olin niin shokissa, että annoin olla.

    Oikeasti hirvittävästä kohtelusta jouduin valittamaan vuosi sitten aluehallintovirastoon - sieltä tuli hiljattain päätös minun hyväkseni. Ei se paljon auta, edelleen itken sanottua öisin - viimeksi viime yönä.

    Ja päälle liuta gynekologeja, joiden vihaisten ultrausten perään ei ole voinut istua viikkoon; psykiatreja, joiden touhu on ollut vähintäänkin kyseenalaista. Puhumattakaan siitä työterveyslääkäristä, joka totesi kuumeillessani homeista työpaikkaa, että voi kikkeli - älä syö sokeria.

    Kammottavinta on nimenomaan mainitsemasi vaihtoehdottomuus. Ei multa kukaan kysynyt haluanko, että lasta yritetään kääntää - saati että haluanko sen alateitse synnyttää. Varmaankin olisin antanut luvan käännösyritykselle ja sektiollekin, vaihtoehdottomuus ja se, ettei riskeistä koskaan mainittu mitään ahdistaa ja surettaa. Minä arvostaisin hirveästi edes näennäistä valinnanvapautta.

    Eikä kukaan ole koskaan uskonut, että tämä emäntä tulee bentsoista pirun aggressiiviseksi ja ssrit naamassa tekee mieli ajaa päin rekkaa. Nice.

    Enkä sano, että suomalainen julkinen terveydenhuolto on pelkästään perseestä, tai että yksityinen on niin ja niin paljon parempaa ja ameriikkalainen vasta superia onkin. Olisikin mustavalkoista, helppoahan silloin olisi.

    Voidaanko seuraavaksi jutella taas rasismista? :D

    VastaaPoista
  4. Minusta täällä Suomessa on monenlaista hoitoa riippuen keille lääkäreille sattuu. Jotkin ainakin yleisen puolen lääkärit ovat kovin sanelevaista sorttia. On sitten joustavampiakin.

    Itse tiedän tosi paljon lääketieteestä ja teen erittäin perusteellisen pohjatyön ennen kuin menen lääkärille. Niinpä yleensä tiedän, mitä kokeita ainakin kannattaisi ottaa ja usein aika lailla vaadin ottamaan niitä, jotka ovat tarpeellisia esim jo yleisten suositustenkin mukaan.Harvinaisempiakin kokeita välillä ehdotan tarvittaessa.

    Jos huomaan lääkärin tietämättömäksi vaihdan toiselle omalääkärille tai jos sekään ei auta etsin yksityiseltä puolelta mieleiseni. Käytän myös täydentäviä hoitomuotoja kuten akupunktiota ym. Hyvin on mennyt tällä tyylillä ja olen neuvonut sukulaisia ja kavereitakin tiedoillani.

    Mutta mikäli olisin uskonut suurta osaa lääkäreitten ensiehdotuksista metsään olisi menty ja rankasti. Osa on sitten myöhemmin kiitellytkin omaa aktiivisuuttani. Jos jonkun keskinkertaisen lääkärin tottelevaiseksi peruspotilaaksi jää, niin ongelmia helposti tulee. Ja joillekin sukulaisille on kauheita ongelmia tullutkin. Yleensä pitää olla valppaana ja vahtia lääkäreitten toimia. Näin pysyy paremmin kunnossa ja hengissä. Tämä on mielestäni kylmä totuus!

    Muska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet ja onhan lääkärinkin helpompaa hoitaa potilasta jolla on edes joku aavistus siitä missä mennään.

      Poista
  5. Mun mielestä toi on julmaa, että ihminen saa potkut yhden vihreen takia. Oletetaan vaikka, että se virhe on ollut, että nainen on imettänyt väärää lasta sairaanhoitajan antaessa äidille väärän lapsen. En tunne tapausta, otin vain esimerkiksi. On julmaa tuhota ihmisen työura sillä, koska voidaan kai olettaa, ettei se saa sairaanhoitajana töitä muualtakaan. Työ on keskeinen osa ihmisen elämää. Ja jos siitä virheestä vielä seuraa, että menettää oikeutensa toimia ammatissaan, on se mielestäni aivan liian kova rangaistus. Se madaltaa irtisanotun ajautumista vakavaan kriisiin ja itsetuhoon ja syrjäytymiseen. On asia erikseen kuolemaan johtaneet virheet ja ne käsitelläänkin usein oikeudessa.

    Näkisin tän jossain määrin samana kuin ankarat vankeusrangaistukset. Elinkautinen kirjaimellisesti tarkoitettuna l. koko loppuelämä vankilassa on kallista yhteiskunnalle ja tuhoaa ihmisen elämän. Sillä ihmisellä ei ole enää mitään päämäärää, mitään tavoiteltavaa paitsi mahdollisesti henkiset päämäärät, mitkä tuskin ovat kovin yleisiä vankilaoloissa. Kuolemantuomio on vielä rajumpi vaihtoehto, kun siihen vielä sisältyy mahdollisuus väärästä tuomiosta, jota ei voi enää korjata.

    Toki virheistä tulee olla seuraukset ja vakavista virheistä pitää joutua jossain määrin maksamaan, mutta ei voida olettaa, että virheitä ei saa tehdä ja että vakavat virheet voidaan poistaa kokonaan, kun rangaistus on kova. Vakavatkin virheet voivat olla inhimillisiä erehdyksiä, joiden jälkeen pitää pystyä korjaamaan tehty tuho ja pääsemään eteenpäin. Virheen tehnyt lääkäri/hoitaja voi jatkaa ammatissaan ja vangit voidaan usein saada lopettamaan rikoskierre ja löytämään oikea, hyvä elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä sen virheen kohteena olleen kokemus? Siinä esimerkkitapauksessa perheellä oli edessä vuosi hiv ja hepatiittitestejä pienelle lapselle. Kukaan ei kuollut, mutta kyllä se epäilemättä melko traumaattista oli.

      Vakavat virheet eivät poistu kokonaan kovin rangaistuksin, mutta vähenevät kyllä. Loputtomasti ei myöskään pidä tai voi ymmärtää vaan kyllä teosta pitää myös seurata rangaistus. Jos joku hyppää huolimattomuuttaan tai laiskuuttaan yli turvallisuuden takia asetettuja seurantaportaita kyllä irtisanominen on siitä oikea rangaistus.

      En seuraa vankien kuntoutusta tai vankeinhoitolaitoksen toimintaa muutenkaan, mutta kyllä se mun käsittääkseni on harvempi joka vankilasta palattuaan ryhtyy kaidalle tielle ja kelvoksi yhteiskunnan jäseneksi. Ei ole mun spesialiteettia, saatan olla väärässä mutta kai joku syy on termille vankilakierrekin. Mun mielestä ymmärryksen ja tuen ansaitsee rikoksen kohde, ei rikollinen.

      Poista
  6. Ei kai sitä nyt silti voi elää silmä silmästä meiningillä. Vaikka joku virheen kohteeksi joutuiskin. Väitäksää Yksis että sulle ei tuu koskaan mokia. Sä oot kotiäiti, joten sun virheet työssäsi jää kotiin. Eiks niitä lasketa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai tulee mokia, kaikille. On kaunis ajatus että mun virheet jää kotiin... mä uskon että mun lapset joutuu valitettavasti kantamaan ne mukanaan maailmaan. Se oliskin tosi helppoa ja mukavaa jos kotona tehdyillä virheillä ei olis merkitystä. Toisaalta sun ajatellumalli kertoo jotakin sun ajattelumaailmasta myös.

      Onhan asioilla kuitenkin seuraamuksensa myös pienessä mittakaavassa. Laitat pullaan sokerin sijasta suolaa ja siitä tulee pahaa. Kukaan ei halua sitä syödä ja seuraavalla kerralla kukaan mun lapsista ei edes maista pullaa. On virheitä ja on virheitä. Mihin vedetään raja? Minkä kokoisesta virheestä pitää tulla muutakin kuin siitä seuraava luonnollinen seuraamus? Miksi yhteiskunnassa ylipäätään on sääntöjä? Miksi me ei vaan yritetä ymmärtää toisiamme loputtomasti? Miksi toiset asiat on oikein ja toiset väärin? Tällä kun lapsi toistuvasti aiheuttaa häiriötä luokassa hänet erotetaan koulusta. Tätä voidaan katsoa useammalta kannalta. Onko oikein palauttaa näin työrauha luokkaan? Onko oikein tehdä häiriköstä esimerkki? Johtaako tämä häirikön syrjääntymiseen? Joskus johtaa, joskus ei.

      Tää on laajempi eettisfilosofinen keskustelu jota voidaan jatkaa loputtomiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi